Teot ja niiden seuraukset

Terävän kriittisistä elokuvistaan tunnetun Spike Leen 25th Hour tuntuu ohjaajan tasaisimmalta työltä. Se kertoo Monty Brogan -nimisen huumediilerin (Edward Norton) viimeisestä vuorokaudesta ennen seitsemän vuoden vankilatuomion alkua. Näiden tuntien aikana kaikki naamiot valahtavat niin ystävien kuin vihollistenkin kasvoilta. Jokainen kohtaus on kyllästetty vääjäämättömän muutoksen tunteella: mitä tahansa tapahtuu ja mitä valintoja Monty tekeekään, mikään ei enää ole entisensä. Ja kaiken taustalla sykkii 9/11-tapahtumissa haavoittunut kaupunki, New York.

Elämän valinnoilla sovitusta hakevan ja näennäisen rauhallisen pinnan alta paljastuu kuitenkin Leelle tyypillinen äkkiväärä tapa kertoa tarinoita. Hänelle tyypillinen teema on juuri yksilön tekemät valinnat ja niiden seurausten ymmärtäminen tai ymmärtämättä oleminen. Tälläkin kertaa Lee purkaa kysymystä siitä, mitä tapahtuu kun ihmiset eivät ajattele tekojensa vaikutuksia. 25th Hour on kuitenkin poikkeuksellinen siten, että sen perusrakenteessa pohdinta tapahtuu kyllä yksilöiden kautta – mutta nyt henkilöhahmoja peilataan jatkuvasti vasten kaupunkia, joka poikkeuksellisella tavalla koki yksilöiden valintojen seuraukset ytimessään. New York muistuttaakin enemmän hiljaista sivuhenkilöä kuin pelkkää taustarakennetta tapahtumille.

© 2002 Touchstone PicturesLee ei kuitenkaan tunnu ottavan kantaa puoleen tai toiseen, vaikka horjahteleekin silloin tällöin syyskuun 11. päivän tapahtumien jälkeen tutuksi tulleen "New York -retoriikan" puolelle. Amerikkalaisuus ja newyorkilaisuus ovat mantroja, joiden hokemiseen 25th Hour välillä ajautuu. Tästä huolimatta mistään patriotismista ei ole kysymys. Mitään tiettyä ihmisryhmää ei osoitella sormella, vaan syyt niskoilleen saa valinnoissaan rypevä yksilö. Elokuva sisältää upean kohtauksen, jossa Edward Norton pitää hurjan monologin, jossa hän itse asiassa haistattelee kaikille mieleen tuleville uskontokunnille, ryhmittymille ja niin edelleen.

25th Hour on elokuvana poikkeuksellisen vahva hengeltään ja tunnelmaltaan. Samalla se sisältää aivan loistavia roolisuorituksia. Norton on mietteliään ja pintaa syvemmältä tuntuvassa roolissa kuin kotonaan – ja erikseen täytyy myös mainita Barry Pepper, joka esittää Monty Broganin parasta ystävää. Dvd-julkaisu on niin ikään erittäin laadukas. Dokumentti Evolution of an American Filmmaker valottaa Spike Leen uraa ja kommenttiraidatkin sisältävät mielenkiintoista materiaalia. Hieman päälleliimatulta vaikuttaa ainoastaan Ground Zero, joka on noin 10 minuuttinen otanta WTC-raunioilta eri vuorokauden aikoina.

* * * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo:3,3 /7 henkilöä