Eila kotikatsomo

Jarmo Lampelan Eila oli vuoden 2003 tärkeimpiä suomalaiselokuvia, joka voitti kaksi Jussia, parhaan naispääosan ja ohjauksen pystit. Enemmänkin se olisi ansainnut. Palkintoja on kuitenkin turha tuijottaa. Eilan arvo elokuvana on toisaalla. Yhteiskunnallisia aiheita tärkeämpää suomalaiselokuvalle on ollut kieriskellä nostalgiassa ja cityihmisten pehmomurheissa. Aidot ihmiset ja todellinen Suomi eivät liiemmälti ole olleet läsnä valkokankailla. Tässä kontekstissa todenmakuinen tarina yksinhuoltajaäidistä, siivoojasta ja työelämästä on huomionarvoisen merkittävä. Tekijöitä on kiitettävä rohkeudesta käsitellä vähemmän trendikästä aihetta. Lampela on kiistatta yksi tärkeimpiä suomalaisia elokuvantekijöitä.

Eila perustuu todellisiin tapahtumiin. Valtio irtisanoi aikanaan siivoojiaan laittomasti. Asia päätyi oikeuteen ja siivoojat voittivat. Kapitalistiseen järjestelmään kuuluu tehokkuus ja kannattavuus, inhimillisyydellä ei voitontavoittelussa ole koskaan sijaa. Nykypäivän irtisanomisissa ei läheskään aina ole kyse todellisesta kannattavuudesta, vaan harvoja hyödyttävästä voiton maksimoinnista. Kyse on vallitsevan taloushengen puleeraamasta uskosta materialistiseen hyvään ja sen lyhytnäköisestä tavoittelusta. Yhteiskuntavastuu on enää jäänne ajalta, jolloin ideologiallakin tarkoitettiin jotain. Kun inhimillisyyden todellisena mittarina pidetään sitä, kuinka yhteisö ja yhteiskunta pitävät huolta heikommistaan, ei nykymaailmassa tahi nyky-Suomessa ole hurraamista.

Ajankohtaisuus on Eilassa syvästi läsnä ja elokuvan tematiikka on sen suurin avu. Henkilötarinat ovat myös uskottavia ja puhuttelevia, mistä saa kiittää vakuuttavia roolisuorituksia kuin osaavaa henkilöohjaustakin. Kerronnallisesti Eila ei mielestäni ole kuitenkaan sujuvuudessa ja koskettavuudessa Joen (2001) kaltainen tyylinäyte.

Eilan videojulkaisulla on mukana myös Lampelan lyhytelokuva Rakastin epätoivoista naista (1999). Harvemmin nähty hauska ihmissuhdetarina antaa mielenkiintoisen pohjan tarkastella Lampelan tuotantoa. Lyhytelokuva on Eilan tapaan Tove Idströmin käsikirjoittama. Oivallisesta aihekäsittelystä huolimatta kumpikin elokuva ontuu juuri kerronnan sujuvuudessa. Vastavuoroisesti Lampelan itsensä käsikirjoittamat Sairaan kaunis maailma (1997) ja erityisesti Joki ovat elokuvakerronnalliselta sujuvuudeltaan – merkityksellistä aihekäsittelyä unohtamatta – suomielokuvan ylivoimaista eliittiä.