Vesku valkokangas

Fiktioelokuvien lisäksi aiemmin muun muassa brasilialaista musiikkia käsitteleviä dokumentteja (Moro No Brasil, 2002; Brasileirinho, 2005; Sonic Mirror, 2008) ohjanneen Mika Kaurismäen uuden teoksen, Vesku, aihe on kotoisampi, viihdetaiteilijaikoni Vesa-Matti Loiri (s. 1945). Tunteikkaassa muistelossa ääneen pääsevät itse Veskun lisäksi hänen entiset vaimonsa, lapsensa ja elossa olevat työtoverinsa vuosien varrelta. Tuoretta haastattelumateriaalia maustetaan pätkillä tähden vanhoista elokuvista ja tv-ohjelmista.

Loiri on haastava kuvauksen kohde: kuten hän itsekin elokuvassa toteaa, tuskin löytyy suomalaista jolla ei olisi hänestä jonkinlaista ennakkokäsitystä. Kyseessä on yhtä lailla halpaa sketsiviihdettä suoltanut koko kansan pelle kuin toisaalta Leinon runojen herkkä tulkki ja vakaviakin rooleja tehnyt näyttelijä. Kaurismäki kuljettaa odotetusti elokuvassaan näitä artistin kahta eri puolta rinnakkain, onnistuen ainakin jossakin määrin tavoittamaan ihmisen, ”Veskun”, julkkiksen takaa. Paljon miehen tekemisistä on kuitenkin jouduttu jättämään myös elokuvan ulkopuolelle.

Elämäkertaelokuville ominaisilta kliseisiltä hetkiltä ja hymistelyltä ei täysin vältytä, vaikka tekijät muuta väittäisivätkin. Loirin herkistelyn ja lähipiirin kilpakehunnan sijaan elokuvan ystävää kiinnostaisivat enemmän roolien syntytaustat sekä ylipäätään poikkeuksellisen monipuolisen uran mahdollistaneet seikat. Päähuomio on kuitenkin Loirissa itsessään tässä ja nyt. Vesku kertoo enemmän monitaiturista henkilönä kuin 50 vuotta kestäneestä urasta, jonka käsittelemiseen ei yksi elokuva varmaankaan olisi riittänyt.

Yhteydet päähenkilön ja hänen tunnetuimpien rooliensa, kuten aviokriisejä potevan Uuno Turhapuron, välillä jäävät humoristiksi heitoiksi. Veskun oma näkemys kivikkoisesta yksityiselämästään ansaitsee joka tapauksessa tulla viimein kuulluksi. Kaurismäen dokumentti tekee näin oikea-aikaisesti kunniaa sairauksien piinaamalle taiteilijalle – yleensähän tällaiset huomionosoitukset ovat tapetilla vasta kun kohteesta on aika jo jättänyt.

Vähän uutta informaatiota sisältävä ja ajoittain hiukan pitkäpiimäiseltäkin tuntuva henkilökuva saa oikeutuksensa Seinäjoen Provinssirockissa tallennetussa konserttitaltioinnissa, jossa Loirin karisma todella loistaa.