Rahalla saa – mutta mitä?
On todella sääli, että Snabba Cash, joka tarkoittaa nopeasti hankittua helppoa rahaa, on julkaistu Suomessa nimellä Rahalla saa. Ensinnäkin suomalainen nimi on typerä ja toiseksi elokuvateattereiden lippukassoilta on viety ilo kuulla erilaisia tapoja lausua ruotsin ja englannin kieltä yhdistelevä otsikko. Alkuperäinen nimi kertoo lisäksi iskevästi sen, mistä elokuvassa on kyse: suurista riskeistä ja voitontavoittelusta, äkkirikastumisesta rikollisuuden avulla. Nimi viittaa myös uuskieleen, jota ruotsin värikäs ja monikulttuurinen väestöpohja nykyään suurissa kaupungeissa puhuu ja josta kouluruotsilla tuskin ottaa selvää riikinruotsalainenkaan.
Ohjaaja Daniel Espinosan neljäs kokopitkä elokuva Rahalla saa perustuu Jens Lapiduksen kirjaan, joka on ensimmäinen osa hänen alamaailmaan sijoittuvaa trilogiaansa. Aiemmin rikosasianajajana toiminut Lapidus nimittää tyyliään Stockholm noiriksi. Elokuvan sijoittuu toki Tukholmaan, mutta tämä siirtolaisten, harmaan talouden, konetuliaseiden, kokaiinin ja yläluokan Tukholma ei ole se tuttu ja turvallinen puolipökerryksissä maihin astuneen risteilyvieraan pääkaupunki, jonka kaikki tunnemme. Film noirista elokuvassa ei muistuta mikään vaan tyyli on erittäin realistinen, ja tempo nopea.
Elokuvan päähenkilö Johan eli J.W. (Joel Kinnaman) opiskelee ekonomiksi, ajaa pimeää taksia ja bailaa rikkaiden opiskelijakavereidensa kanssa yökerhoissa. Työläiskodista lähtöisin oleva Johan on kahden eri maailman välissä: toisaalta hän on osa siirtolaisten kansoittamaa harmaan talouden Ruotsia, toisaalta hän taas haluaisi olla osa yläluokan ja uusrikkaiden kansoittamaa juppiruotsia, joka viettää arjesta irtaantunutta loiselämäänsä yökerhoissa ja kartanoissa. Johan on tarmokas nuorimies ja päättää tarttua tilaisuuteen nähdessään mahdollisuuden äkkirikastumiseen, ja sitä kautta sosiaaliseen nousuun. Tämän mahdollisuuden tarjoaa kokaiinibisnes.
Johan haluaa kaikkea sitä mitä rahalla saa, mutta ennen kaikkea vaikutusvaltaa ja arvostusta ylimielisen ihmiskuonan parissa. Elokuvan juonenkäänteet ovat melko uskottavia, samoin sen amatöörinäyttelijät, jotka tavoittavat hyvin karskien rikollisten olemuksen. Kuvaus ja tuotanto ovat huippuluokkaa, kuten ruotsalaisten produktioiden kohdalla asian laita yleensä on. Missä siis vika, kun elokuva ei ainakaan allekirjoittanutta sytyttänyt?
Elokuvan suurin ongelma on samaistumiskohteen puuttumien ja liika vakavuus. On kuin katsoisi Amerikan psykoa (2000) ilman keventävää huumoria. Kun kaikki henkilöt edustavat joko väkivaltaisia rikollisia tai limavanan taakseen jättäviä, tyhjänpäiväisiä ja tyhjäpäisiä juppeja, niin kehen samaistua? Ei ainakaan päähenkilöön, joka haluaa kuulua molempiin ryhmiin ja jonka pyrkimyksiä kohtaan en ainakaan itse kyennyt tuntemaan minkäänlaista sympatiaa. Toinen toistaan vastenmielisemmille henkilöhahmoille olisi kannattanut luoda edes jokin vastakohta.
Toisaalta en voi väittää, että elokuva olisi myöskään täysin epäonnistunut tai huono, sillä se herätti hyvinkin paljon ajatuksia ja tunteita, joskin pelkästään negatiivisia. Pelottavan oivaltavasti elokuva piirtää yhtäläisyysmerkin huumekauppiaiden ja rikkaiden loisien, tai sellaisiksi haluavien, moraalin välille, ja näyttää länsimaisen kulttuurin arvotyhjiön ja henkisen rappion. Kaikki huijaavat kaikkia ja ajavat vain ja ainoastaan omaa etuaan, se on pelin henki, joka Johaninkin on opittava.
Rikollisessa alamaailmassa voi katsoa näkyvän puhtaaksi riisuttuna ajatus vapaasta markkinataloudesta, jossa voitto on ainoa merkitsevä asia. Markkinatalous ja kapitalismi tuottavat voiton lisäksi yhteiskunnallista hyötyä palveluiden, hyödykkeiden ja verojen muodossa, mutta rikolliset eivät maksa veroja. Huumekauppiaat kuitenkin vastaavat kysyntään ja jokaisen kokkelia imuroivan ääliön olisikin joskus syytä miettiä, mistä aine on peräisin, kenen käsien kautta se on kulkenut ja mitä inhimillisiä tragedioita pulveri on matkallaan joutunut todistamaan.
Honore de Balzac on sanonut, että jokaisen omaisuuden taakse kätkeytyy rikos. Yhteiskunnassa, joka sallii valtavien voittojen käärimisen pörssikikkailulla, on roistot nostettu kuninkaiksi. Kaikki on ostettavissa. Onko siis ihme, että heikommat yksilöt sortuvat lain määrittelemiin rikoksiin, kuten kidnappauksiin ja huumekauppaan tavoitellessaan äkkirikastumista ja rahan tarjoamaa illuusiota onnesta ja menestyksestä? Hyvinvointiyhteiskunnan lakatessa olemasta lakkaa myös sen luoma yhteiskunnallisten olojen vakaus, joka on taannut sen, että rikaskin voi nukkua yönsä rauhassa.
Rahalla saa on siis ensimmäinen osa tulevassa trilogiassa. Itse en tule näitä osia näkemään, sillä en halua viettää aikaani sen kuvaamien vastenmielisten juppien tai serbirikollisten kanssa, en edes elokuvissa. Voin silti kuvitella mielessäni trilogialle ihanteellisen lopun: pohjoisesta kotoisin oleva Johan onkin henkeen ja vereen kansankotia puolustava salainen agentti, todellinen sosiaalidemokraatti, joka usuttaa maahanmuuttajarikolliset ja jupit vastatusten. Molemmat ryhmät tappavat toisensa sukupuuttoon, aatelisista ainoastaan kuningasperhe säästetään vilkuttamaan kansalle. Lopuksi soi Du gamla du fria, sinikeltaisen lipun noustessa salkoon. Kyynel vierähtää Johanin poskelle.
Toimituskunnan keskiarvo: 2,8 / 5 henkilöä
Seuraava:
Remember Me
Vaikka traileri enteileekin romanttista velliä, elokuva saavuttaa syvyyttä ja on hetkittäin peräti sykähdyttävää katseltavaa.
Edellinen: Aavikon kukka
Kiinnostava tositarina hukkuu vetelään toteutukseen.