Inside Man valkokangas

Spike Leen uusin elokuva Inside Man on päällisin puolin jopa yllättävän tavanomainen rikosdraama. Leffasta löytyy täydellisen rikoksen suunnitellut pankkiryöstäjä, ylennyksestä haaveileva etsivä, militaristinen karhukopla sekä tietenkin hämärän menneisyyden omaava rahamaailman syväkurkku. Kaiken tavanomaisuuden vastapainona elokuvassa on kuitenkin runsaasti Leelle ominaista moraalista ja poliittista pohdintaa sekä myös huumoria.

Inside Man alkaa keikkaelokuvana. Charmantti rosvo Dalton Russell (Clive Owen) iskee liigoineen manhattanilaiseen pankkiin. Tilanne eskaloituu panttivankidraamaksi, jossa näennäisen häikäilemättömät ryöstäjät uhkaavat teloittaa vankejaan, ellei heidän vaatimuksiinsa suostuta. Apuun hälytetään sisäisen tutkinnan kohteena oleva itsevarma etsivä Keith Frazier (Denzel Washington). Pian konnapomon ja Frazierin välille virittyy psykologinen kissa ja hiiri -leikki – mutta kuka jahtaa ja ketä? Entä mikä on salaperäisen välittäjän (Jodie Foster) rooli tapahtumien kulussa?

Elokuva on kautta linjan kirjoitettu ja näytelty huolella. Henkilöitä ei juurikaan taustoiteta, mutta toimissaan ja puheissaan he ovat ilahduttavan vivahteikkaita ja ristiriitaisia. Samaan tapaan poliittiset ja moraaliset kysymykset on punottu pieniksi yksityiskohdiksi varsinaisen juonen lomaan. Ratkaisu toimii hyvin, antaa katsojalle oivaltamisen mahdollisuuksia ja pitää kokonaisuuden kasassa. Runsaista juonenkäänteistä huolimatta elokuvan jännite ei herpaannu.

Inside Man käsittelee useita eri aihepiirejä. Rahan ja vallan tematiikka on päällimmäisenä, mutta myös terrorismia ja rasismia sivutaan. Clive Owen tekee ryöstäjästään toisaalta kylmäveristä rikollista, toisaalta veijaria, mutta myös armotonta moralistia. Perinteinen "rikollisuus liiketoiminnan vasenkätisenä muotona" -asetelma viedään Inside Manissa astetta pidemmälle. Tarkoitus pyhittää keinot, ja rikollisuus näyttäytyy puupaneloitujen salonkien moraalittomuuteen verrattuna jopa oikeamielisenä.

Inside Man on älykäs ja jännittävä elokuva, jonka pahimmat puutteet ovat kuvallisia. Spike Lee on kotonaan New Yorkin kaduilla, mutta kiiltäviin pankkiholveihin ja poliisin kenttäajoneuvoihin sijoittuvat kohtaukset eivät ole visuaalisesti erityisen mielenkiintoisia. Kamera-ajoja taas vaivaa turha tietokonepeliestetiikka. Toisaalta kerronta on hyvin rytmitettyä ja täsmällisesti ajoitetut lähikuvat korostavat vahvaa näyttelijätyötä. Loppuratkaisua vihjailevat ennakoinnit on toteutettu rosoisen dokumentaarisesti.