Bombshell – hiljaisuuden rikkojat valkokangas

Vuonna 2016 yhdysvaltalaisen Fox News -uutiskanavan paljastuskohu järisytti maan mediakenttää. Kanavan toimitusjohtajaa ja perustajaa Roger Ailesia vastaan nostettiin syytteet ahdistelusta ja seksuaalisesta häirinnästä. Skandaali puhkesi pinnalle noin vuosi ennen kuin Me Too -kampanja nosti seksuaalisen ahdistelun polttavaksi puheenaiheeksi kansainvälisillä areenoilla.

Jay Roachin ohjaama ja Charles Randolphin käsikirjoittama Bombshell – hiljaisuuden rikkojat kertoo tapahtumista skandaalin takana. Keskiössä on kolme naista: Ailesia vastaan syytteet nostanut Gretchen Carlson (Nicole Kidman), Fox Newsin entisenä kärkikommentaattorina toiminut Megyn Kelly (Charlize Theron) sekä kanavalla uraansa aloitteleva Kayla Pospisil (Margot Robbie), joka on kolmikosta ainoa elokuvaa varten luotu fiktiivinen henkilö.

Neljän vuoden takaisia tapahtumia taustoittava elokuva hakee yhtymäpintaa samaan aikaan käynnissä olleesta Donald Trumpin vaalikampanjasta. Yllätyssuosikiksi nousseen Trumpin naisia alentava retoriikkaa normalisoitui osaksi modernia oikeistolaista linjaa, jonka myötäilijäksi Fox News -kanava oli vuosien aikana profiloitunut. Ailesin lojaaliutta peräänkuuluttava ehdottomuus onkin yhtenäinen niihin hallinnan keinoihin, joilla Trump asemaansa edelleen pitää yllä.

Kehyksestään huolimatta sekä elokuvan yhteiskunnallinen että syvällisempi otanta uutiskanavalla vallinneeseen vaikenemisen kulttuuriin jää hahmottumatta. Katsantona kyseessä on varsin pintaleimainen, turvallinen ja haasteeton paketti, joka tyytyy toisintamaan tuttuja huomioita ahdistelua ylläpitävien rakenteiden olemassaolosta, mutta omaamatta kunnon perspektiiviä niiden taustalla vaikuttavaan todellisuuteen.

Teoksen käsittely niin konservatiivien äänitorvena toiminutta kanavaa kuin sen keskushenkilöitä kohtaan on toivottoman pehmytreunaista. Hyväksikäyttöä vastaan nousseiden naisten omat taustat seksistisiä ja rasistisia näkemyksiä luukuttavina kommentaattoreina ohitetaan laput silmillä kulkien. Varsinkin Kellyn lukuisat kontraversaalit ulostulot lakaistaan siveellisesti maton alle ja kiehtovan ristiriitainen henkilökuva taputellaan muotoon sopivaksi.

Muun muassa The Big Shortista (2015) vastanneen Randolphin käsikirjoitus on rakenteellisesti sekava kattaus neljännen seinän rikkovaa kikkailua sekä nopeasti ohi vilahtavia hahmoja nimitekstein varusteltuina. Lukuisten dokudraamojen tavoin lopputuloksen mielenkiintoisin anti on sen naamiaisleikissä, jossa peruukein ja meikein pyntätyt näyttelijät pääsevät esittämään äärimmilleen hiottuja imitaatioita tosielämän vastineista.

Vaikka kosmeettinen ammattitaito onkin ihailtavaa, niin proteesien ja valkaistujen hiusten tuoma uskottavuus tilkitsee vaillinaista hahmokirjotusta korkeintaan nimellisesti. Erityisesti Margot Robbien esittämä Kayla saa kyseenalaisen kunnian pyrähdellä nuorekkaana raamattuvyöhykkeen kasvattina, joka ongelmitta hyppää sänkyyn Kate McKinnonin esittämän Hilary-kannattajan kanssa. Ainoaksi motiiviksi tässä tuntuu kulminoituvan tekijöiden henkilökohtaiset fantasiat.

Bombshell on innoton kokonaisuus, joka seisoo rinta rinnan samanlaisten keskitylsien Oscar-tärpeiksi verhoiltujen dokudraamojen joukossa. Me Too:n myötä keskustelu ahdistelu- ja hyväksikäyttökulttuurin taustoista tulee varmasti olemaan keskeisiä aiheita Hollywoodin elokuvakentällä vielä pitkään. Luultavaa myös on, että näiden filmatisointien joukossa Bombshell jää lähinnä marginaaleihin printatuksi sivumaininnaksi.