Vanhan toistoa
Bridget Jones – elämäni sinkkuna (2001) oli Sinkkuelämä-sarjan ohella osa vuosituhannen vaihteen sinkkukulttuurin esiinnousua, jota Todella upeeta -sarjan kaltaiset tv-suosikit olivat edeltävällä vuosikymmenellä jo pohjustaneet. Sinkkuelämän tavoin Bridget Jonesillakin oli kirjallinen tausta, mutta maailmanlaajuinen suosio ja huomio olivat pitkälti elävän kuvan ansiota.
Bridget Jonesin nimiroolia esittäneellä Renée Zellwegerilla oli myös merkittävä vaikutus hahmon suurelle suosiolle. Zellweger loi Bridgetista sympaattisesti hieman höpsön ja homssuisen sinkkunaisen, joka tarttui tupakkaan eikä sylkenyt pulloon saati mahtunut mallien mittoihin. Hahmo oli enemmän kuin raikas todellisuuden tuulahdus Hollywood-prinsessojen hallitsemille romanttisten komedioiden markkinoille.
Bridget Jones poikkesi lajityypin kaavoista myös siinä, että sen huumori ei ollut korostetun sukupuolisidonnaista vaan elokuva toimi Sinkkuelämää-sarjan tavoin enemmän sukupolven kuin sukupuolen perusteella. Laajan yleisöpohjan suoma suosio tuotti muutamaa vuotta myöhemmin ilmestyneen jatko-osan Bridget Jones: elämä jatkuu (2004). Samoihin aikoihin Sinkkuelämää-sarja päätettiin kuudenteen tuotantokauteensa ja sinkkukulttuurin huippukausi alkoi olla takana.
Viihdekulttuuriin on tällä vuosituhannella ilmaantunut uudenlainen ilmiö, jossa jo kuopattuja sarjoja ja elokuvia herätetään uudelleen henkiin. Tämä on seurausta populaarikulttuurin kulutuksessa tapahtuneista muutoksista. Aiemmin populaarikulttuuri yhdistettiin yksinomaan nuoriin sukupolviin, mutta kun nyt nämä 1960-luvulla ja 1970-luvulla syntyneet sukupolvet ovat keski-ikäistyneet, he ovat säilyneet populaarikulttuurin kuluttajina, joten koneiston on tarjottava myös heille uutta kulutettavaa.
Populaarikulttuurin osto- ja kulutusvoimaisen yleisön laajentuessa ja läpäistessä yhä useampia sukupolvia, on tilanne nykyään hyvin toinen kuin vielä viime vuosituhannella, jolloin sukupolvijako populaarikulttuurin kulutuksessa oli paljon selkeämpi. Tämän takia eläkeikäiset rokkarit vetävät edelleen stadioneja täyteen ja valkokankaille kierrätetään vanhojen menestysten uudelleenlämmittelyjä.
Kerran tehty harvemmin paranee uudelleen lämmittäessä. Siinä missä viisaus pätee useimpiin ruokiin, pätee se myös useimpiin elokuviin. Sinkkuelämää-elokuvat tehtiin melko pian sarjan päättymisen jälkeen, mutta jo ne osoittivat, että kyse on enemmän vanhan kierrätykseen perustuvasta rahastuksesta kuin vanhan pohjalta tehdystä uuden luomisesta. Viimevuotinen Todella upeeta -elokuva oli vielä suurempi pannukakku, joten näihin verrattuna Bridget Jonesin uusi tuleminen ei ole aivan toivoton tapaus vaikka mitään uutta ei silläkään ole tarjottavanaan.
Bridget Jones's Baby kertoo nimensä mukaisesti Bridgetin vauvan saamisesta – tai ehkä eniten kuitenkin siitä, miten vauva sai alkunsa ja kuka on sen isä.
Juonellista yllättävyyttä tai tarinallista kiehtovuutta kolmas Bridget Jones ei tarjoa. Elokuva pysyy pystyssä lähinnä aiempien elokuvien ansioilla. Tällä kertaa Hugh Grant on tosin korvattu kakkosketjun jenkkihurmurilla, Patrick Dempseylla. Colin Firth sekä Renée Zellweger jatkavat tuttuina hahmoina.
Kolminpeli on tälläkin kertaa kantava idea, joskin pölhössä loppuratkaisussa mutkat oiotaan suoriksi, eikä blu-rayn lisämateriaaleissa oleva vaihtoehtoinen loppukaan tuo lohtua ratkaisuun pettyneille. Se on vain pidennettyä tuskaa.
Vanhan kierrättämisen ohella elokuva vaikuttaa entisten tähtien kokoontumisajoilta. Näyttelijät vaikuttavat jo liiankin vanhoilta istuakseen uskottavasti rooleihinsa. Colin Firth on entistäkin etäisempi ja Renée Zellweger on kadottanut hahmostaan luonnikasta aitoutta ja sympaattisuutta. Hahmot ovat yksinkertaisesti teennäisiä.
Huumorilla on elokuvassa edeltäjiensä tavoin vahva asema. Verbaalinen komiikka toimiikin edelleen, mutta fyysisemmän komedian puolella rähmähdetään rapakkoon kuten Bridget elokuvan alussa festareilla. Aikuiskatsojan silmissä hauskuus on tämän kaltaisesta pölhöilystä kadonnut jo vuosia sitten.
Kerronnallisesti elokuva on myös laiska. Kaksituntiseksi venytetty kesto liikkuu romanttisen komedian kantokyvyn äärirajoilla, mikä johtaa löysään kerronnan rytmiin ja pitkitettyihin, paikoin jopa täysin turhiin kohtauksiin.
Kolmannen Bridget Jonesin pelastaa oikeastaan vain se seikka, että Todella upeeta ja Sinkkuelämää -elokuvat olivat vielä huonompia. Bridget Jones's Babyn pystyy sentään katsomaan ilman masentavaa pettymyksen tunnetta ja pelkoa toistuvista painajaisista.
Toimituskunnan keskiarvo: 3 / 4 henkilöä
Seuraava:
Blood Father
Tappavien aseiden narrista vanhatestamentilliseksi veri-isäksi.
Edellinen: Valkoinen peura
Suomalaisen fantasiaelokuvan uranuurtajan restauroitu blu-ray-julkaisu on kulttuuriteko.