Elokuva meille katsojille

Elokuvassa Fight Club myydään kallista saippuaa, johon on saatu aineksia sairaalan takapihan roskiksista, kiitos rasvaimussa käyneiden ihmisten. Todetaan, että tässä sitä myydään rikkaiden ämmien läskit perseet heille takaisin ja isolla voitolla. Tällainen muistikuva heräsi katsoessa elokuvaa The Core, jonka kaltaisia nähdään vuosittain kymmeniä. Kyse on siis keskinkertaisesta Hollywood-elokuvasta. Heitetään siitä muutama ylikypsynyt sana. Vaihteeksi.

© 2002 - Paramount PicturesUnholaan haihtuivat musikaali, gangsterielokuva ja western. Paria säännön vahvistavaa Hollywood-kummajaista tässä sen kummemmin tarkastelematta. Tyhminkin tietää ymmärtävänsä vain genre-elokuvia muun kansan tavoin. Ja jollei satunnaisesti sunnuntaisin törmää töllössä Walter Brennaniin, saa tyytyä uuden ajan katastrofielokuviin. Näiden valmiiksi pureskeltujen tuotteiden äärellä ei voi eksyä laadun porteille. Kyse on jostain muusta. Laaduttomuuden laadusta. Lannasta. Sitä ymmärtää kuka vain. Haistaa, maistaa, tunnistaa ja ylpeänä huudahtaa: "Sehän on paskaa!"

Jos haluaisi, voisi Hollywood sujuttaa elokuviinsa muitakin piirteitä, joita katsoja ymmärtää. Mutta ei. Howard Hawks on kuollut ja henkilöhahmoista on tullut paperinukkeja. Ja paperia käytetään paskan kaapimiseen. Siihen voi katsoja myös väritellä jotain, jos meinaa, että itsensä todella tunnistaa näistä hahmoista, joista jonkun yllä leijuu vaikkapa puhekupla "I’m not a hero. I’m just a man".

© 2002 - Paramount PicturesYksi snobbaileva kusipää ynnä yksi fiksu renttu ynnä yksi tomera muija ynnä yksi jees musta ynnä pari jotain muuta. Ihmisiä - ihmiselämän koko kirjo! - ison peltipurkin sisällä, matkalla isänmaan nimissä, kodin ja maailman puolesta, kohti hurjaa päämäärää ja vaikeaa tehtävää. On sankaruutta, pelkoa, kuolemaa, iso- ja pienimunaisia miehiä ja nainen. Jotta ihan rauhoittuisimme tässä elämän kiihkeydessä, näemme välillä kuvia peltipurkin ulkopuolisesta valvontakeskuksesta ja siellä työskentelevästä porukasta. Peltipurkki ei matkaa avaruuteen vaan maapallon ytimeen, jossa kukaan ei ole koskaan käynyt. Sinänsä aivan sama mihin mennään, sillä näkymät ovat tylsiä.

Etsiä nyt sitten laatua tästä laaduttomuuden laadusta. Sen sijaan että perustuisi vivahteikkaisiin ihmishahmoihin ja kiehtoviin näkyihin, The Core perustuu paperinukkeihin ja kuluneeseen actioniin. Alussa on vielä toivoa, kun hahmoja vasta esitellään ja visuaaliset tehot antavat uskoa, että ohjaajalla on genre omassa hanskassaan. Kunnes aletaan poraamaan tarinaa. Päänäyttelijät kasataan giganttisen falloksen näköiseen rautaputkeen ja lähetetään reissuun. Sanotaan, että ollaan liikkeessä. Teatteria rautasukkulassa. Pömpöösejä efektejä ikkunasta. Paperinukkeja ja puhekuplia. Ja muutama bum bum. Näyttelijöistä vain Stanley Tucci selviää karikatyyristään hyvin, soveltamalla etenkin alkupuolella hauskoja Peter Sellers -tyyppisiä pikku eleitä.

Kasvoton elokuva kestää 135 minuuttia. Eli katsokaa Rio Bravo. Tai olkaa vaan elokuvakatsojia. Ottakaa kaveritkin mukaan. Maksakaa. Voittehan aina kuvitella, että filmi on hyvä. Jos olo on hyvä. Jep jep jep jep jep jep jep jep jep... Eihän tässä mitään mietitä, kun kaikki esitettävä on jo nähty. Pääasia, että elokuvan tunnistaa paskaksi, iloitsee siitä, samastuu siihen ja luulee tajuavansa missä mennään. Elokuva, tuolla, kankaalla. Siitä kannattaa maksaa.

*
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo:1,5 /2 henkilöä