Kuolema yhdistää

Clint Eastwoodia ei voi moittia ainakaan yksipuoliseksi ja kaavoihinsa kangistuneeksi ohjaajaksi. Neljänkymmenen vuoden aikana yli kolmekymmentä elokuvaa ohjannut veteraani luovii sujuvasti lajityypistä ja aihepiiristä toiseen. Miehen kädenjälki on todellisen auteurin tapaan tunnistettavissa jokaisesta teoksesta.

Eastwoodin elokuvien henkilöhahmoissa on aina syvää humaaniutta, kertoo tarina mistä tai kenestä tahansa. Lisäksi klassinen elokuvakerronta nojaa Eastwoodilla huoliteltuun ja sujuvaan kuvaan, mikä tekee hänen elokuvistaan miellyttäviä katsoa. Nämä vahvuudet nostavat keskinkertaisemmankin käsikirjoituksen elokuvallisesti kiinnostavaksi. Tämä on pätenyt Eastwoodin tuotannon osalta viime vuosina poikkeuksetta, sillä sitten Menneisyyden otteen (2003) elokuvien tarinat eivät ole olleet kovinkaan monitasoisia, mutta silti jokainen elokuva on ollut Hollywoodin tusinatuotantoja kiinnostavampi. Niin tälläkin kertaa.

HereafterHereafterin yliluonnollinen aihepiiri tuo mieleen lähinnä Night M. Shyamalanin elokuvat, joten pääasiassa realistisia tarinoita filmanneelta Eastwoodilta tällaiseen käsikirjoitukseen tarttuminen vaikuttaa äkkiseltään jopa oudolta valinnalta. Kuoleman jälkeisestä höpöttäminen kuitenkin vakavoituu Eastwoodin käsissä liikuttavaksi draamaksi ennen kaikkea tarinan henkilöhahmojen kautta. Kuoleman kokeminen ja se mitä tapahtuu kuoleman jälkeen on lopulta vain kolmea eri päähenkilöä ja heidän tarinoitaan yhdistävä punainen lanka, jonka ympärillä tarinoilla ja henkilöhahmoilla on hyvinkin kouriintuntuva todellisuus elettävänä ja koettavana.

HereafterRanskalainen toimittaja Marie (Cécile de France) selviää täpärästi tsunamista. Kuoleman kokemus ei kuitenkaan jätä häntä rauhaan. Lontoossa kymmenvuotias Marcus (Frankie & George McLaren) menettää kaksosveljensä ja joutuu selviytymään perheongelmien vyyhdistä ilman veljensä tukea. Sanfranciscolainen George työskentelee tehtaalla ja on lopettanut menestyksekkään selvännäkijän uransa, koska yhteys kuolleisiin on estänyt häntä itseään elämästä omaa elämäänsä. Tarinoilla ei ole muuta yhteistä kuin kuoleman kokeminen ja eri tarinalangat solmitaan yhteen vasta elokuvan lopussa.

Kuolleiden kanssa kommunikointi on Hereafterissa oikeastaan sivuseikka. Kauhun ja tieteiselokuvan tapaan yliluonnollista tai tuntematonta käytetään lähinnä juonellisena apuvälineenä varsinaisten teemojen esiin nostamiseksi.

HereafterMarien tarinassa keskeisiä elementtejä ovat nyky-yhteiskunnan raadolliset piirteet niin työ- kuin yksityiselämässä. Marcus on vaikeuksiin ajautuneen perheen lapsi, josta tulee sosiaalihuollon pelinappula. Georgessa taas kulminoituu yksinäisyys ja se, miten menneisyyteen takertuminen estää luomasta uutta tulevaisuutta. Temaattisesti kaikissa tarinoissa on kyse yksinäisyydestä ja siitä, miten ihmisen on kohdattava ja ratkaistava ongelmansa itsenäisesti. Näennäisesti auttamaan ojennetut kädet ovat vain oljenkorsia ja helpoista selitysmalleista haettu lohtu on hetkellistä, jos sitäkään. Ongelmat ovat ratkaistavissa ja suru ohitettavissa vasta, kun ihminen rohkenee toimia itse ja kohdata elettävän todellisuutensa.

Joskus ihminen tarvitsee rohkaistuakseen pienen töytäisyn. Hereafterin henkilöt hakevat töytäisyjä kuolleilta. Se lienee elokuvassa enemmän vertauskuva ihmisen tarpeesta saada ulkopuolinen vahvistus rationaalisestikin oivallettaviin asioihin kuin vakavasti otettava tulkinta tuonpuoleisessa siintävästä toisesta maailmasta, varsinkin kun tarinan päähenkilöiden kannalta tärkeimmät töytäisyt tulevat eläviltä ihmisiltä. Oli miten tahansa, Eastwoodin henkilöhahmot ovat niin todellisia ja samaistuttavia, että heidän kokemustensa läpikäyminen ja myötäeläminen sujuu yliluonnollisessa tarinassa kyynikoltakin.

* * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 2,8 / 5 henkilöä


Film trailers by Filmtrailer.com