Pienistä tarinoista suuri elokuva

Jarmo Lampelan Joki voitti viisi Jussi-palkintoa. Täysin ansaitusti, sillä niin omalla tasollaan Joki oli verrattuna viime vuoden muuhun kotimaiseen elokuvatuotantoon. Teattereissa Lampelan elokuvasta ei muotoutunut merkittävää yleisömenestystä ja valtavirtajulkisuuskin löysi elokuvan vasta Jussi-gaalan jälkeen, vaikka kulttuuripalstoilla Joen ansiot tunnustettiinkin jo ensi-illan aikoihin. Tämä kertoo, jälleen kerran, tiedotusvälineiden valitettavasta pinnallisuudesta ja asiantuntemattomuudesta kulttuuria ja tässä tapauksessa erityisesti elokuvaa kohtaan.

© 2001 Lasihelmi OyEräässäkin naistenlehdessä Lampelaa haastatellut toimittaja luokitteli Joen pienen tuotannon taide-elokuvaksi. Ilmeisesti arkisella tasolla ihmisten tunteista uskottavasti kertova elokuva, jota ei markkinoida suurella volyymillä ja jonka pääosissa kotimaiset tähdet eivät vilauttele pyllyjään, on taidetta. Jokea on kuitenkin turha leimata pienen yleisön taide-elokuvaksi, sillä se ei kerronnaltaan tai tematiikkansa käsittelyltään ole mitenkään vieraannuttava, päinvastoin. Joki on taidetta, mutta se on samalla harvinaisen laadukas ja sujuva ihmissuhde-elokuva, jonka rinnalla viimeaikaiset ihmissuhderäpistelyt vaikuttavat lähinnä säälittävältä sosiaalipornolta.

© 2001 Lasihelmi OyKerronnaltaan Joki on erinomaisesti läsnä nykyhetkessä, sillä audiovisuaalisen kerronnan loputtomuutta edustava televisio on tänä päivänä ihmisiä eniten ohjaava fragmentaarinen kertomus, joka erilaisin episodein luo malleja elämän todentamiselle. Lyhyistä ja intensiivisistä tarinoista ei rakenneta muodollista kokonaisuutta, vaan vasta katsojan luomista merkityksistä muodostuu kokonaisuus, joka on aina yksilöllinen. Joen lopullinen tekijä on siis poikkeuksellisen konkreettisesti katsoja. Tällaisen teoksen tekeminen vaatii todelliselta tekijältään harvinaislaatuista taitoa ja kykyä rakentaa tarinalle johdonmukaisesti ymmärrettävät mallit, mutta samalla olla johdattelematta katsojaa liikaa ennalta annettuihin merkityksellistämisiin. Tämä erottaa Lampelan teoksen niin ikään tunnemaailmaltaan vahvasta Kaurismäen hienosta elokuvasta Mies vailla menneisyyttä. Siinä missä Kaurismäki on tunnistettava auteur, Lampela on tunnistamaton kertoja. Jälkimmäinen on onnistuessaan tekijyyden haastavin muoto - ja Lampela on onnistunut.

© 2001 Lasihelmi OyJoki koostuu kuudesta episodista, joita kaikkia yhdistää sama tapahtuma-aika. Lähes kaikki tarinat myös leikkaavat toisiaan. Ainoa poikkeus on avioparin pettämiskriisistä kertova tarinapalanen, joka ei nivoudu toiminnallisesti ja tilallisesti muihin tarinoihin. Tämän hienoisen kerronnan muotoon liittyvän kauneusvirheen peittää kuitenkin elokuvan voimakas tunnekirjo saamisen ilosta menettämisen tuskaan ja lopulliseen helpotukseen. Lampela halusi ennen kaikkea tehdä elokuvan tunteista ja tämä halu näkyy myös lopputuloksesta. Koruttomat kohtaukset ovat tunnelmaltaan pysähdyttävän vaikuttavia, aitoja ja vilpittömään samaistumiseen johtavia.

Joella on huomattava elämänvirtaa symboloiva merkitys elokuvassa. Teoksen alussa nuori äiti yrittää hukuttautua lapsensa kanssa jokeen. Hukkumisyrityksen aikana elokuvassa virtaa ohi useita eri ihmiskohtaloita, onnellisia ja onnettomia. Lopussa äiti lapsineen pelastetaan - elämä on pelastettu elämällä ja elämisen voima on annettu sille, joka sitä kipeimmin tarvitsee. Elämä on todellisuuden suurin voimavara.

Pelkistetysti ja yksinkertaistetusti Joen erinomaisuus on siinä, että jokainen ihminen voi löytää tarinoista pienen palan itseään, omaa elämäänsä. Mikäli itseään ei tarinoista löydä, kannattaa harkita paluuta kotiplaneetalleen.

* * * * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo:3,6 /9 henkilöä