Muumio valkokangas

Mitä saamme, kun lisäämme vanhaan kunnon Indiana Jones -elokuvaan kauhua, mehevämpää huumoria ja jännitystä? Lopputuloksena voi hyvinkin olla Stephen Sommersin (mm.kauhupätkä Deep Rising, 1998) erikoinen, vanhalle Hollywoodille kunniaa tekevä The Mummy. Tapahtumapaikkana on mystinen Egypti pyramideineen. Menulla on jännitystä, vauhtia... ja mätänevää lihaa.

Muinaisessa Egyptissä ylipappi Imhotep (Arnold Vasloo) heilastelee faaraon rakastajattaren (Patricia Velasques) kanssa, seurauksena naisen kuolema sekä Imhotepin pakotettu muumiointi elävältä. Epämukavaan tilanteeseen joutunut, mutta silti palavasti rakastunut papinparka vannoo kuitenkin herättävänsä rakkaansa jälleen henkiin. 3000 vuotta myöhemmin, iloisella 1920-luvulla, egyptologi Evelyn (rooliinsa liian kaunis Rachel Weisz) matkustaa etsimään Hamunaptraa, Kuolleiden kaupunkia, jonka uumenissa odottaa kostoa janoava, ikäisekseen hyvin säilynyt Imhotep.

Uuden muotigenren alku?

The Mummysta löytyvä pieni kihelmöivä kauhunväre on elokuvan ehdoton plussa eikä jatkuva epämiellyttävä piina ole ollutkaan tekijöiden tarkoitus. Kuohuvan 1920-luvun optimistinen ilmapiiri ei ole tässä lainkaan pahitteeksi, päinvastoin se saa aikaan mukavan ja nostalgisen tunnelman.

Kun muumiogenre on nyt avattu uudelleen, olisiko vihdoin aika suuren budjetin Egypti-elokuvalle, jossa kuvattaisiin uudelleen historian kuuluisimman muinaislöydön, Tutankhamonin haudan, etsinnän jännittävät vaiheet?

Risat päälle kaksituntinen The Mummy saa ajan kulumaan kuin siivillä ja antaa kyllä lippuun sijoitetut markkaset takaisin. Palanen romantisoitua historiaa, olkaa hyvä.