Häiden jälkeen valkokangas

Kiitetyn tanskalaisen elokuvantekijän Susanne Bierin ohjaustöissä näkyy paitsi dogma-aatteen ihanteet, myös rakkaus 1940- ja 1950-lukujen klassisiin melodraamoihin. Naisen kaksi edellistä elokuvaa, Rakastan sinua ikuisesti (2002) ja Brothers (2004) olivat vahvan tunteikkaita, oivaltavasti ohjattuja ja käsikirjoitettuja draamoja, joissa miespäähenkilöt kärsivät sisäisten tarpeidensa ja ulkoisten odotusten ristipaineessa. Myös Bierin uutuuselokuva Häiden jälkeen keskittyy miehisen kahtiajakautumisen ongelmaan.

Häiden jälkeen oli Tanskan tämänvuotinen ehdokas parhaan ulkomaisen elokuvan Oscarin saajaksi. Vaikka teos on kerännyt pohjoismaiseksi elokuvaksi harvinaisen paljon huomiota Atlantin toisella puolella, on Bierin ja Anders Thomas Jensenin käsikirjoittaman draaman vastaanotto ollut siellä melko ristiriitainen. Elokuvaa on toisaalta moitittu kliseiseksi ja ylitunteikkaaksi, toisaalta kritiikeissä on huomioitu muun muassa Bierin varmuus henkilöohjaajana. Myös kuvausta liki ihoa menevine lähiotoksineen on kiitetty, mielestäni ansaitusti.

Totta on, että Häiden jälkeen ei juonenkäänteillään juuri yllätä. Mads Mikkelsen näyttelee maailmanparantamiselle elävää Jacobia, joka on pakotettu palaamaan Intiasta koti-Tanskaan monen vuoden poissaolon jälkeen. Kotimaassa vastahakoinen, sulkeutunut mies joutuu kasvokkain kipeän menneisyytensä kanssa. Kun entinen rakastettu palaa Jacobin elämään, alkavat miehen tiukat emotionaaliset solmut avautua arvaamattomalla voimalla.

Vaikka draaman käänteet ovatkin tiedossa lähes ennakkoon, se ei tee elokuvasta heikkoa. Häiden jälkeen on häpeilemätön, tunteisiin vetoava henkilödraama ja sellaisena varsin onnistunut. Tästä kielii jo se, että elokuvan jälkeen olo pikemminkin katarttisen puhdistunut kuin sokerilla liisteröity. Eipä silti, kehnomman ohjaajan käsittelyssä elokuvasta olisi voinut tulla puistattava saippuasoppa.

Elokuvan erinomaisuus on pitkälti taidokkaiden näyttelijäsuoritusten varassa. Erityisesti miesnäyttelijät pääsevät loistamaan Bierin ohjauksessa. Mads Mikkelsenin veistoksellisiin kasvoihin löytyy elokuvan loppupuolella ennennäkemätöntä haurautta. Ruotsalainen, Kurt Wallanderin roolista muistettava Rolf Lassgård heittäytyy elämän rajallisuuden tuntevan Jörgenin osaan vavisuttavan rohkeasti. Miehen itku nousee häiritsevän syvältä.

Häiden jälkeen on puhdas melodraama hieman samaan tapaan kuin Ang Leen Brokeback Mountain oli sitä. Bierin teoksesta puuttuu kokonaan ironinen etäisyydenotto ja viileys. Ja hyvä niin, sillä ironian taakse piiloutuminen kyllä älyllistää ja tuo turvaa, mutta liikuttavaa ja puhuttelevaa tarinankerrontaa ironia palvelee vain harvoin.