The Expendables valkokangas

Kun ensimmäiset tiedot superroolitetusta The Expendables -elokuvasta tulivat julkisuuteen, kastuivat monelta kasaritoiminnan ystävältä housut. Sylvester Stallonen masinoimassa elokuvassa nähtäisiin osapuilleen kaikki kasaritoiminnan suurimmat nimitähdet.

Kasaritoiminnasta on vuosien saatossa muotoutunut elokuvakulttuurisesti kiinnostava käsite. 1980-luvulla toimintarymistelyt niputettiin muitta mutkitta nuorisoa turmelevaksi väkivaltaviihteeksi, jonka suosio perustui pitkälti videokulttuuriin läpimurtoon. Nyt tämä paheellinen ilmiö nähdään fyysisen toiminnan kultakautena.

Väkivaltaisen ja ideologialtaan yksiviivaisen toimintaelokuvan muotoutuminen juuri 1980-luvulla ei ollut sattumaa. Takana oli tiedostava ja ideologialtaan liberaali vuosikymmen Hollywoodissa, joten Amerikan reaganilaistuminen näkyi valkokankaillakin arvomaailman ja sisältökäsittelyn nopeana suunnanmuutoksena, kun tinkimättömät ja fyysiset miessankarit marssivat ase kourassa esiin. Yksinkertaiset ja tunnetasoltaan primitiiviset tarinat menivät yleisöön kuin häkä. Siinä missä Sylvester Stallone, Arnold Schwarzenegger ja Bruce Willis olivat valkokankaiden suuria nimiä, porskutti Dolph Lundgren ja nippu taistelulajien entisiä mestareita videomarkkinoiden aallonharjalla.

Kasaritoiminnan nykysuosion, josta taannoisen Rambon (2008) jymymenestys on hyvä esimerkki, voi selittää helposti nostalgialla. Nykyisessä tallennekulttuurissa on helppo palata muutaman vuosikymmenen taakse muistelemaan nuoruutensa kulttuuriaarteita. Tosin kyse ei ole pelkästään nostalgian muisteloista, sillä toimintaelokuva on lajityyppinä lähes kokonaan kadonnut valtavirrasta, mutta toimintaelokuvan ystävät eivät ole kadonneet mihinkään.

Elokuvien tuottamisessa alkoi 1990-luvulla näkyä yhä selkeämmin tarve kosiskella mahdollisimman laajaa yleisöä kerralla, mikä on johtanut eri lajityyppien yhteen sulauttamiseen. Nykypäivän kassamagneetti on iloinen sekoitus komediaa, dramaa, seikkailua ja toimintaa. Ja kun nämä elokuvat on vielä kyllästetty digitaalitehosteiden vyöryllä, on lopputulos usein tympeää sekasotkua.

Ei siis ole mikään yllätys, että kaikille sopivan digitaalihyppelyn rinnalle on syntynyt selkeä tilaus fyysisemmälle elokuvalle, mistä James Bondin kovistuminen sekä Jason Bourne -elokuvien suosio kertovat korutonta kieltä. Puhtaalle toiminnalle on nykyisessäkin populaarikulttuurissa rehti tarve, sillä primitiivisemmän tunnetason lisäksi ihmiset kaipaavat viihteeltä myös primitiivisempää kuvastoa. Ja kukapa olisi parempi vastaamaan tähän tarpeeseen kuin kasaritoiminnan ikoni ja fyysisen toiminnan ruumiillistuma Sylvester Stallone.

The Expendables on juuri sitä, mitä sopi odottaakin Dolph Lundgrenin sanoin: "an old-school, kick-ass action movie." Jonninjoutavan juonen ympärillä ammutaan, mäiskitään ja heitetään huulta. Trikkikuvat ovat kehnoja, seinäkoristeena on muutama kivan näköinen kimuli ja lopputeksteissä soi Thin Lizzyn The Boys are Back in Town. Voiko toimintaelokuvalta enempää vaatia?

Ei voi. Eikä sitä voi ottaa myöskään vakavasti, sillä elokuva on täysin itsetietoisesti yhtä suurta kasaritoiminnan kliseetä. Lajityypin sisäisiä viittauksia riittää useamman katselukerran makustelulle. Nauru on herkässä ja vaikka gore ei aivan Rambon sfääreihin ylläkään, ruumiinosia lentelee riittävästi. Toiminnan dynamiikka on vanhentuneesta äijäkööristä huolimatta hyvässä hapessa. Leffa on varsinainen täsmätuote vanhan hyvän ajan toiminnan ystävälle.

Hyvä fiilistely puoltaa aina paikkansa, mutta elokuvan luonteen jatkuva alleviivaaminen muistuttaa siitä, että Expendables ei ole kovin omaperäinen. Kaikki on nähtyä ja koettua, ja paljon aidommin, sillä alkuperäinen kasaritoiminta tehtiin aikanaan ilmeisen vakavissaan. Huumori oli tahatonta ja tappaminen oli fyysistä, ilman turhaa koreografiaa.

Mutta parempaa ei nyky-Hollywood pysty toimintagenressä tarjoamaan. Onneksi on edes Stallone. Nettihuhu tietää kertoa, että jatko-osaa olisi mahdollisesti luvassa. Mahtavaa.