Ystäväni Simon Birch kotikatsomo

Olen aina ollut vähän sitä mieltä, että elokuva-arvostelu kertoo enemmän kirjoittajastaan kuin käsitellystä elokuvasta. Joten miltähän tämäkin taas näyttää. No oli miten oli, asiaan. Täytyy lapioida tämäkin kertaalleen suolistokierroksen tehnyt tunkiolle ennen kuin kaupat menee kiinni. Banaanit ovat loppu.

Eli. Että minä sitten voin inhota Simon Birchin kaltaisia yltiösentimentaalisia pohjimmiltaan tosikkomaisia nyyhkyläjiä. Ja varsinkin, kun viihdeteollisuuden pohjattoman ahneuden rahakirstua yritetään täyttää käyttämällä hyväksi tämän sontakasan tapaisesti söpöjä ja ennen kaikkea vammaisia lapsia. Olkoon kuinka vaan sankareita ja positiivisia ja ihania ja plaa-plaa-plaa niin eksploitaatiota tämä on. Tarina kertoo kahden pojan ystävyydestä, josta toiselta, Joelta, puuttuu isä ja toiselta, Simon Birchiltä, fyysinen koko. Yhdessä ystävykset pohtivat elämän suuria kysymyksiä ja siinä sivussa toinen etsii isäänsä ja toinen uskoo Jumalan varanneen hänelle suuren tehtävän.

No hyvä on. Onhan sitä tietenkin kiva Simon Birchiä katsoa ja koko suvun voimin sohvan ääressä istua ja taffeleita chilidippikastikkeessa uittaa ja napostella ja voivotella ja jännittää ja nauraa ja nyyhkiä ja sitten lopussa vapautuneesti huoahtaa ja silmäkulmia hieman häpeillen kuivattaa. Kaikki ovat tyytyväisiä. Ongelmat ratkaistu ja lapsia halattu. Jolloin isoäiti voi kysyä, että kuka haluaa lettuja oikein mansikoiden ja kermavaahdon kera. Ai Eki-poika haluaa, mamman ikioma pikku-Eki, nyyh, no kyllähän mamma sen tiesikin, tulepas mamman kanssa keittiöön, niin...

Eli miksi sitten vaahdota ja omaa tunnevammaisuuttaan paljastaa. Simon Birch on tehtävänsä tehnyt, ja kaikki hyvin. Elokuvassa ei edistetä fasismia, ei yllytetä saatananpalvontaan, ei markkinoida ihmissyöntiä, ei kannateta sukupuolten välistä epätasa-arvoa, ei esitetä lapsipornoa - mutta ei sitten paljon muutakaan. Umpikilttiä, umpiharmitonta, umpitylsää, umpityhjää, umpilaskelmoitua ja umpivarmaa rahastusta. Ei ihme, että elokuvan taustalla olleen romaanin kirjoittaja John Irving veti näppinsä pois tästä soosista.

Ja mikä sitten eniten tässä kaikessa vituttaa. Se, että tuli melkein itsekin tihrustettua.

ks. ensi-ilta