The Mule valkokangas

Pitkän uran näyttelijänä ja ohjaajana tehnyt 88-vuotias Clint Eastwood on keskittynyt viime vuosina todellisiin tapahtumiin ja henkilöihin perustuvien elokuvien tekemiseen. Ne eivät ole nousseet hänen aikaisempien täysosumiensa, kuten Armottoman (1992) ja Menneisyyden otteen (2003) tasolle. Eastwoodin uusin elokuva The Mule on saanut inspiraationsa The New York Timesin raportoimasta rikostapauksesta There’s a True Story Behind ‘The Mule’: The Sinaloa Cartel's 90-Year Old Drug Mule, jossa kerrottiin, kuinka 87-vuotias päivänliljojen kasvattaja Leo Sharp jäi kiinni salakuljettaessaan autossaan 104 kiloa kokaiinia meksikolaiskartellille.

Tapauksen lähtökohdat ovat inspiroineet Nick Schenkin artikkelin pohjalta laatimaa The Mulen käsikirjoitusta, mutta muuten tositapahtumia on muokattu palvelemaan elokuvan narratiivia. Eastwoodin kiinnostus tapausta kohtaan tulee selkeästi esiin elokuvan kertoessa perheestään etääntyneestä ja hortonomin työhönsä keskittyvästä Earl Stonesta (Eastwood), joka taloudellisessa ahdingossa ajautuu huumekartellin salakuljettajaksi nousten yhä keskeisempään asemaan heidän organisaatiossaan.

The Mulen pelkää sortuvan aiheensa ylisentimentaaliseen käsittelyyn, johon Eastwood on elokuvissaan Steven Spielbergin tavoin turhan usein ajautunut. Elokuvan tunnelman vaihtelu kepeän, uhkaavan ja koskettavan välillä on saatu tasapainotettua hyvin. Suurin ansio tästä lankeaa Eastwoodin varmalle roolisuoritukselle ja hänen pitkän ohjaajakokemuksensa tuomalle elokuvanteon osa-alueiden hallinnalle. The Mulen heikkoudeksi muodostuu sen pituus, jossa tapahtumat, kuten useat salakuljetuskeikat toistuvat lähes samanlaisina. Earliin keskittyvä elokuva jättää myös muut hahmot vähemmän kiinnostavien sivujuonten osaksi.

Huumekuriirien toimintaa selvittävät DEA-agentit,  Eastwoodin American Sniperissa (2014) nähty Bradley Cooper sekä Michael Peña ja Laurence Fishburne, jäävät pitkäksi aikaa varsinaisen juonen etenemisen ulkopuolelle. Myös muut kokeneet näyttelijät kuten Andy Garcia gangsteriroolejaan heijastelevassa osassa kartellin johtajana ja uudempi tulokas Taissa Farmiga Earlin lapsenlapsena eivät myöskään saa tilaa tehdä hahmoistaan erityisen merkityksellisiä.

Kiinnostavin osuus The Mulessa onkin Earlin seuraaminen hänen ajaessaan autoaan autiomaamaisemissa, jotka tuovat mieleen Eastwoodin tähdittämät lännenelokuvat. Vanhan maailman tunnelmaa elokuvassa vahvistavat Dean Martinin ja Willie Nelsonin klassikkokappaleiden käyttö sekä Earlin perinteiset arvot hänen toimiessaan itseään paljon nuorempien henkilöiden kanssa. Osa kohtauksista on kuitenkin sanomaltaan ylikorostettuj,a kuten Earlin kuvaaminen Jimmy Stewartiin verrattavana naistenmiehenä sekä hänen vaivaannuttava kohtaamisensa afroamerikkalaisen perheen kanssa valtatiellä.

Eastwood tekee Earlista samaistuttavan hahmon, jota kukaan ei usko huumeiden salakuljettajaksi ja josta kaikki kartellin jäseniä myöten tuntuvat pitävän, hänen tytärtään ja ex-vaimoaan lukuun ottamatta. Monimutkaiset perhesuhteet ja niiden merkityksellisyys ovat jälleen Eastwoodin mielenkiinnon kohteena, mutta pidemmälle meneviä moraalisia pohdintoja Earlin toiminnan oikeutuksesta ei elokuvassa tehdä. Vanhan herrasmiehen tekemiä rikoksia kuvatessaan The Mule vertautuu Suomessa vielä näkemättömään David Loweryn ohjaamaan elokuvaan The Old Man & the Gun (2018), jossa pääosaa esittää toinen näyttelijälegenda Robert Redford.

Aina kiinnostaviin aiheisiin tarttuva Eastwood on saanut tehtyä The Mulesta toimivan draamatrillerin, joka pääsee hänen edellisiä elokuviaan lähemmäs miehen parhaimpia töitä. Vanhuutta ja amerikkalaisen unelman tavoittelun varjopuolia käsittelevän elokuvan viimeiset kohtaukset onnistuvat koskettamaan. Earlin rehellisyys ja hänen päivänliljojansa kohtaan tuntema intohimo säilyvät muuten harmaalta vaikuttavassa maailmassa.