Monen kerroksen väkeä

Nyt seuraa juonipaljastus: Bobby kertoo Robert F. Kennedyn elämän viimeisestä päivästä ennen salamurhaa. Hyvä ratkaisu on käsitellä aihetta näyttämättä elokuvan päähahmoa lähes lainkaan. Ambassador-hotellissa 22 henkilöä toimittaa asioitaan. Päivä kuluu kohti iltaa, jolloin presidenttiehdokas Kennedyn on määrä saapua hotellille vaalivalvojaisiin.

Emilio Estevezin joku saattaa vielä muistaa Young Guns II -elokuvan Billy the Kidinä, mutta eipä ole Emilio mikään turha poika ohjaajana ja käsikirjoittajana. Monta temaattista tasoa sekä liian iso henkilö- ja juonivyyhti on saatu pelaamaan mukavasti.

© 2006 MGM, The Weinstein CompanyTuntuu että Ambassadorissa on koko Amerikka läsnä. Meksikolaiset siirtotyöläiset puurtavat keittiössä, valkoinen rikas pariskunta hikoilee tenniskentällä. Nimekästä Hollywoodin uutta ja vanhaa kaartia, demimooreja ja elijahwoodeja, voi bongailla koko ajan. Sekava setti on saatu pidettyä kasassa yllättävän hyvin. Estevez uskaltaa joissain kohdissa olla vääntämättä liikaa rautalangasta. Pitkän päivän iltaa ja huipentumaa jaksaa odottaa.

Tiivistämistä olisi Bobby kaivannut. Hieman vähemmällä hahmokaartilla olisi jäljelle jääneitä voitu syventää. Esimerkiksi Martin Sheenin ja Helen Huntin esittämä pariskunta jää irralliseksi ja kokonaiskehittelyn kannalta vaisuksi juonilinjaksi. Estevezin piti varmaankin kirjoittaa isäukolleen rooli väkisin mukaan.

© 2006 MGM, The Weinstein CompanyRotu-, yhteiskuntaluokka- ja sukupuolitematiikan lisäksi isoimmaksi aiheeksi Bobbyssa voi nostaa sodanvastaisuuden. Kennedyn ajan Vietnamin sota vertautuu nyky-Amerikan käymään Irakin sotaan. Bobbyssa on hyvä ja kirkasotsainen sanoma, jota voi kyynikkokin liikuttua kannattamaan. Loppuhyminä on erittäin alleviivaavaa, mutta ei anneta sen häiritä. Maailman nykytilanne kyllä vaatii ja kestää paatoksellisia väkivallanvastaisia elokuvia.

Sen verran kovien huumeiden vetoa ja tupakanpolttoa Bobby sisältää, että ei ainakaan Amerikoissa välttämättä kerää mahdottoman isoa yleisöä. Toivottavasti kuitenkin.

* * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 2,5 / 2 henkilöä