Viisi lainsuojatonta kotikatsomo

Lännenelokuvien kulta-ajat lienevät ollutta ja mennyttä, ainakin suuren mittakaavan tuotannoissa päätellen Kevin Costnerin Horizon: An American Sagan (2024) epäonnistumisesta teattereissa. Lajityyppi itsessään ei ole kuitenkaan ollutta ja mennyttä. Varsinkin pienemmissä puitteissa on onnistuneesti luotettu yksinkertaisiin perusasetelmiin ja tarinoihin Old Henryn (2021) ja The Old Wayn (2023) tapaan.

Tässä valossa tuore suomalais-yhdysvaltalainen länkkäri 5 Outlaws / Viisi lainsuojatonta nostattaa mielenkiintoa kertoessaan simppelin tarinan junan ryöstävistä konnista. Elokuvan suomalaisohjaajalta Joey Palmroosilta ei Ylen jutun perusteella kunnianhimoa puutu, ja hyvä näin, sillä menestyminen kansainvälisellä elokuvamarkkinalla on muutoin vaikeaa. Menestymiseen tarvitaan toki myös onnea sekä sellaisia avuja kuin osaaminen ja näkemyksellisyys. Jälkimmäisistä ei esikoispitkän perusteella voi vielä paljoa sanoa.

Viisi lainsuojatonta on julkaistu vastikään dvd:nä ja marraskuun alussa elokuva tuli katseltavaksi Yle Areenalla osana uuden suomalaisen elokuvan viikkoa. Esittelytekstin perusteella tunnin ja vartin mittainen western vaikuttaa lajityypin ystävälle mutkattomalta katsottavalta. Lopputulema on kuitenkin jotain muuta. Elokuvaa katsoessa pääsee enemmän haukotuksia ja tuskan huokauksia kuin Suomen miesten jalkapallo-ottelua seuratessa.

Lainsuojattomien porukka tekee junaryöstön ja saa saalikseen kultakolikoita. Kopla pakenee metsään odottelemaan pomoaan ja saaliinjakoa. Leiritulen äärellä alkaa porukan sisäinen nokkapokka. Paperilla simppeliä ja toimivaa, elokuvana outoa sekamelskaa.

Elokuva on vaatimattomaan pituuteensa nähden poikkeuksellisen sekava. Lyhyt tarina on jaettu lukuihin. Tapahtumia säestää kertojaääni. Ydintarinaa sekoitetaan kunkin lainsuojattoman esittelypätkillä. Tarinan lomaan on loihdittu ”vaihtoehtoisia” tapahtumakulkuja. Lopuksi palataan elokuvan aloitukseen, jotta tarinalangat saadaan solmittua yhteen. Kerronnan elementit ovat niin irrallisia suhteessa toisiinsa, ettei kokonaisuudesta voi sanoa oikein mitään järkevää.

Kerronnallista sekavuutta voisi katsoa läpi sormien, jos hahmoissa olisi särmää, läpänheitossa potkua ja toiminnassa jytyä. Valitettavasti paremmin kirjoitettuja konnia löytyy tusinaosaston lännensarjakuvista, toiminta on satunnaista pyssyjen paukuttelua ja valtaosan elokuvasta joukkio luuhaa pöpelikössä mölisemässä toisilleen ilman kaikuakaan nohevasta dialogista. Ylipäätään hahmojen verbaaliseen nokitteluun ja keskinäiseen läpänheittoon ei elokuvissa kannata ryhtyä, jos ei ole Quentin Tarantinon lahjoja.

Joey Palmroos on käsikirjoittanut ja ohjannut elokuvan yhdessä Austen Paulin kanssa. Kolmantena kirjoittajana on toiminut Anders Holmes. Palmroos ja Paul ovat vastanneet elokuvan teossa monesta muustakin osa-alueesta, joista mainittavin ansio menee kuvaukselle. Kaliforniassa kuvattu elokuva näyttää kohtuullisen hyvältä ja paikallista metsää on taltioitu näyttävästi. Harmillisesti tämä ei vain korreloi sisällön kanssa. Komea kalifornialaismetsä jää ulkokohtaiseksi ympäristöksi rosvojoukon mekkaloinnille.

Peräpohjolan näkövinkkelistä on luonnollisesti hienoa ja hatunnoston arvoista, kun aloitteleva suomalaistekijä pääsee elokuvantekoon ison rapakon takana ja mukaan on saatu vielä Pakojunasta (1985) aikanaan Oscar-ehdokkuudenkin ansainnut sivuosien veteraani Eric Roberts. Hänen nimensä lienee pedannut pohjaa elokuvan levityksellekin.

Mutta – kun näkökulman vaihtaa kansainvälisen elokuvamarkkinan mittakaavaan, asia näyttäytyy aika lailla eri tavoin. Vuositasolla maailmalla tehdään valtaisa määrä kansainvälisiä yhteistuotantoja, joissa vilahtaa markkinointimielessä joku entinen tunnettu näyttelijä. Parhaimmillaankin näiden tusinaelokuvien virka on täyttää lukuisten suoratoistopalveluiden loputonta sisältötarvetta. Ja Viisi lainsuojatonta on juuri tällainen elokuva.