Vertical Limit valkokangas

Karakorumin Godwin Austen, eli K2, on maailman toiseksi korkein vuori (8 620 m). Se on noussut suureen suosioon vuorikiipeilijöiden keskuudessa, koska se, huolimatta tappiostaan korkeudessa, on selkeästi vaikeampi kavuta kuin korkein, Mount Everest. K2:n korkeudesta ja vaarallisuudesta ammentaa tämä elokuva virikkeensä.

Garrettin sisarukset ovat kokeneita kiipeilijöitä, kunnes isälle tapahtunut tapaturma vieroittaa heidät toisistaan. Nyt on jälleennäkemisen aika, eikä se ole riemuisa. Veli on lopettanut kiipeilyn ja siirtynyt luontovalokuvaajaksi. Sisar sen sijaan on jatkanut kiipeilyä ja on ohjaamassa miljonäärin seuruetta huipulle. Sää kuitenkin huonontuu yrityksen aikana ja seurueen jäseniä joutuu pulaan. Veli kokoaa pelastusjoukkion, joka taistelee sään ja korkeuden lisäksi myös aikaa vastaan, kahdeksassa tuhannessa metrissä ihminen kun kehittää pian keuhkoödeeman ja hukkuu.

Maisematkin hukassa

Vertical Limit taistelee lähinnä keskinkertaisuutta vastaan - ja epäonnistuu. Elokuvan rytmitys ei ole kohdallaan. Tällä tarkoitan sitä, että päähenkilöiden kohdatessa vaikeuksia, he joko selviävät niistä liian nopeasti pohtimatta, tai sitten jahkailevat aivan oudoissa kohdissa. Tämä luo elokuvaan keskeneräisen leiman. Aivan kuin kaikki tekijät olisivat olleet mukana vain puolella sydämellä, tai sitten käsikirjoitus on todella kehno.

Elokuvan maisemistakaan ei onnistuta ottamaan kaikkea irti, vaikka niillä herkutellaankin jonkin verran. Sitä luulisi, että Pakistanissa ja Uudessa Seelannissa kuvattu elokuva, olisi juonen heikkouden kompensoidakseen edes panostanut maisemiin, mutta ei. Elokuva on kuvattu vain normaalilla laajakankaalla, vaikka leveämpi formaatti olisi tässä ollut yhtä paikallaan kuin aikanaan Arabian Lawrencessa.

Näyttelijät ovat kaikki Scott Glennia lukuun ottamatta aika huonoja, tai sitten hahmot ovat liian pintapuolisia. Glenn sen sijaan tekee vaikutuksen erakkomaisena Montgomery Wickinä. Elokuvan varsinainen päähenkilö Chris O’Donnell ei ole koskaan näyttelijänkyvyillään häikäissyt ja Bill Paxton, vaikka onkin hauska, ei jotenkin pääse täyteen tehoon. Muista näyttelijöistä ei oikein voi edes puhua.

Ohjaaja Martin Campbellin uralla Vertical Limit on selkeää takapakkia. Pierce Brosnanin ensimmäisen Bond-elokuvan, hassunhauskan Goldeneyen, ja hilpeän Zorron naamion jälkeen Vertical Limit vaikuttaa totiselta ja mitättömältä.