Mad Max: Fury Road valkokangas

Post-apokalyptinen autotoiminta Mad Max on 1970- ja 1980-luvun vaihteen australialaisen uuden aallon tunnetuimpia nimiä. Trilogiaksi taipunut elokuvasarja käynnistyi alun perin 1979 George Millerin esikoiselokuvalla, joka ei kuitenkaan levinnyt juurikaan kotimaansa ulkopuolelle. Yhdysvalloissa teos jäi vähälle huomiolle, Ruotsissa se kiellettiin kokonaan ja Suomessa televisioensi-ilta oli vasta tämän vuoden puolella.

Tunnetumpi onkin elokuvan jatko-osa Mad Max 2 – Asfalttisoturi (1981). Millerin esteettinen tyyli pysyi samana kuin sarjan ensimmäisessä osassa, mutta vasta nyt päähahmo ja maailma rakentuivat täyteen muotoonsa. Teoksen kehyksenä toimi tuhon jälkeinen todellisuus, jossa ihmiskunta on sirpaloitunut toisiaan vastaan taisteleviksi yhteisöiksi. ”Mad” Max Rockatansky on tämän keskellä tyypillinen post-apokalyptisen genren sankari: kaiken menettänyt yksinäinen susi, joka päätyy tasapainottelemaan oman selviytymisen ja toisten auttamisen välillä. Mad Maxit kuuluvat kiistatta lajityyppinsä kaanoniin ja elokuvien jättämä jälki näkyy tätä nykyä kulttuurissa laajemminkin. Viitteitä voi löytää sarjakuvista, musiikista ja videopeleistä.

Korotettu asema luo tukalat paineet trilogian jatko-osalle. Uusinta Mad Maxia pidettiin tuotantohelvetissä useita vuosia, minkä jälkeen projekti ehti hautautua ja nousta esille yhä uudestaan ja uudestaan erinäisten ongelmien saattelemana. Jotain kertoo pelkästään se, että idea elokuvasta lähti liikkeelle jo 1990-luvun loppupuolella. Tilannetta ei juuri helpota, että klassikko- ja kulttistatuksen saaneiden elokuvien moderni henkiinherätysbuumi ponnettomine saavutuksineen on saanut innokkaimmatkin kyynisiksi.

Vetelän mahalaskun sijaan Mad Max: Fury Road on tyylipuhdas sukellus. Mad Rockatanskyn (Tom Hardy) pako Immortan Joen (Hugh Keays-Byrne) johtaman patriarkaalisen lahkon kourista on periaatteessa kahden tunnin mittaan rakennettu versio Mad Max 2:n kuuluisasta takaa-ajokohtauksesta. Max (Tom Hardy) liittoutuu pakomatkallaan johtajan entisen oikein käden Furiosan (Charlize Theron) kanssa, jonka päämääränä on viedä Joen kahlitsemat vaimot kohti vehreää synnyinmaata. Matka on kuitenkin pitkä, ja Immortan Joen militarisoima seuraajajoukko lähestyy kilometri kilometriltä. Jatkuvassa liikkeessä oleva teos on odysseiamainen taival läpi auringon polttaman aavikon uskontomytologialla varustettuna.

Elokuva rakentuu dynaamisen toiminnan ympärille, joten hutilyönteihin ei actionin kohdalla ole juuri varaa sortua. Millerin vahvuus toiminnan ohjaajana näkyykin elokuvassa edukseen. Takaa-ajo läpi hiekkasavannien on visualisoitu aikaisemmista Mad Maxeista tutulla tyylillä. Eksploitaatioelokuvien suorasukaista estetiikkaa jatkava Miller ei ole kadottanut otettaan vuosikymmenien aikana. Läsnä ovat ohjaajalle ominaiset shokkileikkaukset ja sukeltavat zoomaukset. Oman lisänsä antaa myös autostunttien autenttisuus, mikä osoittaa, kuinka tyylikkäältä digitaalisesta läpimaalauksesta riisuttu toiminta voi parhaimmillaan näyttää.

Aiempien Mad Maxien tavoin Fury Roadkaan ei pyri perustelemaan omaa maailmaansa. Millerin vinoutuneet visiot ovat päässeet valloilleen mielikuvituksellisessa mis-en-scènessä, jossa ylilyönnit ovat enemmän tapa kuin poikkeus. Ratkaisu on sinänsä perusteltu, koska lajityypin venyvyys sarjakuvamaisen ilmaisun osalta on äärimmäisen elastinen. Räikeän rujo ja väkivaltainen irrottelu kutsuu mukaansa ensi hetkestä asti.

Mel Gibsonin ikonisoima hahmo herää uudelleen henkiin Tom Hardyn ruumiillistamana. Hardy täyttää Gibsonin saappaat menneisyyden haamujen vainoaman Maxina verrattain hyvin, mutta elokuvan todellinen tähti on kuitenkin karismaa tihkuvan Charlize Theronin esittämä Furiosa. Määrätietoinen, sievistelemätön mutta kuitenkin inhimillinen hahmo sijoittuu Sarah Connorin ja Ellen Ripleyn kaltaisten toimintasankareiden jatkoksi.

Miller on siirtänyt Mad Maxin uudelle aikakaudelle asenteesta ja ilmaisusta tinkimättä. Kokonaisuus sinetöityy tiukkaan pakettiin kieroutuneen maailman, esimerkillisen toimintaohjauksen ja vahvojen hahmojen saattelemana. Lopputulos on räväkkä, tiivistahtinen ja kuolleista hetkistä riisuttu toimintaelokuva.