Asuntoloukku valkokangas

Paperina Danny DeViton viimeisin ohjaus olisi uusiota. Pääraaka-aineena on kierrätetty kahdeksankymmentäluvun Rahareikä-elokuvaa (Money Pit, 1986), mutta mukaan on mahdutettu myös uudempaa Mr. Bean -komiikkaa sekä viimevuotisessa Vähät rakkaudesta -leffassa (Down With Love, 2003) viehättänyttä animaatioalkua. Lopputuloksena on perusmassa, josta ei sellaisenaan vielä muodostu juuri mitään.

Muistathan Rahareikä-sekoilun kaavan? Nuoripari löytää vihdoin sen kauan etsimänsä unelmien talon, johon heillä juuri ja juuri on varaa. Alku vaikuttaa lupaavalta, mutta kaikki ei olekaan aivan sitä, miltä näyttää. Pian Murphyn laki astuu kuvioihin ja kaikki kirjaimellisesti hajoaa käsiin. Asuntoloukku siirtää tapahtumat maaseudulta New Yorkiin, toteuttaa Murphyn lain yläkerran hömelön mummon kautta ja korvaa parisuhdekaaren kuvailun ylösalaisin käännetyllä Yksin kotona -tyyppisellä juonittelulla.

Rahareikä pelastui yliampuvalla, mutta itselleen nauravalla komiikalla ja Tom Hanksin sekä Cheers-sarjasta tutun Shelley Longin uskottavalla hölmöilyllä, mutta liki kaksikymmentä vuotta myöhemmin juttu alkaa olla jo niin kulunut, ettei sitä oikein pelasta mikään. Viime aikoina jatkuvasti valkokankaalla komeileva Ben Stiller tekee kuitenkin tasaista työtä kirjailijanalkuna, Alexina, ja Drew Barrymore esittää mukiinmenevästi pariskunnan kauniimpaa osapuolta, Nancya. Yläkerran akkana nähdään tuntemattomampi Eileen Essel, joka pelottavan todentuntuisena kauhunaapurina toimii elokuvan piristysruiskeena.

Ennakoitavuudessaan Asuntoloukku on omaa luokkaansa, ja vaikka hölmökomediaan kuuluvatkin katastrofit ja epäonnistumiset, alkaa homma ennen pitkää ärsyttää. Kuka enää nykypäivänä oikeasti jättää tärkeän tiedostonsa varmuuskopion tekemättä – edes elokuvissa? Komediaa voisi tehdä uskottavammaltakin pohjalta!

Asuntoloukku kuuluu elokuvana siihen kategoriaan, jota ei kenellekään erityisesti suosittelisi, vaikkei se varsinaisen kehnokaan ole. Laatu on siistiä, ohjaus ammattimaista ja musiikkikin miellyttävää. Mutta suuri budjetti ja prameat puitteet eivät riitä, kun tarina ei kanna. Dagen efter -elokuvana Asuntoloukku voisi kuitenkin toimia. Sen muutamat hupaisat kohdat viihdyttävät väsynyttä, ja tylsemmät pätkät voi rauhassa koomailla ohi.