Taiteilijan sielunelämää etsimässä

Antti J. Jokinen on nuoresta asti ollut kiinnostunut Helene Schjerfbeckistä. Kun Hollywoodissakin elokuvia tehneelle Jokiselle avautui Puhdistuksen (2015) ja Kätilön (2016) myötä mahdollisuus tehdä elokuva ihailemastaan kuvataitelijasta, hän tarttui toimeen.

Schjerfbeck on ollut sydämessäni nuoruudesta asti, joten olen todella iloinen, että pääsin vihdon tekemään tämän elokuvan. Jan Troell Ruotsissa aikoi tehdä elokuvan Schjerfbeckistä, mutta en tiedä mihin se kaatui. Onneksi pääsin nyt ensimmäisenä tekemään sen.

Helene on Jokiselle läheinen projekti. Ohjaamisen lisäksi hän on tuottanut elokuvan ja laatinut sen käsikirjoituksen yhdessä Marko Leinon kanssa Rakel Liehun kirjoittaman kirjan pohjalta. Kaikkiaan projekti vei viitisen vuotta.

Jokista kiinnosti Schjerfbeck ennen kaikkea ihmisenä. Minkälainen ihminen taulujen takaa löytyy? Schjerfbeckiltä jääneet lukuisat kirjeet ovat avanneet mahdollisuuden tähän tarkasteluun.

Elokuvassa on yritetty pureutua hänen sielunelämäänsä, mikä Rakel Liehun kirjassakin kiinnosti minua eniten. Taulut ovat toki visuaalisesti elokuvassa paljon mukana, mutta tämä on tarina ihmisten välisistä suhteista.

Rakastuminen on ihana ja onnellinen tapahtuma, mutta se voi olla myös vankila. Rupeat muuttamaan omaa persoonaasi ja käytöstäsi tehdäksesi toisen ihmisen onnelliseksi. Ja se voi viedä pois jotain, esimerkiksi tällaiselta intohimoiselta ihmiseltä kuin Helene Schjerfbeckiltä pois jotain maalaamisesta. Enempää paljastamatta voin sanoa, että elokuvan keskiössä on intohimo ja miten se on jakautunut.

Ei perinteinen elämäkerta

Tunnettujen merkkihenkilöiden ja taitelijoiden elämäkerrat tapaavat kuvittaa päähenkilönsä tarinan kehdosta hautaan. Helenen kohdalla tästä perusmuotista on tietoisesti poikettu. Wikipedia-elokuvaa Jokinen ei omin sanoin kuunaan tekisi.

Henkilökohtaisesti en voi sietää wikipedia-elokuvia, joissa mennään tapahtumasta toiseen. Ainoa tällainen mieleen tuleva hyvä elokuva on Amadeus (1984), ja sekin oli kerrottu toisen säveltäjän näkökulmasta. Elämäkertaelokuvat ovat itselleni tylsiä, mutta ymmärrän, että niitä tehdään ja katsojat käyvät niitä katsomassa. Se on hieno asia jo siksi, että elokuvia on ylipäätään niin vaikea tehdä. Mutta itse en halunnut sellaista tehdä. Pienen aikavaiheen näkökulma sopi minulle, sillä en voisi tehdä kaiken kattavaa elämäkertaelokuvaa. Helenessä yritettiin päästä kiinni ihmisen sieluun ja tunne-elämään.

Sadan vuoden taakse sijoittuvan elokuvan tekeminen ei tuotannollisesti ole helppoa. Uskottavan ja tarkan epookin luominen vaatii paljon työtä, enemmän kuin Jokinen etukäteen osasi aavistaa.

1900-luvun alun luominen elokuvaan oli monestakin syystä erittäin haasteellista. Esimerkiksi kankaat vaatteisiin haettiin Englannista, maalaustarvikkeet öljyväripurkeista lähtien hankittiin Ranskasta. Yksi heikko puoleni on, että olen piinallisen yksityiskohtahakuinen ihminen. Työryhmä varmaan halusi välillä haulikolla ampua minut sen takia, koska minulle oli niin tärkeää, että onko esimerkiksi se naula, jolla kangas lyödään puuhun, varmasti kuin vuonna 1917.

Se tuli yllätyksenä, miten pensseleistä lähtien kaiken piti olla tietynlaista. Kaikki rekvisiitat on tehty pieteetillä. Ja se mitä olen kuullut, niin ihmiset menevät siihen maailmaan nopeammin, kun kaikki on tehty niin, ettei ole annettu periksi ajankuvalle, että se on uskottava.

Elokuvassa nähdään niin aitoja Schjerfbeckin maalauksia kuin elokuvaa varten tehtyjä jäljennöksiä.

Aidot teokset tulivat kuvauksiin Ateneumista, joka on ollut meille todella hyvä yhteistyökumppani. Muut ovat kopioita. Elokuvassa on paljon kohtauksia, joissa taulut ovat eri vaiheissa. Kun tehdään jotain tunnettua teosta, niin ei sitä voida näyttää valmiina vaan teos on elokuvassa useissa eri tekovaiheissa. Se oli kaikkiaan todella iso työ. No, jotkut myyvät autovakuutuksia, me tehdään tällaista. Minua ärsyttää, kun elokuvan tekemisestä puhutaan raskaana, sillä mikään ei voisi olla mukavampaa kuin on mahdollisuus päästää tekemään tällaisia. Mutta vaivaa se toki vaatii.

Taitelijakuvauksesta trilleriin

Helenen jälkeen Jokinen vaihtaa tyystin toiseen genreen. Työn alle tulee kahden elokuvan kokonaisuus Ilkka Remeksen jännitysromaanista 6/12.

Kyse on Ilkka Remeksen isommasta trilleristä, jossa Suomen presidentti ja EU-komissaari kidnapataan. Vaihdan siis aivan toisenlaiseen elokuvaan. Täytyy sanoa olevansa onnellisessa asemassa, kun pystyy tekemään leffoja mitä huvittaa, ja että saa rahoittajat ja haluamansa näyttelijät mukaan näihin projekteihin. Tuotanto aloitetaan nyt keväällä ja tehdään kaksi elokuvaa, 6/12 ja 7/12, putkeen.

Lue myös