The Last King of Scotland valkokangas

Afrikka ei ole enää viime vuosina esiintynyt elokuvissa vain neitseellisenä luontoparatiisina. Mielikuvat ovat siirtyneet moniongelmaiseen maanosaan, jota hallitsee väkivalta. Uutiskuvat ovat omiaan vahvistamaan tätä käsitystä. Väkivallan mielikuva tuskin on väärä tai epätodellinen, mutta väistämättä se on turhan mustavalkoinen. The Last King of Scotland ei tee tässä poikkeusta.

Läntisen kulttuurin siirtomaataustainen katse kiinnittää helposti huomiota yhteiskuntarakenteiden kehitykseen liittyviin väistämättömiin kasvukipuihin, erityisesti vallankäytön kannalta. Samat ongelmat on aikanaan koettu kaikkialla. Afrikassa niiden raadollinen todellisuus on vain nykypäivää, mikä osaltaan on jättänyt vähemmälle mielenkiinnolle Afrikan kulttuurisen moninaisuuden ja elinvoiman.

Brittiläisen, tai tarkemmin sanottuna skotlantilaisen Kevin Macdonaldin ohjaama The Last King of Scotland asettuu samaan jatkumoon Hotelli Ruandan (2004) ja Uskollisen puutarhurin (2005) kanssa. Elokuvat nostavat esiin siirtomaa-ajan jälkeiset ongelmat tasapainoisen ja oikeudenmukaisen demokratian synnyttämisessä.

Aihevalintoja ja käsittelytapaa voi kiittää siitä, että inhimillinen kärsimys saa kasvot ja julmuudet tulevat nähdyiksi. Samalla on kuitenkin voimistettu mielikuvaa afrikkalaisten kyvyttömyydestä rakentaa itsenäisesti toimivia yhteiskuntia. Muutoksia lupaavat valtapyrkyrit ovat valtaa ja mammonaa hamuavia hirmuhallitsijoita, jotka jättävät jälkeensä vain kärsimystä.

Ugandaa vuosina 1971–79 hallinnut Idi Amin on yksi tunnetuimpia Afrikan diktaattoreita. Vähättelemättä yhtään Aminin aiheuttamaa inhimillistä tuhoa, on kuitenkin hyvä muistaa, että hän oli tahollaan pelkkä "harrastelija" Hitleriin ja Staliniin verrattuna.

The Last King of Scotlandin ansio on selkeässä henkilönäkökulmassa pitäytyminen. Elokuvan päähenkilö ei ole Forest Whitakerin antaumuksella tulkitsema Idi Amin, vaan nuori skotlantilainen lääkäri Nicholas Garrigan (James McAvoy), joka seikkailunhalussaan lähtee Ugandaan tekemään hyvää työtä. Paikallisessa kylässä Nicholas sitoo Aminin auto-onnettomuudessa loukkaaman käden. Nuorukaisen tilanteessa osoittama kylmäpäisyys tekee vaikutuksen juuri vallan kaapanneeseen Aminiin, joka houkuttelee Nicholaksen henkilääkärikseen ja neuvonantajakseen Kampalaan.

Tarina on inspiroitu todellisista tapahtumista. Todenperäisyys viittaa Aminin vainoharhaiseen ja satojatuhansia ihmisuhreja vaatineeseen hallintoon. Nicholas Carrigan on kirjailija Giles Fodenin mielikuvituksen tuotetta. Kirjailija on tosin todennut, että hahmo on saanut vaikutteita Aminin hallinnossa toimineesta brittisotilaasta.

Carriganin kehityskertomus naiivista ja hyväuskoisesta nuorukaisesta on elokuvan punainen lanka. Yltäkylläisyys ja koreat lupaukset sumentavat nuoren miehen arviointikyvyn. Vasta tahrittuaan omat kätensä vereen hän näkee ympäröivän todellisuuden samoin kuin häntä useaan otteeseen varoittaneet avustustyöntekijät ja diplomaatit. Huolimatta hahmon kiinnostavuudesta ja James McAvoyn vakuuttavasta roolityöstä katsojan on vaikea niellä kaikkea tarinaan kirjoitettua. Tilanteessa, jossa isännän oikea ja julma luonne on paljastunut, tuskin kukaan tekisi niin harkitsematonta siirtoa, että lähtisi pelehtimään vielä isännän yhden vaimon kanssa.

Pitäytyessään Carriganin ja Aminin välisessä asetelmassa elokuva saavuttaa riittävän tiiviyden. Hyvin kohdennettu näkökulma avaa laajempia huomioita, mutta jotkin tarinankerronnan ratkaisut jäävät kuitenkin häiritseviksi. Esimerkiksi Gillian Andersonin esittämälle hahmolle ei löydy alun jälkeen enää merkitystä, ja hänen ainoaksi tarkoitukseksi kerronnassa jää ilmentää päähenkilö Carriganin luonteenpiirrettä olla heikkona avioituneisiin naisiin.

Whitakerin panos Idi Aminina, itseään Skotlannin viimeiseksi kuninkaaksikin tituleeranneena hirmuhallitsijana, on niin antaumuksellista, että tarinan olisi toivonut valaisevan sotilasdiktaattorin henkilökuvaa ja historiaa syvemminkin. Whitakerin työtä on arvostettu jo pääosan Oscar-ehdokkuudella, vaikka hän ei elokuvan varsinaista pääroolia teekään. Se kunnia lankeaa Carrigania esittäneelle James McAvoylle.