Killers valkokangas

Ashton Kutcher ja Katherine Heigl. Mieleeni ei muistu ainoatakaan elokuvaa, jossa jompikumpi olisi osannut näytellä. Eikä Killers tee poikkeusta.

Killers on yhtä kompurointia. Käsikirjoituksessa ei ole tolkun häivää, eikä ohjaaja Robert Luketicillä tunnu olevan edes hajua, mitä lajityyppiä on ohjaamassa. Sekasotkussa silmiä ja korvia raastavat vielä kökkö dialogi ja huono näytteleminen kautta linjan. Vauhtia elokuvaan ei saada edes toiminnasta, jonka kuvaus on kaavamaisuudessaan kehnompaa kuin tv-sarjoissa.

Katherine Heigl esittää miesystävänsä menettänyttä hiirulaista, joka on vanhempiensa kanssa lomamatkalla Ranskan Nizzassa. Siellä hän kohtaa Spencerin (Ashton Kutcher), joka on tavallisesta elämänmenosta haaveileva agentti ja ammattitappaja. Muutaman vuoden rauhallisen lähiöelämän jälkeen miehen menneisyys pulpahtaa esiin.

Killers on malliesimerkki romanttisen toimintakomedian kaltaisesta nykypäivän genrehybridistä, jossa yritetään taalankuvat silmissä yhdistää eri lajityyppien vahvuuksia. Lopputulos on lähes poikkeuksetta tyylitajutonta sekamelskaa. Hömppäosastolla kunnostautunut ohjaaja Robert Luketic kykeni jonkinlaiseen särmään taannoisessa The Ugly Truth -komedissa, mutta on nyt aivan hukassa. Osaaminen ei yksinkertaisesti riitä saamaan väsähtäneestä perusasetelmasta irti mitään uutta tai persoonallista.

Viihdearvoltaan olematon leffa floppasi jo Jenkkilän kesämarkkinoilla, joten ihmetyttää miksi sitä tungetaan teatterilevitykseen meilläkin. Vai luotetaanko tässä kesän toisen romanttisen agenttisekoilun, Knight and Dayn, imuvoimaan.