Moottoripyöräpäiväkirja kotikatsomo

Walter Sallesin ohjaama Moottoripyöräpäiväkirja on tarina kahden kaveruksen matkasta halki Etelä-Amerikan. Nuori Ernesto Guevara ja veijarimainen Alberto Granada lähtevät vanhalla moottoripyörän romulla kohti unohtumatonta taivalta. Elokuvan alkuosa keskittyy omatoimimatkailijoille tuttujen ongelmien ratkomiseen. Matka Buenos Airesin pölyisiltä kujilta maanosan pohjoispäätyä kohti tarjoaa silmänruoaksi toinen toistaan kiehtovampia maisemia. Silmä saa levätä Andien vuoristossa. Henki on salpautua Perun Machu Picchussa. "Moottoripyöräpäiväkirjan" visuaalinen kieli on hyvin miellyttävää. Värimaailma on maanläheinen ja tunnelma lämmin. Elokuva on ajoittain komea kuin maalaus.

Moottoripyöräpäiväkirja ei ole pelkkä lämminhenkinen matkakertomus. Se kuvaa 23-vuotiaan, naiivin ja elämää vähän nähneen Ernesto Guevaran heräämistä yhteiskunnallisten epäkohtien tiedostamiseen. Miehenalulle moottoripyöräseikkailu on ensimmäisiä irtautumisia lintukodon ilmapiiristä. Matkaan lähdettäessä herkistellään ja tien päältä kirjoitellaan kuulumisia äidille. Matkakilometrien karttuessa nuorukainen alkaa vähitellen tehdä matkaa omaan itseensä. Uusien kokemusten ja erilaisten ympäristöjen ravistellessa nuorta mieltä alkavat elämän suuntaviivat löytää uriaan.

Taipaleen varrella tavattujen huono-osaisten elämäntarinat jäävät karussa koskettavuudessaan kytemään Chen sisälle. Elämän kaltoin kohtelemiin ihmisiin palataan elokuvan myöhemmissä vaiheissa välähdyksenomaisten muistikuvien kautta. Tehokeinona nämä takaumat näytetään mustavalkoisina. Tämä korostaa tarpeettoman selvästi sorrettujen ja sortajien välistä eroa. Guevara esitetään elokuvassa äärimmäisen rehtinä ja rehellisenä hyväntekijänä. Kaikki pitävät tästä sympaattisesta nuorukaisesta, joka ilmestyy kuin tyhjästä tarjoten iloista tunnelmaa ja toivoa paremmasta.

Oli vapaustaistelijan elämästä ja teoista mitä mieltä tahansa, ei Moottoripyöräkirjapäiväkirja jätä juuri sijaa omien johtopäätösten vetämiselle. Sallesin pystyttämälle näyttämölle nousee glorifioitu, Jeesusta muistuttava hahmo, jonka humaanius on suorastaan ylitsevuotavaa. Latinoelokuvien supertähti Gael Garcia Bernal on yksiulotteinen Ernesto Guevaraa tulkitessaan. Inflaation kärsineet kiiltokuvakasvot eivät kuvasta tulevan vallankumousjohtajan sielukkuutta parhaalla mahdollisella tavalla. Nuori Che näyttäytyy elokuvassa harmillisen monotonisena hahmona.

Moottoripyöräpäiväkirja on Easy Riderin eteläamerikkalainen, altruistiseen etiikkaan taipuvainen serkku. Varoittavan esimerkin tapaan se ei ajelehdi hedonian huumaamana, vaan on luonteeltaan valveutuneempi ja vakavampi. Elämään ei tässäkään kuvaelmassa suhtauduta liian vakavasti, vaikka vastuun kantaminen sen keskeisiä teemoja onkin. Moottoripyöräpäiväkirjan parhaita puolia on sen humoristinen pohjavire. Elokuva keskittyy yllättävän vähän politiikkaan, eikä sen sävy ole saarnaava. Sallesin Central Stationissa elämä kuvattiin astetta raadollisempana. Pieniä suuria ihmiskohtaloita tarkastelemalla ohjaaja löysi tien sinisävyiseen sielunmaisemaan. Uutukaisessaan hän kulkee samoilla jäljillä, mutta ei aivan onnistu tavoittamaan aikaisemman ohjaustyönsä tiivistä tunnelmaa.

Moottoripyöräpäiväkirja jättää katsojan ristiriitaisten tunteiden valtaan. Reaktion voi osin tulkita teemaan sopivaksi. Che Guevaran ikoninen hahmo itsessään sisältää niin monia eri ulottuvuuksia, ettei niiden kaikkien kuvaaminen ole edes mahdollista. Sallesin elokuvallinen tulkinta Guevaran ja Granadan päiväkirjamerkinnöistä on kunnianhimoinen ja kaunis. Se levittää ympärilleen hyvää mieltä ja muistuttaa maailman epäoikeudenmukaisuudesta. Näin suuren aiheen käsittelyssä ohjaajan olisi kuitenkin suonut jättävän katsojalle enemmän liikkumatilaa. Ehkä sitä kautta kelvollinen sankarisaaga olisi mielissämme uurtunut unohtumattomaksi.