Iris valkokangas

Brittiläinen Richard Eyre on ohjannut pääasiassa teatteriesityksiä, ja se näkyy hänen elokuvatyössään Iris, joka veisaa väsyttävää glooriaa Iris Murdochille, modernin kirjallisuuden klassikolle, joka vanhalla iällään sairastui Alzheimerin tautiin ja kuoli vuonna 1999. Murdochin aviomiehen, kirjallisuuskriitikko John Bayleyn kahden muistelmateoksen pohjalta tuoreeltaan työstetty filmi edustaa intohimotonta ja säyseää brittidraamaa. Rakkaus, jakaminen, onnellisuus, henkinen hyvinvointi, Eyrelle sanoja sanoja sanoja, joiden kautta ei mitään magiaa ole heijastettavissa.

Iris liikkuu kankeasti kahdessa aikatasossa, kirjailijattaren nuoruudessa ja koleassa nyky-Lontoossa. Se maalailee pääasiassa Murdochin ja Bayleyn välistä suhdetta ensi tapaamisen ajoista kirjailijattaren kuolemaan. 30-luvun alkupuoliskon Iris on edistyksellinen, individuaalin ajattelun ja henkisen vapauden sanomaa peräänkuuluttava aistillinen neito, joka humaltuu viinistä, kääntää miesten katseet tanssilattialla ja selättää heidät sängyssä. Iris kohtaa tulevan elämänkumppaninsa, ujon ja herttaisen John Bayleyn. Vanhoilla päivillään Iris on teräväkatseinen, tunnustettu vahva nainen. Alzheimerin tauti diagnosoidaan samaan aikaan, kun uusin kirja tulee painosta. John Bayley seisoo ihailemansa ja rakastamansa vaimonsa rinnalla loppuun asti, jonne tultaessa on alleviivattu, ettei rakkaus kuole koskaan, ja että Irisin sanat on kirjoitettu ikuisuuteen.

Iris Murdochin teoksiin ei Eyren elokuva kummemmin sukella. Brittiläiset lienevät sen verran kovia lukemaan tähtiään, ettei moista ajanhukkausta vaadita. Iris on joka tapauksessa pahasti kyrvähtänyt in memoriam -juttu, joka itsenäisenä teoksena ei ota tulta alleen kuin hetkittäin, kiitos näyttelijöiden. Judi Dench väläyttää muutaman hurjan momenttia vanhan Irisin osassa. Kate Winslet eläytyy hemaisevasti nuoren kirjailijattarenalun osaan. Jim Broadbentin Oscar-palkinnon puolesta olen jo lyönyt kaksitoista euroa vetoa, eikä Hugh Bonneville nuorena Bayleyna jää paljoa jälkeen. Loistavat tulkit tekevät tästä muuten intohimottomasta tekeleestä juuri ja juuri keskiverron tv-filmin veroisen makukokemuksen.