15:17 Pariisiin valkokangas

Ohjaajamestari Clint Eastwoodin viime vuosien ohjauksellisena linjana on ollut keskittyä yhä enemmän tosipohjaisiin tarinoihin ja lähihistorian todellisiin henkilöihin. Valittua linjaa voi pitää jopa puolidokumentaarisena, sillä vaikka Tom Hanks korvasi tosielämän vastineen valkokankaalla niin lentokoneen pakkolaskusta kertova Sully nojasi hyvin vahvasti autenttisiin tapahtumiin. Olipa elokuvassa mukana samoja oikeita pelastushenkilökunnan jäseniä, jotka auttoivat pakkolaskun matkustajia tosielämässä.

Nyt Eastwood on vienyt linjan vielä pidemmälle. Tuoreimman ohjauksen 15:17 Pariisiin pääroolit näyttelee kolmikko, joka oikeastikin kukisti muslimiterroristin Amsterdamista Pariisiin 21.8.2015 matkalla olleessa Thalys-junassa. Ripeän toiminnan ja onnekkaiden sattumien avulla yhdysvaltalaiset nuorukaiset pelastivat muutaman muun matkustajan kanssa jopa satojen matkustajien hengen, sillä junaan iskeneellä marokkolaisella asemiehellä oli mukanaan useita aseita ja sadoittain ammuksia.

Itseään näyttelevät Alek Skarlatos, Anthony Sadler ja Spencer Stone ovat näyttelijöinä maallikoita, mutta sankareina he ovat aitoja. Näyttelijätyö on heillä syystäkin hieman rosoista, mutta se vain vahvistaa Eastwoodin pyrkimystä mahdollisimman autenttiseen ja konstailemattomaan näkemykseen. Kolmikkoa tukevat ammattinäyttelijät, kuten Jenna Fischer ja Judy Greer. Luonnollisesti myös terroristia esittää näyttelijä, sillä oikea terroristi on telkien takana, kiitos ripeästi toimineiden kaverusten.

Ikääntyessään Eastwood on tullut yhä taloudellisemmaksi ohjaajaksi, joka onnistuu puristamaan olennaisen yhä tiiviimpään tilaan. 15:17 Pariisiin kestääkin vain rapiat puolitoista tuntia. Mielenkiintoisesti siitä käytetään valtaosa kuvailemaan pääkolmikon elämää aina varhaislapsuudesta ja ystävyyden syntymisestä varhaisaikuisuuteen sekä yhteiseen Euroopan lomaan.

Jos elokuvasta leikkaisi viimeisen vartin pois, se voisi olla tunnepitoinen draama nuorten miesten kasvukokemuksista ja kaunis Euroopan matkailumainos, jossa käydään läpi Colosseum, Venetsian kanaalit, Berliinin Führer-bunkkerin alue ja Amsterdam matkalla kohti Pariisia. Kaikella on perustansa, ja Eastwood tuntuu pitkällä pohjustuksellaan haluavan sanoa, että kenen tahansa meistä taustalla ovat koko elämän kestäneet kokemukset, arvomaailma ja kasvatus, joiden kertominen on yhtä merkityksellistä kuin lyhytkestoinen kansalaisrohkeuden hetki.

15:17 Pariisiin ei epäröi näyttää myöskään amerikkalaisen elämäntavan sellaisia puolia, jotka poikkeavat esimerkiksi eurooppalaisesta arjesta. Kolmikosta kaksi eli Alek ja Spencer kasvavat ääriuskonnollisissa kodeissa ja joutuvat uskonnolliseen yksityiskouluun, jossa lyödään tekopyhästi Jeesuksella päähän samalla, kun pikkupoikien arkeen kuuluvat jatkuvat sotaleikit. Onpa pikku-Spencerillä oma haulikkokin kotona ja NRA:n logo vilahtaa taustalla.

Toisaalta usko antaa Spencerille vahvan halun auttaa toisia ihmisiä ja jopa heittäytyä aseen eteen pelastaakseen muut. Ase- ja ensiapukoulutus pelastaa ihmisiä. Nämä ristiriitaisuudet aiheuttavat vähintäänkin ajattelemisen aihetta, kenties jopa ärsytyksen tunnetta heille, jotka mielellään luokittelisivat Spencerin tapaiset ihmiset stereotyyppisiksi jenkkipunaniskoiksi. Aina itsenäisesti ajatellut Eastwood ei anna valmiita vastauksia, joten toivottavasti edes jonkun katsojan oma kupla puhkeaa tai murtuu.

15:17 Pariisiin on itseensä luottavan ohjaajan omintakeinen, dramaattinen ja taiten toteutettu näkemys. Sitä voi kiittää rohkeudesta kuvata ensisijaisesti tavallisten nuorten miesten elämänvaiheita, ystävyyttä ja yhtä lyhyttä sattumanvaraista hetkeä, jossa lomareissu muuttuu hengenvaaralliseksi. Kun terroristi lopulta junassa iskee, niin toiminta on intensiivisen sähäkkää, nopeatempoista ja toisin kuin toimintaelokuvissa myös kaoottista ja sekavaa. Ohjaajan pitkäaikainen luottotiimi kuvaajaa myöten onnistuu toisintamaan tapahtuneen vahvasti ja realistisesti.

Terroristien tekoja löytyy ihan kotirintamaltakin eli Turusta, samoin sekä kantasuomalaisten että maahanmuuttajataustaisten ihmisten siviilirohkeutta yrittää tulla murhamiehen ja hänen uhriensa väliin. Keneltä kotimaiselta ohjaajalta löytyisi rohkeutta kuvata Turun kauppatorin terrori-iskusta elokuva ja nostaa väliin tulleet kansalaiset heidän ansaitsemaansa keskiöön?