Tiliä tekemässä
Mika Kaurismäen pari vuotta sitten ensi-iltansa saanut Kolme viisasta miestä (2008) oli siinä määrin kokeellinen elokuva, että perinteistä käsikirjoitusta ei ollut ja replikointi oli pitkälti inspiroitua. Vaikka kokonaisuutena elokuva ei ollut täysin eheä, dialogi ja monien kohtausten intensiteetti oli ansiokasta.
Kolmena viisaana miehenä nähdyt näyttelijät Kari Heiskanen, Pertti Sveholm ja Timo Torikka pitivät vapautuneemmasta tekemisen tavasta sen verran paljon, että houkuttelivat Kaurismäen ohjaamaan vielä toisen elokuvan samalla metodilla. Viidessä päivässä pienellä budjetilla kuvattu Veljekset onkin selkeä sisarteos Kolmelle viisaalle miehelle.
Tällä kertaa Heiskanen, Sveholm ja Torikka eivät ole ystävyksiä vaan veljeksiä, jotka kohtaavat isänsä luona monien vuosien jälkeen. Veljeksillä on eri äidit, joita kaikkia Esko Salmisen näyttelemä isä-Paavo on kohdellut kaltoin. Poikien mukaan ukko on eläin, jonka käytös ja suhtautuminen muita ihmisiä kohtaan ei koskaan ole ollut inhimillistä. Isän seitsemänkymppisistä tuleekin tilinteon hetki.
Heiskasen esittämä vanhin veli, Ivar, saapuu isän hallussa olevalle kartanolle, jota keskimmäinen poika Torsti (Sveholm) yrittää hoitaa perintö mielessään. Veljeksistä nuorin, Mitja (Torikka), on monessa epäonnistunut taiteilijasielu, joka majailee isän nurkissa suosion ja rahan toivossa. Isä-Paavoa kiinnostavat kuitenkin eniten elämän iloiset antimet eli viina ja naiset. Ivarin saapumisen kunniaksi Paavo haluaa järjestää juhlat.
Alku on erittäin lupaava. Veljesten kohtaaminen ja erityisesti Heiskasen arvoituksellisuus Ivarina nostaa jännitteet lähes käsin kosketeltaviksi. Vire on kuin parhaassa mustassa komediassa ja epäselväksi ei jää, että perheen kaapeissa luuraa luurankoja, jotka illan tullen tanssisivat ränsistyneen kartanon parketeilla. Mutta kun pullot saadaan vihdoin korkattua, ei tunnelmassa eikä draamassa päästä lähellekään esimerkiksi Thomas Vinterbergin Juhlia (1998).
Veljeksissä on samat ansiot ja ongelmat kuin Kolmessa viisaassa miehessä. Kokeneet näyttelijät rakentavat luovuudellaan taitavasti vaikuttavia kohtauksia ja elämänmakuista dialogia, johon on helppo uskoa ja samaistua. Kokonaisuutena elokuva jää kuitenkin hajanaiseksi, koska käsikirjoitus ei ilmeisesti raamita tarpeeksi elokuvan suuntaviivoja, jolloin mukaan tarttuu turhaa painolastia ja tarinapolut poukkoilevat paikoin päämäärättömästi draaman kaaren jännitteen kannalta. Tälläkin kertaa mukana on myös tarpeettoman oloinen sivuhahmo. Vaikka liperit kaulassa kuvaan kiiruhtava Vesa Vierikko onkin pastori Waldemarina alkuun hupaisa ja lupaava, hän jää tapahtumien edetessä niin taustalle, ettei kykene antamaan elokuvan tarinaan lisäarvoa.
Veljestarinan taustalla lepää löyhästi Fjodor Dostojevskin Karamazovin veljekset. Perustarinan osalta paletti on elokuvassakin eheä ja seuraa esikuvaansa, ongelmat ovat enemmän tarinan jännitteen ja intensiteetin hajoamisessa loppua kohden. Tarinan kuljetuksessa ei ole riittävää johdonmukaisuutta ja toisaalta tehdyt irtiotot eivät ole taas tarpeeksi dramaattisia, jotta ne kykenisivät rakentamaan draamaa eteenpäin, kuten Vinterbergin Juhlissa.
Veljekset ei elokuvana onnistu täysin lunastamaan niitä odotuksia, joita se alussa antaa. Parhaimmillaan se kuitenkin tarjoaa hienoa dialogia ja intensiteetiltään sellaisia kohtauksia, joita elokuvassa harvemmin pääsee näkemään.
Toimituskunnan keskiarvo: 2,5 / 2 henkilöä
Seuraava:
Rango
Kaikista viitteistä huolimatta elokuva seisoo tukevasti omilla jaloillaan ja on ensisijaisesti lännenelokuva ja vasta sitten animaatio.
Edellinen: I Am Number Four
Varsin kliseinen teinien toimintascifi, joka kuitenkin täyttänee kohdeyleisönsä tarpeet.