Unensieppaaja valkokangas

Ihmiskunta ei näytä oppivan mitään. Maailmanpolitiikkaa tehdään vuosisata toisensa perään vahvojen rautanyrkillä heikompien kustannuksella, pizzan päälle ei enää keksitä uusia täytteitä ja viattomia ihmisiä ahdistellaan edelleen huonoilla elokuvakäännöksillä Stephen Kingin kirjoista. Ehdotankin, että elokuvatutkijat ja kirjallisuustieteilijät yhdistävät voimansa selvittääkseen sen, johtuuko tämä hurja määrä huonoja King-filmatisointeja miehen omien tekstien kehnoudesta vaiko sitten taidottomista käsikirjoittajista. Samoin ehdotan EU-komissiolle direktiivin säätämistä, joka estää enempien tällaisten älyttömyyksien sallimisen ainakin Euroopan alueella. Olkoot loput King-elokuvat rangaistuksena yksinomaan amerikkalaisille isottelevasta asenteestaan muita maita kohtaan.

Neljä ystävystä, jotka lapsina pelastivat Duddits-nimisen oudon pikkupojan (Donnie Walhberg) ja joita yhdistää telepaattinen kyky lukea ajatuksia, saapuvat viettämään perinteistä lomaansa metsämökille. Heistä Gary Jones (Damian Lewis) on puoli vuotta aikaisemmin jäänyt auton alle kummallisten yhteensattumien seurauksena. Metsästysloma saakin lisää yllättäviä käänteitä, kun peräaukon kautta lisääntyvät avaruusolennot päättävät aloittaa maapallon valloituksen juuri kaverusten mökin takapihalta.

Dreamcatcherin perusasetelma on kuin suoraan revitty jostakin alapäähuumoria viljelevästä sarjakuvasta. Ongelmana itse asiassa onkin vain ja ainoastaan se, että se ei ole sitä. Kasdan ottaa elokuvansa niin tosissaan kuin vain voi - ja Kingin samannimistä romaania tuntematta voin kuitenkin ennustaa kirjan tekevän samoin. Olisivat edes käsikirjoittajat ymmärtäneet retusoida takapuolesta räjähtävät avaruusmadot toisenlaiseen kuosiin! Ilkeät pikkuelokuvakriitikot ovat vain odottaneet tällaista tilaisuutta, että pääsee moukaroimaan hyvin sanakääntein elokuvaa sen omilla aseilla. Paljon muutakin olisi voinut tätä elokuvaa kirjoittaneilta odottaa, koska alkuasetelmassa on kaikki mahdollisuudet mielenkiintoiseen tarinaan: neljä erilaista ystävystä, yhteinen telepaattinen kyky ja viides, salaperäinen henkilö ja niin edelleen. Mutta Dreamcatcher hukkaa kaikki mahdollisuutensa ja nyrjähtää alun jälkeen jonkinlaiseksi Independence Day -elokuvan (1996) äpärälapseksi.

Erikseen täytyy vielä mainita, että luottonäyttelijä Morgan Freeman tekee elokuvassa varmasti koko uransa älyvapaimman roolin sotahulluna armeijakomentajana. Jälleen kerran on todettava, että elokuvassa ei ole ulkoisesti mitään vikaa, näyttelijät hoitavat kaikesta huolimatta hommansa kunnialla, kuvaus ja ohjaus toimii - mutta sisällöstä ei sitten voi sanoakaan juuri mitään. Tai voihan siitä. Dreamcatcherissa takapuolesta on siis paljon muutakin kuin vain tavallistakin hölmömmät avaruusoliot.