Tully valkokangas

Ohjaaja Jason Reitmanin ja käsikirjoittaja Diablo Codyn yhteistyöstä näyttää muodostuvan jonkinlainen perinne. Vuonna 2007 kaksikko loi teiniraskautta käsittelevän draamakomedia Junon ja vuonna 2011 kumppanuus jatkui aikuistumisen vaikeudesta kertovan Young Adultin muodossa. Parivaljakon tuorein elokuva Tully jatkaa aiempien projektien linjaa esittelemällä yleisöille jälleen kiinnostavan naispäähahmon.

Tully kertoo nelikymppisen Marlon (Charlize Theron) tarinan. Marlo on kolmatta lastaan odottava kahden lapsen äiti, jonka arki on jatkuvaa kamppailua. Perheen isä Drew (Ron Livingston) tekee pitkää päivää töissä, joten kodin ja kahden lapsen hoitaminen jää Marlon tehtäväksi. Kolmannen lapsen syntyessä Marlon taakka käy jo lähes mahdottomaksi.

Tilanteeseen löytyy kuitenkin helpotus, kun Marlon huolestunut veli Craig (Mark Duplass) lupautuu hankkimaan perheen avuksi yöhoitajan. Täysin uupunut Marlo suostuu ottamaan avun vastaan pitkin hampain ja niinpä perheen elämään saapuu nuori lastenhoitaja Tully (Mackenzie Davis). Nuori ja huoleton Tully saa Marlon katsomaan elämäänsä tuorein silmin ja kaksikon välille syntyy kaunis ystävyyssuhde.

Diablo Cody on kirjoittanut äitiydestä ja lapsen saamisesta armottoman rehellisesti, eikä ohjaaja Reitman silottele tekstiä missään määrin. Lapsiperheen arkea kuvataan turhia kaunistelematta, sortumatta kuitenkaan melodramaattiseen synkistelyyn. Tullyn suurin vahvuus onkin juuri sen rehellisyys. Arjen raskautta ei vähätellä, mutta tarinan samaistuttavuuden vuoksi vastoinkäymisistä löydetään myös paljon huumoria.

Instagramin #momlife-kuvastoista tai Hollywoodin pintakiillosta ei ole tietoakaan, kun ruudulle vyörytetään vuoroin kakkavaippoja, oksennustahroja ja raskausarpia. Elokuva tekee selväksi, miten valtavassa ristiriidassa ulkokultainen suorituskulttuuri ja täydellisen äitiyden ajatus ovat lapsiperheen todellisuuden kanssa. Riutuneen ja suorapuheisen Marlon hahmossa on tältä osin jopa jotain katarttista ja helpottavaa.

Samalla päädytään pohtimaan äitiyteen liittyviä paineita. Kuinka paljon äidin pitää jaksaa? Saako äiti valittaa? Saako sanoa ääneen, että äitiys ei aina ole helppoa? Tully esittää kouriintuntuvalla tavalla, miten tuoreen äidin pitäisi yhtä aikaa olla kodin hengetär, imetyskone, viettelijätär ja kasvattaja. Niin, ja jossain välissä pitäisi miettiä myös mitä itse elämältään haluaa.

Elokuvan arkirealistisen kerronnan tekee mahdolliseksi Charlize Theronin upea näyttelijäsuoritus ruuhkavuosiinsa eksyneenä Marlona. 20 kiloa rooliaan varten lihottanut Theron on Tullyn sielu ja moottori. Keskiluokkaiseen pinnallisuuteen kyllästynyt Marlo on vihainen, uupunut ja elämän kovettama. Theronin väsyneiltä kasvoilta kuultaa kuitenkin hetkittäin myös iloa, lämpöä ja herkkyyttä.

Karismaattinen ja nuorekas MacKenzie Davis tekee myös hyvää työtä Marlon pirtsakkana lapsenvahtina. Muut hahmot jäävät ikävä kyllä pintapuolisiksi karikatyyreiksi kerronnan keskittyessä Marloon ja Tullyyn. Marlon sotapelejä pelaava aviomies, uusrikas veli ja pinnallinen veljenvaimo tuntuvat yksiulotteisilta pahvihahmoilta monisyisen Marlon rinnalla.

Elokuvan suurin yksittäinen ongelma liittyy sen viimeiseen kolmannekseen. Realismiin nojaava draamakomedia käännetään nimittäin lopuksi päälaelleen tavalla, joka tuntuu lähes huijaamiselta. Irralliselta tuntuva loppuratkaisu halventaa koettuja hetkiä, eikä palvele elokuvan kokonaisuutta. Juoni kursitaan kokoon yhdessä hujauksessa ja asiat ratkeavat sanalla sanoen liiankin kätevästi

Epäuskottavaa loppua lukuun ottamatta Tully on kuitenkin hieno ja tärkeä kuvaus äitiyden ja ikääntymisen raadollisemmasta puolesta. Cody ja Reitman uudistavat elokuvien kuluneita äitiyskuvastoja ansioituneesti. Kulissien ja pärjäämiskulttuurin taakse kurkistetaan tavalla, joka saa vuoroin nauramaan ja vuoroin liikuttumaan. Siksi Tully on puutteistaan huolimatta raikas ja näkemisen arvoinen elokuva.