21 grammaa valkokangas

Yli kolme vuotta kiitellyn Amores Perrosin jälkeen meksikolaisohjaaja Alejandro González Iñárritulta tulee nyt ensi-iltaan 21 Grammaa. Elokuva on jo kerännyt palkintoja maailmalla ja pari Oscar-ehdokkuuttakin on tilillä. Elokuva ei kuitenkaan yllä aivan odotusten tasolle.

Kuten Amores Perrosissa, myös 21 Grammassa ohjaaja sekoittaa tarinan kulkua rikkomalla lineaarisen aikajanan. Aivan ensimmäinen kohtaus on tarinan loppupuolelta ja siitä eteenpäin juoni poimii tapahtumia menneestä ja tulevasta. En ole ensimmäinen kriitikko, joka epäilee tämän ratkaisun toimivuutta. Viimeisen reilun kymmenen vuoden aikana tätä kikkaa on käytetty jo uuvuttavuuteen asti. Pahempi ongelma on kuitenkin siinä, että keino ei oikeastaan anna mitään lisäarvoa 21 Grammalle, paremminkin toisin päin. Alkupuolella hyppely luo vielä jännitystä ja tarttuvuutta, kun väläytellään lyhyitä otteita tapahtumien ratkaisukohdista. Vähitellen siksakkia on kuitenkin tehty niin paljon, että kokonaiskuva alkaa tulla katsojalle selväksi. Paljastuu, että tarina ei käänteiltään olekaan tavanomaista kummoisempi. Viimeinen neljännes vertautuu siihen, että katsoisi esikouluikäisen kokoavan palapeliä. Toivoo, että ohjaaja/lapsi saisi nopeasti asetettua loputkin palaset oikeille paikoilleen.

Toki 21 Grammalla on hetkensä. Synkeä tunnelma pitää kourissaan, kun ihmiset ja heidän ympäristönsä tuntuvat olevan jatkuvassa lakastumisen tilassa. Teemoihin – kuten kuolema, syyllisyys, armo ja elämän tarkoituksen etsiminen – on saatu monessa kohtaa pysähdyttävää sisältöä. Keskeiset näyttelijät hoitavat työnsä joko hyvin tai erinomaisesti, varsinkin Benicio Del Toroa on aina sykähdyttävä seurata. Erityisesti on myös mainittava kameratyöskentely, joka vangitsee loistavasti henkilöiden kasvoilta maallisen taivalluksen raskaudesta kertovia merkkejä. Päähenkilöt Naomi Wattsia myöten näyttävät välillä yksinkertaisesti rumilta.

Ansioistaan huolimatta elokuvan olisi toivonut kuorivan sisuksistaan esille yllättävämpiä aineksia. Seuraavalla kerralla Iñárritulla tulisi olla hallussaan kunnon tarina, jota ei tarvitse poppakonsteilla sekoitella.