Austin Powers ja Kultamuna valkokangas

Saturday Night Liven ja Wayne’s Worldin kautta kuuluisuuteen noussutta Mike Myersia saamme kiittää Austin Powers -elokuvista. Agenttiparodioita on nyt suivaantunut jo kolme, eivätkä tulevaisuuden lisäosatkaan suuremmin yllättäisi. Muista elokuvista hauskuuden vääntäminen eli parodiointi tuntuu olevan nykyään jo turhankin yleistä. Omat ideat on näköjään komediaviihteen saralla kulutettu loppuun. Valkokankaille väännetyt "arvaa taas mille elokuvalle nyt vittuillaan" -komediat ovat käyneet yksinkertaisesti tylsiksi toistaessaan samoja kaavoja vailla persoonallisuuden häivää.

Kolmas Austin Powers myllertää edeltäjiensä metkulaarilla. Myers hyörii suurimmassa osassa rooleista ja huumori on paikoin varsin vulgaaria. Tällä kertaa jahdataan Kultamunaa, matkustellaan ajassa ja Powers-tyttönä pyllyä pyörittää jollottaja Beyoncé Knowles. Ohjauksesta on vastannut kaikkia Powers-leffoja tirehtöörännyt Jay Roach.

Lopputulos ei ole kovin kummoinen. Kokonaisuutena elokuva on risa kuin hauleilla lahdattu sorsa. Puoleentoistatuntiin mahtuu monta tylsyyden samentamaa hetkeä, kun koko jutun juju on kursittu pelkästään irtonaisten vitsien ja kohtausten varaan. Parasta ja tuon ylimääräisen toisen pallukan arvoista antia on vulgaari huumori, jonka pissa- ja pippelijutut naurattavat alhaisessa banaaliudessaan väkisinkin. Vaikka meno on perisovinnaisiin pelkästään pikkutuhmailuihin uskaltautuviin jenkkikomedioihin verrattuna roisimpaa, ei kunnon munaa löydy Myersinkaan housuista. Kun pilkan tielle lähdetään, kannattaisi kukkakepillä piiskaaminen korvata kunnon paskassa uitetulla pesäpallomailalla hutkimiseen. No - ikäraja on yksitoista, joten huumori kohderyhmän mukaan.