25th Hour valkokangas

David Benioffin samannimiseen kirjaan perustuva Viimeinen ilta kertoo Monty Broganin (Edward Norton) viimeisestä päivästä vapaalla jalalla. Hän on saanut seitsemän vuoden tuomion huumeiden myymisestä. Monty miettii elämäänsä ja juhlii kahden lapsuudenkaverin ja tyttöystävänsä kanssa. Naturellen (Rosario Dawson) mahdollinen vasikointi askarruttaa ja vankilaan meno pelottaa.

New York tulee paikkana yhä enemmän esille viimeaikaisessa amerikkalaisessa elokuvassa. Gangs of New York ja Unelmien Manhattan saivat vastikään ensi-iltansa Suomessa. Viimeiseen iltaan on ohjaaja Spike Lee (Summer of Sam, Malcolm X) liittänyt syyskuun yhdennentoista jälkeistä ahdistusta aika alleviivaavasti. Se ei välttämättä palvele tarinan kulun juoheuttamisessa. Suomalaisesta näkökulmasta WTC-iskut ovat jo unohtuneet, mutta amerikkalaiset käsittelevät niitä vielä pitkään.

Kaksoistornitrauman lisäksi elokuvaan on sotkettu monenlaista muutakin. Ihmissuhdepohdintoja löytyy isä-poika-, poika-tyttö- ja poika-poika-muodossa ja taustalla roikotetaan gangsteritarinaa. Jälleen kerran tehdään ylipitkää elokuvaa. Nykyään ei luoteta puolitoistatuntisen vetovoimaan. Viimeisessä illassa ei kuitenkaan pääse kovin pahasti pitkästymään. Amores Perros -kuvaaja Rodrigo Prieto, joka on ahkeroinut viime aikoina myös esimerkiksi Fridassa ja 8 Milessa, tekee taas vaikuttavaa jälkeä.

Spike Lee ei ole enää mitenkään erityisen poliittinen ohjaaja. Leen mukaan olisi ollut vastuutonta kuvata New Yorkissa kuin "9/11" ei olisi tapahtunutkaan. Taustalta on ehkä turha etsiä mitään yhteiskuntakritiikkiä. Onko kyseessä realistisuuden vaatimus ja kaupallisesti kannattava patriotismi?

Viimeinen ilta on huippunäyttelijöiden elokuva. Norton on hyvä, kuten aina. Erityisesti mieleen jää Barry Pepper, joka esittää Montyn lapsuudenystävä Slaughteryä. Pepper tekee hienosti kovan irlantilaisnulikan, josta on tullut Wall Streetin pörssimeklari. Pepperin voi muistaa Pelastakaa sotamies Ryanin jumalaapelkäävänä tarkka-ampujana. Philip Seymour Hoffman Montyn toisena ystävänä tulee mieleen Onnesta ja Anna Paquin vaikkapa X-menista ja Pianosta. Hyvät näyttelijävalinnat eivät kuitenkaan riitä antamaan elokuvalle kipinää, joka nostaisi sen klassikoksi.