Belle valkokangas

Ohjaaja-käsikirjoittaja Mamoru Hosoda on hiljalleen noussut yhdeksi japanilaisen nykyanimaation keskeisimmistä nimistä. Toisen kokopitkän animaatioelokuvansa A Girl Who Leapt Through Time (Toki o kakeru shôjo, 2006) jälkeen mies on nauttinut mittavaa arvostusta kotimaansa animaatiopiireissä. Kansainvälinen läpimurto tapahtui näkyvästi Oscar-ehdokkaaksi päätyneen mielikuvituksellisen sisardraaman Mirai (Mirai no Mirai, 2018) myötä.

Hosodan uusin elokuva Belle (Ryû to sobakasu no hime) jatkaa menestyksestä linjaa. Viime vuoden Cannesissa debytoinut elokuva keräsi liki vartin kestäneet aplodit ja löysi nopeasti kansainväliset levittäjänsä. Japanissa elokuva nousi ilmestymisvuotensa kolmanneksi katsotuimmaksi teatterielokuvaksi.

Elokuvan päähenkilö on lukioikäinen Suzu Naito. Äidin menetys on jättänyt jälkensä musiikillisesti lahjakkaaseen mutta epävarmaan ja hiljaiseen tyttöön. Koulussa Suzu on näkymätön tovereidensa keskellä, mutta virtuaalimaailmassa ”U” hän on valovoimainen tähti nimeltä Belle. Kaunis ja upealla äänellä siunattu alter-ego törmää eräänä päivänä toiseen virtuaalimaailmaa järisyttävään hahmoon, aggressiiviseen ja ulkoisesti rujoon mestaritaistelijaan nimeltä Lohikäärme.

Belle on nuoren päähenkilön kasvutarina kahden eri todellisuuden ajassa. Arkielämän rinnalle on kehittynyt globaali virtuaalimaailma, värikäs ja yltäkylläinen universumi, jota määrittää sen leikkisä luonne ja rajattomat mahdollisuudet. U tarjoaa hypyn toiseen ulottuvuuteen, jossa voimme aloittaa kaiken alusta. Suzulle se tarjoaa mahdollisuuden tuoda itseään esille tavalla, jota eivät kahlitse arkielämän epävarmuus ja vaitonaisuus.

Virtuaalitodellisuus on toistuva aihe spekulatiivisessa fiktiossa. Scifi-dystopioissa sitä leimaavat epäaitous ja vaarallisuus, keino kontrolloida ihmisiä addiktoivalla valhetodellisuudella. Hosodan elokuvassa kuitenkin virtuaali- ja reaalimaailman välinen ero on lähinnä pinnallinen. Sisäisesti kumpaakin leimaa ihmisten tekemät olettamukset toisistaan, jotka pohjautuvat puhtaasti ulkoisiin nimittäjiin.

Elokuvan virtuaalimaailma on kuin linssi ihmisen kuoren sisälle. Käyttäjien hahmot ovat pelkistymiä sisäisistä luonteista, joita he arkielämässä usein peittelevät. Ymmärrys ulkomuodosta todellisen luonteen peilinä sitoo teoksen osaksi Gabrielle-Suzanne Barbot de Villeneuven klassikkosatua Kaunotar ja hirviö, johon myös Bellen ja Lohikäärmeen välinen suhde korosteisesti viittaa. Alkuperäisen sadun moraalinen painotus on kuitenkin vaihtunut traagiseksi kuvaukseksi sisäisesti haavoittuneesta ihmisestä heijastaen ongelmia, jotka usein jäävät yhteiskunnan sokeiksi pisteiksi.

Visuaalisesti elokuva jatkaa japanilaisten nykyanimaatioiden korkeatasoista linjaa. Upea musiikkiraita ja hienosti luodut kohtaukset perustelevat paikkansa isolla kankaalla kaikessa koreudessaan. Esteettistä kunnianhimoa latistaa kuitenkin halvat tekniset ratkaisut. Varsinkin kömpelöt ja auttamattomasti vanhentuneet digiefektit nousevat kiusallisella tavalla esille tyylikkään piirrosanimaation keskeltä.

Belle on raikas kasvutarina kehittyvän teknologian aikana. Väkinäisten uhkakuvien ja täydellisen teknoutopian sijaan kokonaisuus lähestyy kahden maailman sulautumista humaaneista lähtökohdista, jonka keskellä on edelleen ihmisten välinen vuorovaikutus ja toisen kohtaaminen.