Turha turisti

The Tourist -elokuvan taustalla on useita mielenkiintoisia nimiä. Elokuvan on ohjannut Florian Henckel von Donnersmarck, jonka vuonna 2006 ilmestynyt ensimmäinen pitkä elokuvaohjaus Muiden elämä on uraauurtava kuvaus Itä-Saksan valtiollisen turvallisuuspalvelun Stasin toiminnasta. The Touristin käsikirjoittamiseen on osallistunut Donnersmarckin lisäksi kaksi Oscar-voittajaa: Christopher McQuarrie palkittiin parhaan käsikirjoituksen Oscar-palkinnolla elokuvasta Epäillyt vuonna 1996 ja Julian Fellowes elokuvasta Gosford Park vuonna 2002. The Touristin ennakkomainonnassa näkyvimmin esillä ovat luonnollisesti olleet pääparia näyttelevät Angelina Jolie ja Johnny Depp. Elokuvasta ei kuitenkaan ole merkittäväksi lisäksi kenenkään ansioluetteloon.

The TouristMatematiikanopettaja Frank Tupelon lomamatka saa odottamattoman käänteen, kun hänen seuraansa istuutuu vieras nainen junamatkalla Pariisista Venetsiaan. Pahaa-aavistamaton Frank ei tiedä naisen aikovan käyttää Frankia harhautuksena seuraajiensa karistamiseksi. Tämän alkuasetelman ympärille rakentuu vääriin henkilöllisyyksiin perustuva jännitysnäytelmä, jossa mikään ei ole sitä, miltä näyttää. Ongelmana on, ettei The Tourist ole erityisen jännittävä ja suurimman osan aikaa kaikki on täsmälleen sitä, miltä näyttää.

Vaikka The Touristin lähtökohta on Alfred Hitchcock -henkinen, elokuvan toteutuksessa ei ole jälkeäkään Hitchcockin viimeistelystä, tyylikkyydestä tai harkinnasta. Hahmojen motiivien, ratkaisujen ja taustojen selittäminen ja alleviivaaminen pitävät huolen siitä, ettei aidosti vainoharhaista tunnelmaa pääse syntymään. Samalla myös hahmot itsessään latistuvat valjuiksi ja värittömiksi. Epäonnistunut rytmitys puolestaan katkaisee loputkin jännitteet. The Tourist etenee paikoin tarpeettoman verkkaisesti ja joukossa on kohtauksia, joiden merkitys jää kyseenalaiseksi. Kun suuret juonenkäänteet lopulta tulevat, ne ovat keinotekoisia ja sopivat kokonaisuuteen vain vaivoin.

The TouristVogue-lehdelle antamassaan haastattelussa Angelina Jolie kertoi ottaneensa The Tourist -elokuvan roolin vastaan, koska kuvaaminen ei vienyt liikaa aikaa ja kuvauspaikka oli miellyttävä. Juuri tältä elokuva myös tuntuu. The Tourist on ryhditön ja mitäänsanomaton elokuva, jonka toteuttaminen ei ole sotkenut kenenkään aikatauluja.

*
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 1 / 2 henkilöä