Furiosa: A Mad Max Saga valkokangas

George Millerin Mad Max -elokuvista on muodostunut liki hämmentävä ilmiö. Ainutlaatuista kulttimainetta nauttivat ensimmäiset Mad Maxit (1979, 1981, 1985) saivat jatkoa vajaa kymmenen vuotta sitten. Neljännessä Mad Maxissa, Fury Roadissa (2015), Miller taikoi valkokankaalle näyttävintä ja tehokkainta toimintaelokuvaa vuosikymmeniin. Ällistyttävällä toiminnalla oli myös sisältöä, paikoin painokastakin sanottavaa.

Valtaisa menestys mahdollisti Millerille jatkon Mad Maxien parissa. Mutta mitä tehdään Fury Roadin kaltaisen elokuvan jälkeen? Yksi asia on varmaa: toimintaa ei säästellä. Odotetussa Furiosassa (2024) kulkupelejä ja väkeä rutataan rekan alle paikoin hengästyttävää tahtia. Vastikään 79 vuotta täyttänyt George Miller on toimintaelokuvan kiistaton yksinvaltias. Toiminnan ytimessä on fyysinen tekeminen ja suorittaminen. Tietokonetehosteilla on rengin rooli. Näillä perusopeilla ja valtaisalla tuotannolla on saatu aikaan jotain sellaista, jota todella kannattaa katsoa isolta kankaalta valtavan äänivyöryn saattelemana.

Mutta riittävätkö silmiä ja korvia hivelevät toimintakohtaukset, kun elokuvalla on mittaa kaksi ja puoli tuntia? Varsinkin kun Fury Roadin ässää eli ennennäkemättömän ihmettelyä ei voi toisintaa.

Tylsä vastaus on: ei riitä. Furiosa: A Mad Max Saga ei täysin kykene perustelemaan massiivista kestoaan.

Olennainen osa Mad Max -elokuvia on ollut, että jokainen teos on itsenäinen. Elokuvat eivät tarinoiltaan linkity toisiinsa muussa kuin päähenkilössään ja postapokalyptisessa maailmassaan, jota jokaisessa elokuvassa on tarkasteltu hieman eri näkökulmista. Näin kuhunkin elokuvaan ovat rakentuneet omat, erilaisille tulkinnoille vapaat teemansa, mikä on ollut elokuvasarjan vahvuus. Tähän mennessä ainoastaan kolmannessa elokuvassa Ukkosmyrskyssä on ollut hienoista tarinallista jatkoa edeltävään eli Asfalttisoturiin. Furiosa on sen sijaan linkitetty hyvinkin tiukasti Fury Roadin maailmaan ja tarinaan.

Fury Roadin tiukan toiminnan ja juonellisen yksinkertaisuuden alla lepäsi – ja lepää edelleen – useita mielenkiintoisia ja aikaamme kommentoivia teemoja. Yksinkertaistetun toimintaelokuvan maailmassa näitä teemoja voi tulkita liki loputtomilla tavoilla, koska elokuva itsessään ei selitä niitä valmiiksi saati puhki. Turboahdetussa toiminnassa selittelyille ei ole edes tilaa vaan syy- ja seuraussuhteet alkavat kummitella vasta jälkikäteen, kun esitetylle maailmalle on löydettävä selityksiä.

Furiosalla ei tätä korttia ole, sillä se on nykyisen elokuvakäsityksen mukaisesti esiosa Fury Roadille kertoessaan elokuvan toisen päähahmon Furiosan taustatarinan. Furiosalla on siten tarjota varsin vähän mitään omaa ja uutta, koska sen maailma on kehystetty valmiiksi Fury Roadissa.

Tämän voi toki nähdä siten, että nyt Fury Roadin maailma tulee paremmin ja perusteellisemmin selitetyksi. Mutta oliko tämän maailman selittämiselle edes tarvetta? Sarjakuvamaisesti luonnehditut paikat, kuten Vehreä maa, Luotifarmi ja Bensakaupunki jäivät kuvahorisontin ulkopuolelle ruokkimaan mielikuvitusta. Nyt nämä paikat kuvallistetaan. Fury Roadin teemojen rikkauksista on siten Furiosassa jäljellä vain pakolliset rippeet.

Furiosassa fokus onkin pahuudessa, jopa sadistisessa sellaisessa. Pahuus on ollut vahvasti läsnä kaikissa Mad Maxeissa, mutta Furiosassa pahuus saa aiempaa suoremmin sadistisia piirteitä. Ihmiskunnan historian valossa tässä ei ole mitään ihmeellistä, ja mielenvikaisten johtajien sotiminen aavikolla ja sen ympärilleen nostattaman väkivallan määrä kuvastaa varsin puistattavalla tavalla maailmassa vallitsevaa todellisuutta. Tilanteessa, jossa ihmisen selviytyminen ja tulevaisuus ovat vaakalaudalla, valtaa pitävät jaarittelevat tai käyvät sotaa haaliakseen itselleen resursseja oman valtansa pönkittämiseksi.

Kaikissa tähänastisissa Mad Maxeissa on muutamin kohtauksin ollut lakonista huumoria, joka on liittynyt päähahmo Maxiin. Vailla Maxia Furiosa on jätetty vaille kevennyksiä. Siinä missä kaiken menettänyt Max oli aiemmissa elokuvissa tilanteesta toiseen ajelehtiva selviytyjä, Furiosan kulkua määrittää kosto ja hyvitys. Siinä mielentilassa ei lohkaista mitään lakonista, eikä se olisi sopinutkaan Maxiakin kolkomman Furiosan (Anya Taylor-Joy) pirtaan. Moottoriturvan rooli on varattu prätkäjengiä johtavalle teatraaliselle Dementukselle (Chris Hemsworth).

Furiosassa on osin samaa kuin aikanaan Ukkosmyrskyssä. Kun edeltävän elokuvan tarinaa ja maailmaa lavennetaan ydintoiminnan ulkopuolelle, kokonaisuus ei säily yhtä jäntevänä ja jännite yhtä intensiivisenä kuin edeltäjässä. Toimintakohtaukset kaikessa näyttävyydessään jäävät toisteisiksi eikä selitellympi maailma nosta teemoja samaan mielikuvitusliitoon kuin aiemmin.

Yksi asia Furiosan osalta on varmaa: yhtä vaikuttavaa toimintaa valkokankailla tuskin nähdään taas vuosiin, jos koskaan. Millerillä on aloitusvalmiina kuudes ja viimeinen Mad Max -elokuva. Toivottavasti projekti toteutuu, jotta elokuvahistorian yksi kuuluisimmista autoista kuskeineen nähdään vielä kerran valkokankailla, eivätkä jäähyväiset jää yhteen ratkaisevaan kuvaan Furiosassa.