Purppuravirrat kotikatsomo

Ranskalaisen Mathieu Kassovitzin läpimurtoelokuva oli syrjäytyneistä pariisilaisnuorista kertova armoton, mustavalkoiselle filmille kuvattu Viha (1995). Nuoren ohjaajan tuorein Purppuravirrat on sen sijaan ovela ja läpeensä kaupallinen veto. Se yhdistää häikäilemättömästi eurooppalaisen persoonallisuuden ja tunnelmallisuuden sekä Hollywood-viihteen kuluneimmatkin kliseet. Teemoja tuhlaileva tarina tarjoaa lopussa tuttua epäuskottavaa sylttyä, kun juonen paisuneet päätelmät hajoavat käsiin lumiseksi mössöksi. Suuren budjetin elokuvan upea, synkkä visuaalisuus ja pahaenteinen tunnelmointi paikkaavat kuitenkin juonen aukkoja niin hyvin, että uskomattomimmatkin käänteet ja muutamat typerät kohtaukset menevät ohi terveen harkinnan. Sen verran enemmän Purppuravirroissa on oikeaa suoraa ja persoonallisuutta kuin amerikkalaisissa tusinajännäreissä. Tekee ihan hyvää, että jenkit pestään heidän omassa leipälajissaan.

Pitkähkön ja mukavasti hidastempoisen intron jälkeen karismaattisten Jean Renon ja Vincent Casselin esittämät rikostutkijat lyöttäytyvät yhteen kiperän ja monimutkaisen murhasarjan kiemuroissa. Jylhien vuorten ympäröimässä eristäytyneessä yliopistokaupungissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää. Elitistinen eristyneisyys kun ei välttämättä jalosta ihmisen luonnetta kohti mitään yhteistä yleishyvää. Purppuravirrat syleilee suuria teemoja, suuria rikoksia, joilla on synkkääkin synkempi menneisyyden kaiku. Viittaukset pimeään pahan perintöön ovat selkeitä heti siitä lähtien, kun Renon komisario Niemans saapuu varsinaiseen "terve sielu terveessä ruumiissa" -yliopistokaupunkiin, jossa nuoret ja silmiinpistävän hyvinvoivat opiskelijat lenkkeilevät yhteisissä väreissä.

Modernin rodunjalostuksen esiin putkahtaminen saattaa kalskahtaa hieman kaukaa haetulta, mutta sille löytyy historiasta myös pahamaineiset perusteensa. Enkä tarkoita kansallissosialistisen Saksan toimintaa, sillä natsit vain toteuttivat käytännössä jo aiemmin kehitettyjä ajatusmalleja, joita olivat tuottaneet Euroopan parin suuren sivistyskansan niin kutsutun älymystön edustajat. Rotuhygienia ei ollut mikään natsien keksimä uutuus, vaan sen juuret ulottuvat 1800-luvun lopulle. Tämä synkkä ja vaiettukin viittaus eurooppalaisen tieteen pimeästä puolesta on aistittavissa Purppuravirtojen synkistä sävelistä, kun poliisien kujanjuoksu murhien motiivien perässä vain kiihtyy.

Kassovitzin trillerissä on käänteitä ja kohtauksia, joita on vaikea kakistelematta niellä, mutta siltikin Purppuravirrat on erittäin vetovoimainen teos. Käsikirjoitukseen materiaalia on jätetty liian kanssa ja karsimisella elokuvasta olisi saanut iskevämmän ja tiukemman synkistelyn. Lopussa tuntuu siltä, että viimeistä säväytystä tai koukkua ei tullutkaan, vaikka tarina on koko ajan herättänyt mielenkiintoisia arvoituksia. Tosin tekijät painivat käsikirjoituksen ongelmien parissa jo alusta asti. Siitä mielenkiintoista informaatiota ja muutenkin valaistusta elokuvan teosta tarjoaa dvd-julkaisun kakkoslevyn kattava dokumenttikooste. Kaiken kaikkiaan Purppuravirrat on mainio esimerkki siitä mitä tapahtuu, kun eurooppalainen dekkariperinne ja jenkkiviihteen trendikkyys sumeilematta yhdistetään. Varsinainen sekametelisoppahan siitä syntyy monien sattumien kera.

DVD: Disc 1 / kuva: 16:9 Anamorfinen Widescreen 2.35:1; ääni: Dolby Digital 5.1; tekstitetty; Extrat: trailereita, ohjaajan ja näyttelijöiden kommenttiraidat, musiikkiraita säveltäjän kommenteilla. Disc 2 / dokumenttikooste (12 kpl), filmografioita, julistegalleria.