Exodus kotikatsomo

Mel Gibsonin uusi elokuva Jeesuksen viimeisistä tunneista on vain tuorein esimerkki uskonnollisia intohimoja omaavien elokuvien teosta. Osattiin sitä aikaisemminkin, tuskin koskaan kuitenkaan Exoduksen (1960) tapaisella paatoksellisuudella. Exodus on mahtipontinen kuvaus Euroopan juutalaisten ponnistuksista oman valtionsa perustamiseksi. Elokuvan perusasetelma Lähi-idän räjähdysherkästä ilmapiiristä on edelleen ajankohtainen.

Hittikirjailija Leon Uriksen miljoonia myyneeseen samannimiseen romaaniin perustuva Exodus kuvaa 600 juutalaispakolaisen toisen maailmansodan jälkeistä taivalta epätietoisten ja epätoivoisesti siirtomaavallan rippeistään kiinni pitävien brittiviranomaisten parista Luvattuun maahan, jota jo asuttavat juutalaisia vihaavat arabit. Siirtokuntalaiset matkaavat sokeaa uskoa puhkuen johtajansa Ari Ben Canaanin (vaikea edelleenkin kuvitella siloposkista Paul Newmania tähän osaan) kannoilla kohti uutta kotiaan. Hollywood teki aikoinaan tällä elokuvalla selväksi Neuvostoliiton tukemille arabimaille, että israelilaiset mieluummin kuolevat kuin perääntyvät. Filmiteollisuus saattoi olla oikeassakin. Vuodesta 1948 lähtien Israel on käynyt arabeja vastaan neljä sotaa ja voittanut ne kaikki.

Kovaotteisen höyrypään maineessa ollut ohjaajalegenda Otto Preminger teki Exoduksestaan tyylilleen poikkeavasti sentimentaalisen ja ylipitkän sankarieepoksen, joka ajoi Israelin asiaa Yhdysvalloissa, YK:ssa ja muuallakin. Se onkin ajankohtaisuutensa vuoksi edelleen katsomisen arvoinen, vaikka dvd-julkaisulla ei olekaan trailerin ohella muuta.

Huolimatta raskaasta viitekehyksestään Exodus ei ahdista herkempääkään katsojaa, sillä kärsimykset on kuvattu tuon ajan tyyliin vienon etäisesti pahojen asioiden jo tapahduttua. Utuista tunnelmaa lisää kalpean Eva Marie Saintin aavemainen rooli Ben Canaaniin ihastuvana sairaanhoitajana, joka ottaa Israelin asian omakseen. Exodus on aitoa propagandaa viihteellisen kuosiin puettuna.