Pahan mutta loistokkaan Cruellan syntytarina

Cruella (2021) kertoo 101 dalmatialaista -tarinan pääpahiksena kunnostautuvan Cruella de Vilin (Emma Stone) kasvutarinan vaatesuunnittelijan urasta haaveilevasta nerokkaasta pikkurikollisesta Estellasta pahis-Cruellaksi.

CruellaLontoon kaduilla kasvaneen Estellan onnistuu kohtalotovereidensa Jasperin (Joel Fry) ja Horacen (Paul Walter Hauser) kekseliäällä avulla saada jalkansa oven väliin Lontoon muotimaailmassa. Vaatimattoman alun ja muutaman mutkan kautta Estella saa mahdollisuuden näyttää muotisuunnittelijan taitonsa kivikuorisen paronitar von Hellmanin (Emma Thompson) House of Baroness -muotitalossa. Tapahtumasta lähtee käyntiin pikkuhiljaa avautuva totuus, joka tönäisee hyvän ja pahan välillä tasapainottelevan Estellan luomaan nahkansa uudelleen.

Australialaisohjaaja Greg Gilespie tunnettaneen parhaiten taitoluistelija Tonya Hardingin elämää mustan komedian kautta tarkastelevasta elokuvasta I, Tonya (2017) sekä Hollywoodin kiintotähdeksi nousseen Ryan Goslingin tähdittämästä pienestä indie helmestä Lars ja oikea tyttö (2007). Gilespien yhteistyö kuvaaja belgialaiskuvaaja Nicolas Karakatsanisin sekä yksinkertaisten miesten roolia näyttelevän Paul Walter Hauserin kanssa alkoi jo I, Tonya -elokuvan parissa. Cruellassa Gilespie on nostanut Disneyn pikkusievästelyn sivuun ja antanut tilaa mustalle pensselille. Lopputuloksena on kaksintaisteluversio elokuvasta Paholainen pukeutuu Pradaan (2006).

CruellaCruellan tarinan upottaminen 1970-luvun Lontooseen ja nousevaan punk-skeneen Vivienne Westwood vivahteineen on oiva valinta. Elokuvan soundtrack (muun muassa Florence + The Machine, The Bee Gees, The Doors, The Clash, Blondie, Nina Simone ja Queen) kestää kuuntelun, jos toisenkin – joskin punk olisi voinut kolista taustalla enemmänkin.

Visuaalisuutensa vuoksi Cruella kannattaa katsoa mahdollisuuksien mukaan valkokankaalta, sillä vaatimattomassa kotiteatterissa elokuvan mahtipontinen visuaalisuus ja loistokas puvustus ei pääse nousemaan ansaitsemaansa asemaan. Puvustussuunnittelija Jenny Beavan pokannee elokuvasta palkinnon, jos toisenkin.

CruellaCruellan näyttelijätyö on Oscar-pystin pokanneiden Emma Stonen (La La Land) ja Emma Thompsonin (Talo jalavan varjossa, Järki ja tunteet) juhlaa. Vahvasta roolisuorituksesta toiseen lähes Babe Ruthin osumatarkkuudella siirtyvä britti Emma Thompson saa vanhoja valtarakenteita ravisuttavan haastajan kaimastaan, amerikkalaisesta Emma Stonesta, joka paitsi luo Cruellasta oman tulkintansa, myös imitoi Thompsonin maneereita mainiosti. Jon McCrea on Bowie-henkisessä Artien sivuroolissaan mainio. Visuaalisesti näyttävä Cruella onkin vankkaa viihdettä ja pop-kulttuuriviitteitä koronan kourissa riutuneille elokuvannälkäisille.

Kritiikittä Cruella ei selviä. Ensimmäinen miinusmerkki on annettava pituudesta. Yli kaksituntinen elokuva olisi kaivannut napakoittamista: pitkien kamera-ajojen typistämisellä olisi jo tehnyt pieniä ihmeitä. Koirasidekick Winks, vaikka söötti onkin, on myös turha huumorilisä. Se saanee kuitenkin Disneyn tuotteistustiimin hymyilemään leveästi matkalla pankkiin.

CruellaMiinuksena lienee mainittava myös se, ettei Cruellan juoksupoikina toimivista Jasperista ja Horacesta tahdo lopputekstien rullattua loppuun jäädä muistikuvaa hyvällä tahdollakaan. Lopputeksteistä puheen ollen: lopun jatkoa ennustelevan pätkän ja päälle liimatun roolihahmorautalangan olisin suonut jäävän leikkaamon lattialle.

Kaikesta huolimatta elokuva jää vahvasti positiivisen puolelle: se on vahvojen ja kostonhimoisten naisten juhlaa. Ja se on hyvä niin.

* * *
Arvostelukäytännöt