Mission: Impossible – Fallout valkokangas

Mission Impossible -sarja on edennyt kuudenteen osaansa. Se on syleillyt kevyen toimintaelokuvan spektaakkelimaista luonnetta siinä missä James Bondeista on tullut vakavampia elokuvia. Edelliset osat ovat vieneet Ethan Huntin (Tom Cruise) kiipeilemään maailman korkeimman rakennuksen seinämiä Dubaissa ja roikkumaan nousevan lentokoneen siivestä. Mission: Impossible – Fallout on takaa-ajojen, naamioiden ja identiteettisekaannusten rytmittämä tarina, josta ei puutu nopeita juonenkäänteitä tai toimintaa.

Synkkä pilvi IMF:n ympärillä on haihtunut, eikä järjestöä enää uhkaa lakkauttaminen. Täyttä luottoa se ei silti ole saanut takaisin, eikä Ethan Huntin epäonnistunut operaatio auta asiaa. IMF:n ja CIA:n reviiririitojen seurauksena hän saa aisaparikseen August Walkerin (Henry Cavill) etsimään kadonnutta plutoniumia, jota kaupittelee nimekkäällä sukupuulla varustettu Valkoinen leski (Vanessa Kirby). Yksinkertaisesta tehtävästä tulee monimutkaisempi, kun Ethanin menneisyys alkaa saavuttaa huippuvakoojaa. Syndikaatin rippeet uhkaavat yhä maailman rauhaa, mutta onneksi Hunt saa apua tutulta brittivakoojalta Ilsa Faustilta (Rebecca Ferguson).

Sarja ei osoita sammumisen merkkejä, vaikka Ethan Huntiin osuvat iskut tuntuvat sattuvan näkyvämmin kuin aikaisemmin. Ikä alkaa näkyä, vaikka mahdoton ei vieläkään kuulu vakoojan sanavarastoon. Tästä vastakkainasettelusta tehdään toimivaa komediaa erityisesti Benjin (Simon Pegg) kommenteissa, joissa vankkumaton usko Huntin kykyihin ei aina kohtaa todellisuutta. Mantelinperijöistä Huntilla ei ole puutetta, mutta samalla elokuva personoi itsensä vahvemmin Tom Cruiseen ja hänen tähtikuvaansa.

Heti elokuvan alusta asti tehdään selväksi, että Huntin valinnat varjostavat hänen elämäänsä, kun painajaisissa itsesyytökset ottavat entisen vaimon Julian kasvot (Michelle Monaghan). Huntin teflonmainen persoona antaa katsojille tilaisuuden keskittyä toimintaan ja miehen ainoaksi määrittäväksi luonteenpiirteeksi onkin muodostunut hänen lojaaliutensa omalle ryhmälleen. Fallout kuitenkin yrittää syventää hahmoa koko maailman suojelusenkelistä säröisempään suuntaan. Menneet tehtävät kaikuvat Falloutissa hieman samaan tapaan kuin Skyfall (2012) toi Bondin historian osaksi tarinaansa. Ethan Huntin kameleonttimainen persoona ei kuitenkaan ole tarjonnut samanlaista tarttumapintaa, joten yritykset tehdä hänestä samaistuttavamman jäävät vain yrityksiksi.

Christopher McQuarrie on ainut ohjaaja, joka on luotsannut kaksi osaa Mission Impossiblea. Hän tuo taitavasti toiminnan valkokankaalle vältellen visuaalisia efektejä ja luottaen virtaviivaiseen toimintaan. Takaa-ajokohtauksissa kierroksia lisätään ja muun muassa Epäiltyjen (1995) käsikirjoituksesta vastannut ohjaaja taitaa myös harhautusten käytön. Suvantoja toiminnan keskelle ei tässä elokuvassa ole juuri jätetty. Rob Hardyn kuvaus ei aivan saavuta Ghost Protocolin (2015) ja Rogue Nationin (2015) kuvanneen Robert Elswitin siloteltua tyyliä, mutta pysyy hyvin mukana toiminnassa.

Mission: Impossible – Fallout juoksee läpi tarinansa sellaisella voimalla, että siinä olevat aukot unohtuvat katsojalta. Samalla elokuva vaatii sarjasta eniten tietoa aiemmista osista, kun se esittelee uusien hahmojen rinnalla joukon menneisyyden haamuja. Elokuva tarjoaa spektaakkelia, joka ei ota itseään turhan vakavasti. Tyylipuhdasta toimintaelokuvaa on ilo katsella, mutta lähempää tarkastelua sen juoni ei kestä.