Sade kuuluu meille kotikatsomo

Espanjalaisen Icìar Bollain ohjaama Sade kuuluu meille (2010) on usealla tasolla liikkuva kuvaus Bolivian nykytilanteesta ja historiasta. Elokuvan käsikirjoituksen on tehnyt Paul Lavery, jonka käsikirjoitusten aiheet pureutuvat usein tarkasti ja kaunistelematta yhteiskunnallisiin ja globaaleihin aiheisiin. Sade kuuluu meille ei ole ajatuksiaan peittelevä elokuva, mutta se ei silti osoittele sanomaansa niin, että silmät uhkaisivat puhjeta.

Ryhmä espanjalaisia elokuvantekijöitä saapuu Boliviaan filmaamaan elokuvaa Kolumbuksen löytöretkien seurauksista. Elokuvantekijät kokevat tekevänsä tärkeää työtä tuomalla esiin valloittajien hirveitä tekoja alkuperäisväestön keskuudessa. Toiset ryhmän jäsenistä saarnaavat idealismia ja ottavat esikuvia varhaisista moralisteista, toiset taas ovat kovettuneet kyynisemmiksi ja nauravat idealistien tekopyhyydelle. Kiistämätön tosiasia on kuitenkin se, että ryhmä on Boliviassa ensisijaisesti edullisten tuotantokustannusten takia.

Idealistinen ja helposti innostuva ohjaaja Sebastián (Gael García Bernal) haluaa projektiin alkuperäisväestöä tuomaan elokuvaan aitoa henkeä, kun taas kyynisempi tuottaja Costa (Luis Tosar) haluaisi edetä mahdollisimman vaivattomasti ja saada elokuvan kasaan vähäisillä kustannuksilla. Sebastián saa kuitenkin tahtonsa periksi ja palkkaa projektiin bolivialaisen Danielin (Juan Carlos Aduviri), jonka kautta he saavat pian huomata, ettei bolivialaisten kamppailu elintilasta ole vain pala historiaa. Maassa kuohuu taistelu puhtaasta vedestä ja kun oikeuksistaan kamppailevien ihmisten ahdinko purkaantuu väkivaltaisesti kaduille, kuvausryhmä löytää itsensä keskeltä todellista konfliktia.

Elokuva nostaa esille kiinnostavia ajatuksia elokuvantekijöiden ja paikallisten välisistä suhteista. Kuvaukset käyvät paikoin mahdottomaksi, kun näyttelijöiksi palkatut paikalliset eivät ymmärrä kohtausten fiktiivisyyttä ja kauhistuvat heiltä vaadittavia suorituksia. Elokuvantekijät ajattelevat tekevänsä myös alkuperäiskansalle tärkeää työtä tuomalla elokuvallaan esille 1500-luvulla kansaa kohdanneet vääryydet, mutta todellisuudessa edes heidän ilmaisuvälineensä ei kuulu bolivialaisten arkeen. Juopa kuvausryhmän ja paikallisten välillä näyttää ylittämättömältä.

Vaikka Sade kuuluu meille poikkeaakin 1500-luvulle vain kuvitteellisen elokuvan kuvauksissa, se katsoo kuitenkin elokuvan sisällä näyteltäviä tapahtumia niin tarkasti, että katsoja voi paikoin uppoutua myös Kolumbuksen aikaan. Kamera liikkuu sulavasti elokuvan sisäisen kameran edessä ja takana niin, että syntyy illuusioita aikahypyistä. Tämä liukuma sulauttaa tietenkin yhteen myös 1500-luvun ja nykypäivän tapahtumia, ja luo rinnastuksia niiden välille.

Sade kuuluu meille ei pelkää vetää epätavallisia yhteyksiä ja tehdä rohkeita rinnastuksia, mutta se ei silti ole mustavalkoinen elokuva. Vesikiistan osapuolten sijasta se katsoo tarkemmin kuvausryhmän jäseniin. Kuvausryhmän jäsenillä on monenlaisia asenteita projektia ja Boliviaa kohtaan, mutta roolit eivät pidä loppuun saakka. Innokas idealisti voi paeta paikalta heti, kun konkreettiset ongelmat tulevat liian lähelle, ja välinpitämätön realisti taas saattaa huomata kantavansa lopun ikänsä mukanaan palaa itselleen ennen merkityksettömän kansan taistelusta.

Tästäkään ei kuitenkaan jaeta suoraa tuomiota vaan kuvausryhmän erilaiset reagointitavat piirtävät ehkä enemmänkin kuvaa siitä, miten me kaikki katsomme vääryyksiä, joita esimerkiksi uutisvirta tuo näkyville. Monet meistä kauhistelevat niitä, mutta hyvin harva olisi lopulta valmis tekemään asioille mitään – ainakaan oman mukavuusalueensa ulkopuolella.