Hot Pursuit valkokangas

Vanhat ja tutut kaavat toimivat yhä komedian saralla, kuten Jump Street -elokuvien (2012 ja 2014) ja The Heatin (2013) menestys viime vuosilta kertoo. Vastakkaiset maailmankuvat tai erilaiset ystävykset täydentävät toisiaan ja luovat hyvän pohjan koomiselle ilmapiirille. Tätä samaa temppua yrittää Hot Pursuit. Lopputulos ei ole kummoinen, sillä komiikan perustana pitää olla muutakin kuin yllättävä tiimityöskentely.

Pahasti virantoimituksessa tunaroineelle Cooperille (Reese Witherspoon) annetaan mahdollisuus palata poliisityöhön, kun rikollispomoa vastaan todistava pariskunta tarvitsee suojelua. Salainen tehtävä paljastuu ja Cooper huomaa pian olevansa karkuteillä huumepomon lesken (Sofía Vergara) kanssa. Cooper ei anna periksi, vaan päättää saattaa rouva Rivan oikeustalolle, vaikka matkaa uhkaavat niin poliisit, kartellinjäsenet kuin itse rouva Rivakin.

Perinteisellä reseptillä liikkeelle lähtevä Hot Pursuit ei onnistu pitämään tarinaansa kasassa alkumetrejä pitempään. Karkumatka vie kommelluksesta toiseen ja liittää toisiaan vieroksuvan parin yhteen. Äärimmäisen tylsät vitsit seuraavat toisiaan, eikä yksinkertainen tarinankaari edes pysty pitämään itseään kasassa. Asiaa ei auta Witherspoonin ja Vergaran täydellinen kemian puute.

Laiska käsikirjoitus jättää suuren osan elokuvan komiikasta näyttelijöidensä hartioille antamatta heille kuitenkaan mitään, minkä kanssa työskennellä. Vitsien kohdalla sisältö tuntuu olevan hukassa kautta elokuvan. Huumoria revitään siitä, miten Witherspoon on lyhyt ja Vergara vanha. Täysin ilman minkäänlaista huipentumaa rakennetut vitsit ovat vain stereotyyppisiä aloituksia, joista ei koskaan kehity mitään.

Ollakseen jotain muuta kuin ärsyttäviä, tulisi hahmoilla olla jonkinlaista pätevyyttä. Esimerkiksi Vaalien (1999) Tracy Flickin kohdalla Witherspoon osoitti määrätietoisuuden ja sääntöjen seuraamisen toimivan monikerroksisen ja hauskan henkilöhahmon rakentamisen lähtökohtina hienosti. Tällä kertaa Cooper on kuitenkin ammattitaidoton tunari, jonka kohtalo ei jaksa kiinnostaa. Vergaran epäkiitolliseksi tehtäväksi jää kovaäänisen latinonaisen eksotisoiminen ilman sen suurempia luonteenpiirteitä. Koko vastapariajatus tuntuu lähteneen elokuvan julisteen suunnittelusta ja jääneen siihen.

Unohdettavien kohtauksien kimarassa tylsät vitsit seuraavat toisiaan. Hot Pursuit ei ole edes epätasainen, vaan pikemminkin tasaisen tylsä. Omaperäisyyttä elokuvasta saa hakea ja laiskuus vitsien terävöittämisessä tai edes niiden rakentamisessa paistaa läpi.