Tasa-arvon asialla
Joonas Berghällin juuret ovat pohjoisessa, tarkemmin Kemissä, jonka teatterissa hän kävi nuorena paljon. Ohjaaja, käsikirjoittaja ja tuottaja Berghäll kertoo, ettei pienempänä käynyt elokuvissa juuri lainkaan. Lumikuningatar (1986) oli ensimmäinen elokuva, jonka hän näki sukuloidessaan Helsingissä. Kiinnostus liikkuvaa kuvaa kohtaan alkoi murrosiän kynnyksellä, ja Berghäll muistaa vieläkin tilanteen, kun ohjaajan vaistot heräsivät kotona telkkaria katsellessa.
Se oli yksi televisio-ohjelma. Muistan kuinka huudan olohuoneessa täysillä, että miksi ohjaaja kuvaa sitä voittajaa, kun yleisössä sen äidin ja isän reaktio on paljon vahvempi. Koin, että se draama on tuolla eikä siinä, joka pitää isointa ääntä itsestään.
Berghäll tunnetaan dokumenteistaan, mutta hän itse näkee itsensä ensisijaisesti elokuvantekijänä. Juuri nyt deadline painaa päälle, sillä kesän aikana pitäisi valmistua hänen ensimmäisen pitkän fiktionsa ensimmäinen käsikirjoitusversio.
Minulla on joku ongelma itseni kanssa, koen etten osaa tehdä elokuvia yhtään. Olin pitchaamassa Baby Janea kansainvälisille rahoittajille, ja sitten Ruotsin suurimman studion pomo ja saksalainen iso levittäjä keskeyttivät puheeni ja sanoivat, että mikset Joonas ohjaa itse pitkää fiktiota, nämä dokkarit, joita teet, ovat enemmänkin elokuvia. Olisi unelma joskus tehdä pitkä fiktio.
Miesten ääni
Miesten vuoro antoi miehille puheenvuoron ja tavoitti suuren yleisön tavalla, johon harva kotimainen dokumentti on pystynyt. Miesten kielen kannat kirvoitti saunan pehmeä ja hyvää tekevä löyly. Miehiä ja poikia on Berghällin uusin elokuva, sisarteos Miesten vuorolle. Sen keskiössä on suomalainen mies ja elämän vaietut kipupisteet.
Vaikka Miehiä ja poikia jatkaa samojen teemojen käsittelyä kuin Miesten vuoro, Berghäll ei ajatellut Miesten vuoroa uutta elokuvaa tehdessään. Miesten vuorosta on vierähtänyt jo yhdeksän vuotta, mutta Berghäll kertoo pari vuotta sitten havahtuneensa siihen, että miesten asiat eivät ole vieläkään liikahtaneet eteenpäin yhteiskunnassa. Berghällissä syttyi palo tehdä uusi elokuva, jossa käsiteltäisiin miesten tarinoiden kautta tasa-arvoa, joka ei aina toteudu miestenkään kohdalla. Tuotantopäätös saatiin vuonna 2017.
Dokumenttielokuvaa katsellessa ei aina tule mieleen, että se rakentuu paljolti hyvin saman kaltaisille elementeille kuin fiktiokin. Koulujen mediakasvatuksella onkin loistava tilaisuus käsitellä dokumentin kautta sitä, miten todellisuutta ja totuudellisuutta rakennetaan. Kyse on mekanismeista, joilla meidät vakuutetaan, että juuri tämä on totta. Dokumentti on koostettu ja leikattu mahdollisimman sujuvaksi, niin että katsoja saa uppoutua tarinaan, joka usein noudattelee draaman kaarta, johon olemme tottuneet. Hyvä tarina vie mennessään. Elokuvana dokumentti herättää katsojissa tunteita, samaistumisen kokemuksia ja parhaimmillaan myös kysymyksiä.
Ohjaaja käsikirjoitti itsensä mukaan
Dokumentti saattaa olla myös hyvin tarkkaan etukäteen käsikirjoitettu. Joonas Berghällillä oli olemassa jo jonkinlainen käsikirjoitus Miehiin ja poikiin, mutta rahoittajat pyysivät häntä kirjoittamaan lisää. Haastateltavien sanomisten ennakointi on paitsi haastavaa, myös sotii Berghällin metodeja vastaan. Rahoituksen saamiseksi oli laitettava itsensä peliin.
Yritin vakuuttaa heidät, että enhän minä voi kirjoittaa, mitä joku turkulainen tai tamperelainen mies puhuu. Kun pakotettiin lisää kirjoittamaan, päätin kirjoittaa omat tarinani sinne, ja osa rahoittajista sanoi, että mitä jos laittaisit itsesi mukaan elokuvaan.
Berghällin mukaan dokumentin käsikirjoittamista on viime vuosina lisätty ja viety eteenpäin, mikä on hänen mukaansa vikatikki. Berghällin näkemys on, että liika käsikirjoittaminen vaikuttaa negatiivisesti aitouteen.
Haluan haastatella ihmistä vain kerran, koska toinen kerta on jo feikkiä.
