Selviytymistä selviytymisestä
Mutaiseen maahan on rajattu areena köyden avulla. Laihat miehet sen sisällä silmäilevät toisiaan natsien hurratessa ja huutaessa. Tehtävä on selvä: voita tai kuole. Vastassa oleva vanki ei ole ansainnut osaansa, mutta selviytyäkseen tehtävä on mikä on.
Alan Haftin isästään kirjoittamaan elämäkertakirjaan perustuva ja Toronton kansainvälisellä elokuvafestivaalilla viime syksynä julkaistu elokuva pääsee levitykseen nyt puoli vuotta myöhemmin suuremman katsojakunnan ääreen. Synkästä lähtökohdasta Yhdysvaltain maahanmuuttajaksi selvinneen puolanjuutalaisen Harry Haftin (Ben Foster) elämään perustuva The Survivor kertoo nimensä mukaisesti selviytymisestä.
Haft selviytyi Auschwitzin kuolemanleiriltä käyttämällä herkkää oikeaa koukkuaan toisia vankeja vastaan. Leirillä opittu rooli oli ainoa, jonka hän osasi, ja tämä seurasi häntä mukanaan vapautumisen jälkeen New York Cityn nyrkkeilykehiin. Natsien väliviihdykkeestä kehkeytyi areenoilla mainetta niittänyt rikkinäinen mies, joka koettaa selvitä selviytyjän syyllisyydestään. Aika on armotonta sen karaten huomaamatta heidän edestään, jotka tähyävät menneisyyteen, toivoen sen olevan tulevaisuus. Samalla tulee menettäneeksi nykyhetken sen lipuessa huomaamatta ohi.
Ohjaaja Barry Levinson on tunnettu draamoistaan (Katuvarpuset, Good Morning Vietnam, Sademies), jotka paneutuvat draaman keskiössä ihmiseen itse dramaattisen tapahtuman jäädessä sivuosaan antagonistina. Levinsonin luottohenkilö Dustin Hoffman ei kumma kyllä ole elokuvassa millään lailla mukana. Toinen luottomies, säveltäjä Hanz Zimmer, tekee tyylilleen ominaista yksinkertaisen synkkää ja laadukasta työtä vaski- ja jousipainotteisella musiikillaan tarinan tunnelman luojana. Musiikki onkin yksi elokuvan vahvuuksia.
Limittäin kerrottu kaksoistarina on turhan alleviivattu toisistaan erottuvilla kuvaustyyleillä, mikä ei sinänsä tuo kerrontaan uutta. Auschwitzin kuvaus mustavalkoisena alkaa olla jo ylikäytetty klisee. Veren, lian ja mustelmien näkeminen värillisenä olisi tuottanut suuremman efektin kuin väritön kuvaus.
Tarinankerronnan kaksiosaisuus jättää hahmot valitettavan yksiulotteisiksi. Jokaisella hahmolla tuntuu olevan vain yksi tunne, jota tuntea läpi elokuvan. Tämä latistaa tarinaa, jolle toivoisi väkevämpää kuvausta. Juoni olisi antanut tähän enemmän rahkeita, mutta Levinson tuntuu keskittyvän enemmän kamera- ja efektikikkailuun kuin hahmoihin.
Pääosaroolin näyttelevä Ben Foster tekee mukiinmenevän suorituksen. Hahmolta toivoi hyvän alun jälkeen lisää, mutta hahmo kuitenkin latistuu tasapaksuksi. Muut näyttelijät vain myötäilevät tätä. Hieman enemmän eloa tuo vankeja rakkikoiran asemaan alistavan natsin Dietrich Schneiderin roolia elävöittävä Billy Magnussen.
Levinsonin aikaisemmin terävä särmä on tylsynyt ajan saatossa. Jo kahdeksankymppinen ohjaaja loi The Survivorista henkilökuvauksen sijaan turpaanvetämisen puolitoistatuntisen, joka olisi pystynyt syvempään elämäkertaelokuvan asemaan. Tällaisena se jää vain harmilliseksi pintaraapaisuksi, eikä nouse ohjaajan aikaisempien mestariteosten rinnalle.
Seuraava:
Ansa Moskovassa
Moskovalaisesta teinistä lavastetaan varottava esimerkki oppositiohenkisiä ajatuksia julkilausuville venäläisnuorille.
Edellinen: Jurassic World: Dominion
Dinosaurusten päätöskarkelo on elokuvasarjan pohjanoteeraus.