The Foreigner valkokangas

Yhden miehen kostotarinat ovat tulleet jäädäkseen 2000-luvun populaariviihteeseen. 1970-luvun Yhdysvalloissa kultakauttaan elänyt lajityyppi kuihtui kasaan 90-luvun puolella, mutta heräsi hiljalleen henkiin vuosituhannen ensikymmenellä. Takenin (2008) saavuttaman suosion myötä genre sai uutta tuulta alleen ja on liidellyt siivillään aina näihin päiviin asti.

Nyt mukaan hyppää myös GoldenEyen (1995) ja Casino Royalen (2006) ohjaajana tunnettu Martin Campbell uutuustrillerillään The Foreigner. Elokuvassa Jackie Chanin esittämä Ngoc Minh Quan menettää tyttärensä ja ainoan elossa olevan perheenjäsenensä vaateliikkeeseen suunnatussa pommi-iskussa. Kun taustalta paljastuvat IRA:sta irtautuneet ääritoimijat, alkaa Quan jäljittää syyllisiä. Pian napit osuvat vastakkain irlantilaisen varapääministeri Liam Hennessyn (Pierce Brosnan) kanssa, jonka Quan olettaa tietävän tapahtumista enemmän kuin mitä mies antaa ymmärtää.

Perinteikkäänä kostoelokuvana käynnistyvä juonipolku vaihtuu nopeasti poliittiseksi IRA-jännäriksi. Keskiöön nousee Brosnanin esittämän varapääministerin vaikutussuhteet Belfastin vanhoihin taistelijatovereihin, brittien kanssa käytävä lehmänkauppa ja poliittisen aseman säilyttäminen terrori-iskujen kiristäessä alueiden välejä.

Käsikirjoitus pohjautuu Stephen Leatherin 90-luvulla kirjoittamaan brittijännäriin, jonka poliittiset kriisipisteet on pyritty elokuvassa mukauttamaan nykypäivään. Vanhentuneista uhkakuvista ei kuitenkaan muodostu riittävää latausta, joka aidosti säväyttäisi nykyisten terrori-iskujen aikakaudella. Ajankohtaisuuden puute ajaa lopulta tehottomuuteen, varsinkin kun puhutaan realismiin taipuvasta nykytrilleristä, jossa poliittiset kuviot ovat kerronnan keskipisteessä.

Quan jää hyvin nopeasti taustalla kummittelevaksi uhkakuvaksi ja samalla elokuva menettää mahdollisuutensa toimia virtaviivaisen kostotarinana. Huomiopisteessä on lopulta Hennessyn taistelu omasta valta-asemasta, jota hämärät sopimukset ja tehdyt virheet horjuttavat yli-inhimillisen kiinalaistaistelijan muodossa. Samalla elokuva hukkaa oman päähenkilönsä ja kiintopisteensä oudosti fokusoidun kerronnan koukeroihin.

Jackie Chanin antaa kuitenkin horjuvalle elokuvalle vahvan jalansijan. Toimintatähti tulkitsee hienosti Quanin hahmossa pelkistyvää herkkyyttä, epätoivoa ja raivoa. Toimintakomedioistaan tunnettu Chan on ehtinyt jo osoittaa monipuolisuutensa näyttelijänä Kiinan elokuvamarkkinoilla, ja The Foreignerissa mies viimein irtautuu akrobaattikoomikon manttelista myös länsimaisen yleisön silmissä.

Siirtymä näkyy myös elokuvan toimintakohtauksissa, joista on riisuttu pois Chanille tavanomainen slapstick-huumori. Taisteluiden koreografiat painottuvat edelleen ketteryyteen ja innovatiivisuuteen, mutta niiden läpi huokuu näyttelijälle epätyypillinen raadollisuus. 63-vuotias Chan ei ole menettänyt akrobaattisia kykyjään, vaikka liikehdintä ei ymmärrettävästi menneiden aikojen tasolla olekaan.

Chanin roolityö ja toimintakohtausten muodollinen pätevyys luovat etäistä kiinnostavuusarvoa muuten kovin hajuttomaan trilleriin. Poliittisen jännärin ja suoraselkäisen kostotarinan välimaastoa hapuileva elokuva valahtaa yhdentekeväksi puuskahdukseksi, josta on vaikea innostua oikein millään tasolla. Campbellin edeltävien töiden valossa huomattavasti vakuuttavammin samaa aihiota lähestyi Mel Gibsonin tähdittämä Pimeyden ytimessä (2010).