Viimeiset teot

Kuolemaa ja sen lopullisuuden synnyttämää ymmärrystä elämää kohtaan on käsitelty lukuisissa elokuvissa. Vakava sairaus ja kuolema antavat helposti ymmärrettävän keinon herättää ihmiset oivaltamaan niitä elämän perimmäisiä arvoja, jotka ovat iankaikkista valitusta aiheuttavan arkisen puuhastelun yläpuolella. Näitä elokuvia voisi vähätellä niiden suoraviivaisista keinoista vedota katsojien tunteisiin, jotta nämä tajuaisivat elämän moninaisuutta. Toisaalta näiden elokuvien keinoja ymmärtää, koska niiden sanottava on hyvin lähellä todellisuutta, sillä ihmiset eivät reaalisestikaan ymmärrä elämänsä arvoa ennen kuin elämää uhkaa lopullinen piste. On hyvä pysähtyä miettimään vaikerrustaan lihavuudesta tai raskaasta työpäivästä suhteutettuna siihen, että kaikilla elämä ei anna mahdollisuutta edes valittaa pikkuasioista. Katsojalla on myös useimmiten henkilökohtainen suhde siihen, mihin hän piirtää vetistelyä ja koskettavuutta erottavan viivan.

© 2002 Sony Pictures ClassicsMitä tehdä, kun on 23-vuotias kahden pienen tytön äiti, joka siivoaa työkseen yliopistoa ja asuu miehensä kanssa äitinsä takapihalla asuntovaunussa, ja saa kuulla omaavansa vain pari kuukautta elinaikaa? Elokuvan päähenkilö Ann haluaa tehdä elämänsä hyväksi myös sen jälkeen, kun häntä ei enää ole. Ennen kuolemaansa hän haluaa koskettaa edes hieman myös sitä elämää, jota hänellä ei ole ollut. Annin hyveellisiä tekoja enemmän mietityttää se epäinhimillinen inhimillisyys, johon hän kykenee viimeisillä askelillaan. Annin sisällä kuolemansairaana paikkaansa hakevat tunteet pilkahtavat esiin vain muutamissa kohdissa. Todellinen inhimillisyys kaipaisi enemmän säröjä, mitä nuoren naisen viimeisiin tekoihin on sisällytetty.

© 2002 Sony Pictures ClassicsElämäni ilman minua -elokuvan hyvyys on siinä, että se löytää onnen pienistä ja yksinkertaisista asioista kaukana materiaalisen turhuuden toreilta eikä sorru surkuttelemaan kohtaloita saati vetistämään tunteita. Elokuva suhtautuu elämään aidolla vilpittömyydellä, jota ei ole puleerattu tunnettujen tähtinäyttelijöiden halulla kiillottaa julkisuuskuvaansa tarttumalla näennäisesti vakaviin sisältöihin. Elokuva on pieni ja se säilyttää pienuutensa välttäen suureelliset tunnemyllerrykset. Tässä mielessä Pedro Almodóvarin tuottama ja Isabel Coixetin ohjaama espanjalaiskanadalainen elokuva muistuttaa viimevuotista Wilburia.

Hidastempoisessa elokuvassa on niin monta vähäeleisesti puhuvaa kohtausta, että sille antaa mielellään anteeksi sirpaleisen kokonaisuuden. Herkkä näyttelijätyö ja koskettavat kohtaukset eivät pääse elämään tarinana niin paljon kuin olisi suonut. Silti Elämäni ilman minua piirtää katsojansa tajuntaan tunteita, joille on hyvä antaa arvoa.

* * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo:2,7 /3 henkilöä