Haastateltavien löytämisessä apuna olivat niin Facebook kuin eri järjestötkin, joiden kautta saatiin esimerkiksi sairaaloiden sydänosastoille tietoa, että tällainen dokumentti olisi tekeillä. Haastateltavia löytyy Berghällin mukaan myös kaverien kautta tai vaikkapa huoltoasemalta, mutta kuvattavaksi päätyy hyvin suppea otos.
Unohdettujen miesten ja poikien puolesta
Lähtölaukauksena Miehiä ja poikia -elokuvalle toimi Berghälliä askarruttava kysymys siitä, miksi suomalainen mies kuolee keskimärin kuusi vuotta ennen kuin nainen. Berghäll sanoo, että asia ei ole juuri nyt nelikymppiselle miehelle ajankohtainen, mutta…
Entä jos olisi vaikkapa 65-vuotias ja haluaisi nähdä oman kolmevuotiaan lapsenlapsensa lakkiaiset? Kuusi vuotta voikin yhtäkkiä muuttua hyvinkin merkitykselliseksi.
Berghäll kokee, että tietyissä asioissa miesten oikeudet eivät toteudu tasa-arvoisesti vieläkään, yli kymmenen vuotta Miesten vuoron tekemisen jälkeen. Tasa-arvo on ollut Berghällille aina päivänselvä asia, siitä piti hänen äitinsä huolen, mutta Berghällin mukaan tasa-arvon pitää toteutua tasapuolisesti, niin että samat oikeudet ja velvollisuudet koskevat niin miehiä kuin naisia.
Kysyn usein itseltäni, että entäpä jos tämä tai tuo tapahtuisi tytölle tai jollekin ihmisryhmälle Suomessa, niin olisiko siihen puututtu?
Berghäll joutuu usein toteamaan, että suomalaisen miehen oikeuksista ei oikein kukaan tunnu pitävän huolta. Syitä löytyy varmasti monia. Yhdeksi syyksi Berghäll näkee sen, etteivät miehet oikein tunnu pitävän huolta omista oikeuksistaan, eli eivät valita. Miehinen mies kun ei valita, vaan menee mieluummin avantoon eikä tule pois, kuten kävi Studio Julmahuvin lyhytelokuvassa Roudasta rospuuttoon.
Tasa-arvokysymykset ovat milteipä poikkeuksetta hyvin tunnepitoisia ja latautuneita, joten kritiikkiin saa varautua, mikäli uskaltaa puolustaa miesten oikeuksia, olemmehan tottuneet siihen ajatukseen, että vaaka on kallellaan miesten hyväksi. Jos naisen euro onkin keskimäärin vajaa miehen euroon nähden, on miehen elämä taas lyhyempi kuin naisen. Ja köyhän ja kipeän risainen elämä on lyhyempi miltei aina. Elintasosairaudetkaan eivät jakaannu jostain syystä tasapuolisesti.
Edeltävä elokuvani käsitteli naisten oikeuksia ja äitejä (Äidin toive). Tasa-arvo kuuluu kaikille, mutta se on selvästi punainen vaate. Saan kyllä osumia, kun menen puolustamaan suomalaista miestä ja tasa-arvoa. Jos ajattelen sitä, että kaksi vuotta sitten suomalaiset pojat tippuivat Pisa-tutkimuksessa Euroopan pohjamutiin, niin onhan se käsittämätöntä, että tässä maassa valtion taholta ei kukaan ole tehnyt asialle mitään.
Yksinhuoltajaisien kohtalo nousee vahvasti esiin myös Miehiä ja poikia -elokuvassa nähtävässä Kimmon tarinassa. Berghäll sanoi löytäneensä kymmenittäin tarinoita isistä, jotka eron jälkeen eivät saa tavata lapsiaan kuka viikkoihin, kuka kuukausiin, osa jopa vuosiin.
Se kummastuttaa. Samaan aikaan Suomi valitaan jälleen kerran maailman onnellisimmaksi maaksi. Siinä on joku yhtälö, jota en ymmärrä.
Lue myös
Seuraava:
Petteri Saario ja Vedenneito
"Luonto on Suomessa suuri voimavara ja sitä käytetään siihen nähden aivan liian vähän."
Edellinen: Kira Jääskeläinen ja Pohjankävijäin merkintöjä
"Halusin tuoda elokuvassa esiin yksilöiden elämäntarinoita – ja miten historia on vaikuttanut heihin."
Tällä viikolla
Uusimmat
- Parthenope – Napolin kauneus ensi-ilta
- Aleksi Mäkelä ja Häjyt 2 haastattelu
- Häjyt 2 ensi-ilta
- The Gorge dvd
- Risto Räppääjä ja kaksoisolento ensi-ilta
- A Complete Unknown ensi-ilta
- Pyhän temppeliviikunan siemen ensi-ilta
- Film-O-Holic supistaa toimintaansa
- Onnen asiamies ensi-ilta
- Isoäidin miljoonat ensi-ilta