Blown Apart kotikatsomo

Lontoolaiselle jalkapallostadionille tehdään itsemurhapommi-isku. Satoja ihmisiä kuolee, heidän joukossaan nuoren äidin 4-vuotias poika ja aviomies. Siinä Blown Apartin selkein osa, muu onkin sekavaa, ylisentimentaalista ja pateettista huttua.

Mikä sitten meni vikaan? Aloitetaan päätähdestä. Michelle Williams suoriutuu kyllä periaatteessa kelvollisesti osastaan surevana, nimettömäksi jätettynä äitinä, mutta tietty uskottavuus puuttuu. Varsinkin aluksi elokuvaan keskittymistä häiritsi erityisesti näyttelijättären brittiaksentin tarkkailu ja kuuntelu. Osaan sopivia brittinäyttelijöitäkin olisi luullut löytyneen.

Suurin osa katsojista luultavasti myös tietänee kuinka Williamsin ex-miehelle, Heath Ledgerille kävi, jolloin on ehkä vaikea välttyä pohtimasta kävikö Williams roolisuoritusta tehdessään lävitse omaa henkilökohtaista tuskaansa ja suruprosessiaan. Tosin tämä ulkopuolinen seikka ei elokuvaa huonontanut vaan täysin muut tekijät.

Jos Williams tekee roolissaan parhaansa, mihin tarinan ja ohjauksen puitteissa pystyy, niin tuskin muidenkaan näyttelijöiden suoritukset aivan surkeita ovat. Ongelmana on pikemminkin, että kenellekään henkilöhahmolle ei ole annettu tilaa kehittyä.

Williamsin aviomies oli poliisi, joka työskenteli pommeihin erikoistuneissa joukoissa. Mies kuvattiin pahasti stressaantuneena ja burn outin partaalla. On vaikea sanoa mihin tämä liittyi, koska kohtahan mies kuolee ja sureva äiti unohtaa koko miehen olemassaolon keskittyen vain poikansa menetykseen. Luultavasti miehen ammatin ja kuolintavan yhteydellä haluttiin tuottaa elokuvaan lisädramatiikkaa ja kohtalonomaisuutta.

Mutta tämä ei vielä riitä. Ohjaaja lisää vettä myllyyn pistämällä Williamsin pettämään miestään naapurin jonkin sortin tutkivan journalistin (Ewan McGregor) kanssa. Kuuma akti kuitenkin keskeytyy, kun taustalla pauhaavan television jalkapallo-ottelussa räjähtää. Tästä alkaa katsojan piinaaminen uskomattomilla, mutta samalla epäuskottavilla juonenkäänteillä.

Williamsin rooli saattaa koskettaa joitakin katsojia, mutta jatkuvat takaumat äidin ja pojan yhteisistä hetkistä lähinnä ahdistavat ja vaivaannuttavat. Jatkuva toistaminen ei tuo surun käsittelyyn minkäänlaista lisäarvoa, vaan kohtaukset tuntuvat ohjaajan jonkinlaiselta taiteellisuuden hakemiselta.

Äidin surun käsittely ei myöskään ole ohjaajalle tarpeeksi. Juoneen on sekoitettu jonkinlaista salaliittoteoriaa ja romantiikkaa, mutta erityisesti sivujuonet jäävät täysin auki ja selvittämättä. Itsemurhapommittajaankin liittyy salamyhkäisyyttä ja poliisin toiminta esitetään arveluttavana, mutta katsoja jätetään suuren hämmennyksen vallassa pohtimaan miten kaikki juonikuviot oikein liittyvät toisiinsa ja mitä koko elokuvalla ylipäätään halutaan kertoa.

Elokuva ei anna katsojalle minkäänlaista tarttumapintaa ja kun kornimpaa loppuratkaisua ei käsikirjoittaja olisi voinut keksiä, ei Blown Apart ansaitse kuin yhden tähden eikä elokuvaa voi suositella edes Ewan McGregor -faneille.