Casino Royale valkokangas

Salaisesta agentista, James Bondista melkein jokaisella on jonkinlainen mielikuva, vaikkei olisi nähnyt yhtään Bond-elokuvaa tai lukenut Ian Flemingin kirjoja. Vuodesta 1962 lähtien virallisia Bond-elokuvia on nyt tehty 21 kappaletta, ja se on pisin englanniksi puhuttu elokuvasarja. Jo 1960-luvulla Bond seikkaili muun muassa mainoksissa, ja hahmo alkoi elää myös elokuvien ulkopuolella.

Jotta yleisö säilyttäisi kiinnostuksen, on brändiä täytynyt aika ajoin uudistaa. Näkyvimmin tämä on tapahtunut, kun pääosan esittäjä on vaihtunut, joko omasta tai tuottajien halusta. Muutenkin Bondin hahmo on elänyt ajan hermolla - Pierce Brosnanin Bond oli huomaavaisempi naisia kohtaan eikä muutamassa elokuvassa tuprutellut tupakkaa laisinkaan. Mitähän se kertoo, että Daniel Craigin uusi Bond on entisiä väkivaltaisempi, lähes psykoottinen ja holtiton hermokimppu?

Kenties ensimmäiseen Flemingin Bond-kirjaan perustuva Casino Royale on vain haluttu viedä lähemmäksi kirjojen Bondia, tai ehkä tekijöiden on pitänyt vastata muiden agenttielokuvien, kuten Bourne-sarjan, asettamaan haasteeseen. Selvää kuitenkin on, että edellisten elokuvien teknofiilifantasioista on luovuttu ja Bond on jälleen agentti, jopa ihminen, eikä liikkuva lelumainos.

Bond-elokuvissa ei ole koskaan ollut kummempaa jatkumoa. Casino Royale on kuitenkin selkeä hahmon uudelleenlanseeraus, sillä ensimmäiseen kirjaan perustuvana se kertoo agenttiuran alkuajoista. Suurin yhtäläisyys edeltäviin elokuviin on Judi Denchin esittämä pomo M. Craigin Bond ei välitä onko martini ravisteltua vai sekoitettua, mutta silti tunnelma on lähellä 60-luvun Bondeja.

Casino Royalen alussa Bond lunastaa tappamiseen oikeuttavan 00-tunnuksen ja saa tehtäväkseen tutkia keneltä terroristit eri puolilla maailmaa saavat rahoituksensa. Jäljet johtavat muutaman komean toimintakohtauksen jälkeen Montenegroon, jossa tapahtuu elokuvan jännittävin osuus - pokeripöydässä.

Elokuvassa on Bondiin itsensä liittyvä sivujuoni, mikä on tärkeä hahmon kehittymisen kannalta. Nyt epiloginomainen osa venyttää elokuvan pituutta kuitenkin kahden ja puolen tunnin kieppeille. Vielä kun ensimmäinen isompi juonenkäänne tulee vasta tunnin kohdalla, tuntuu elokuva hieman häilyvältä muodoltaan. Mikään osista ei sinällään ole turha, mutta kokonaisuus kärsii. Tämä on elokuvan suurin miinus, sillä muuten paketti on tiukka ja moniulotteisempi kuin ennen.

Mittakaava ei enää ole megalomaaninen eikä maailmaa tarvitse pelastaa. Casino Royale tuokin tervetullutta tuoreutta Bond-elokuviin. Tietysti pyörää ei ole lähdetty keksimään uudestaan, sillä edelleen seikkaillaan ympäri maailmaa ja maailmanmiehen elkeillä. Nyt efektit ovat saaneet kuitenkin väistyä rehtien stunttien ja jännityksen tieltä, ja Bondissa on uutta särmää. Agentin seikkailut eivät ole pitkään aikaan tuntuneet näin viihdyttäviltä.