Sade kuuluu meille valkokangas

Näyttelijänäkin tunnetun Icíar Bollaínin ohjaama Sade kuuluu meille (2010) on elokuva elokuvan tekemisestä, Espanjan ja latinalaisen Amerikan historiallisesta yhteenkietoutuneisuudesta sekä riiston vuosisadasta toiseen samankaltaisina toistuvista mekanismeista. Kerroksellinen ja kohottava elokuva oli Espanjan Oscar-ehdokas viime vuonna.

Espanjalaisten elokuvantekijöiden ryhmä matkustaa Boliviaan filmatakseen historiallisen draaman Kolumbuksen saapumisesta Amerikkaan. Elokuvan idealistinen ohjaaja Sebastiàn (Gael García Bernal) haluaa keskittyä erityisesti alkuperäisväestön raakaa kohtelua paheksuneiden dominikaanimunkkien kokemuksiin uudessa maailmassa. Laskelmoiva tuottaja Costa (Luis Tosar) on valinnut Bolivian Cochabamban kuvauspaikaksi siksi, että siellä ovat eteläisen Amerikan halvimmat tuotantokustannukset.

Costan vastustuksesta huolimatta Sebastiàn pestaa espanjalaisia valloittajia uhmaavan intiaanipäällikkö Hatueyn keskeiseen rooliin köyhän Danielin (Juan Carlos Aduviri), joka erottuu avustajiksi pyrkivien paikallisten joukosta tulisieluisuudellaan. Kuvaukset kuitenkin vaikeutuvat, kun kaupungissa puhkeaa vesivarojen yksityistämisaikeita vastustavia mellakoita, joita Daniel johtaa. Onnistuessaan yksityistämishanke nostaisi veden hinnan pilviin ja köyhimpien alueiden vesipula pahenisi entisestään. Kalliin elokuvatuotannon puolesta hätäilevä Costa yrittää turhaan lahjoa Danielin pitämään matalampaa profiilia.

Allegorisen elokuvan on käsikirjoittanut Bollaínin pitkäaikainen elämänkumppani, skotlantilainen Paul Laverty. Väli-Amerikassa ihmisoikeusjuristinakin työskennellyt Laverty tunnetaan erityisesti tiiviistä yhteistyöstään brittiohjaaja Ken Loachin kanssa. Vajaan viidentoista vuoden aikana Loach ja Laverty ovat tehneet peräti yhdeksän yhteistä elokuvaa.

Sade kuuluu meille on pitkälti nimenomaan käsikirjoittajan elokuva. Laverty on onnistunut punomaan tositapahtumien pohjalta rikkaan ja monitasoisen kudelman, joka valottaa siirtomaa-ajan kauaskantoisia seurauksia, valtasuhteita ja traumoja. 1500-luvun imperialismin rinnastaminen nykyiseen globalisaation ja voiton maksimoinnin aikaan toimii hätkähdyttävän hyvin. Elokuvassa on paljon samaa kuin sen runollisessa nimessä: se ottaa reippaasti kantaa, mutta on riittävän aukollinen ja avoin katsojan omille assosiaatioille.

Näyttelijöistä erityisesti Danielia esittävä bolivialainen Juan Carlos Aduviri jää mieleen, ja hän olikin alkuvuodesta ehdolla parhaan näyttelijätulokkaan Goya-palkinnon saajaksi. Hahmoista kiinnostavin on kuitenkin tuottaja-Costa, jossa tapahtuu huomattavaa ja ennen kaikkea uskottavaa kehitystä elokuvan aikana. Danielin ja Costan keskinäinen suhde on elokuvan hienointa antia, eikä lopun hillitty sentimentaalisuuskaan tunnu lainkaan päälle liimatulta.