Elämäni ilman minua kotikatsomo

Ann (Sarah Polley) on 23-vuotias nuori nainen, joka on kahden lapsen äiti, aviovaimo ja ammatiltaan siivooja. Hän elää hiljaista ja näkymätöntä, mutta päällisin puolin onnellista elämää, jossa nuoren naisen unelmat ovat vaihtuneet vastuuntuntoisen aikuisen realiteeteiksi. Kaikki kuitenkin muuttuu silmänräpäyksessä, kun Ann kuulee lääkärin vastaanotolla, että hän tulee kuolemaan muutamien kuukausien kuluttua. Annin on aika toteuttaa kaikki elämättömät unelmat ja valmistautua väistämättömään.

Elämäni ilman minua on yhtäaikaisesti hirveän surullinen ja käsittämättömän kaunis elokuva. Realistinen, valojen ja varjojen kautta toimiva kuvaus ja rauhallisesti soljuva kertomus rytmittyvät Annin tuntemusten mukaan. Parempina päivinä valoa saa niin ympäristöstä kuin ympäröivistä ihmisistä, huonompina päivinä sade rummuttaa kaiken pahan olon moninkertaiseksi. Elokuvassa on käytetty tyylikeinona nopeutuksia ja hidastuksia, jotka myös kuvastavat elämästään otteensa menettävän yksilön henkistä siirtymää. Tunnelma säilyy odottavana ja hieman painostavana, vaikka Annin tarinaan saadaankin mukaan pieniä onnenpalasia erilaisten henkilöhahmojen kautta.

Sarah Polley vakuuttaa kuoleman edessä yksin seisovana naisena, joka haluaa säästää läheisensä liialta tuskalta. Weight of Water -elokuvassa (2000) positiivisesti säväyttäneen Polleyn näyttelijäntyö on hyvin vähäeleistä, mikä edesauttaa pelkistetyn ja liikoja tunteilemattoman kertomuksen sujuvaa eteenpäin viemistä. Annin miestä esittävä Scott Speedman yllättää suhteellisen herkällä roolisuorituksella, vaikka toinen miespääosan esittäjä Mark Ruffalo viekin suurimman huomion Annin synkän syvällisenä rakastajana. Deborah Harris ja Alfred Molina tuovat sivurooleihin väsyneiden sielujen elämänkokemusta.

Elämäni ilman minua on siitä hieno elokuva, että kertomukseen ja henkilöhahmoihin on panostettu sen verran, ettei yksikään tapahtuma tai sivuhahmo jää etäiseksi tai turhaksi – kaikella ja kaikilla on jokin merkitys tai tarkoitus. Koskettavinta elokuvassa on katsojien empatiat keräävä päähenkilö Ann, jolle sairaudesta tulee yksinäinen vankila. Samalla Annille, ja katsojalle, avautuu erilainen ja yksityinen maailma, joka on toisaalta täynnä kipua ja surua, mutta myös pieniä onnen kokemuksia. Tarina osoittaa, että kuolemankin jälkeen elämän on jatkuttava kaikesta huolimatta ja omia unelmia on tärkeätä tavoitella viimeiseen asti. Klisee, mutta totta.