Kuumeen sijasta korkeintaan lämpöä
Tulip Fever eli Tulppaanikuume on hyvä esimerkki sekä vuosia kestäneestä tuotantohelvetistä että jo kuvatun elokuvan julkaisun jäädyttämisestä. Deborah Moggachin menestysromaaniin perustuvaa ja 1600-luvun Hollantiin sijoittuvaa elokuvaa oltiin jo lähes filmaamassa 2004, mutta tuotanto vedettiin verotussyistä jäihin.
Kymmenen vuotta myöhemmin kultanäppituottaja Harvey Weinstein sai lämmiteltyä jo kylmentyneen projektin käyntiin. Tarina kuvattiin 2014 paljon pienemmällä budjetilla ja täysin eri näyttelijöillä. Valmista elokuvaa jemmattiin useita vuosia kunnes sen pääosanäyttelijä Alicia Vikanderista sattui tulemaan isompi tähti ja Oscar-voittaja. Myös pikku sivuroolissa oleva ex-malli Cara Delevingne ehti tehdä läpimurtonsa isoissa blockbustereissa. Vasta tämän jälkeen elokuva julkaistiin.
Tulppaanikuumeeseen on muutenkin kerätty melkoinen määrä kovia kiinnityksiä. Pelkästään Oscar-voittajia on Vikanderin lisäksi abbedissaa esittävä Dame Judi Dench sekä toisessa miespääosassa vanhana kauppiaana Christoph Waltz. Koomikko Zach Galifianikis käy esittämässä hänelle tyypillistä remuista resupekkaa, joka olisi mahtunut Kauhea kankkunen -elokuviin mainiosti.
Elokuvan taustakuviona oleva hysteerinen tulppaanisipulikeinottelu eli tulppaanimania toimii onnistuneena allegoriana tämän päivän pörssikeinottelulle. 1600-luvun älyttömät tulppaanimarkkinat olivat oman aikansa bitcoin-hypetyksiä ja futuurikauppoja, joissa kukkasipulin hinta saattoi moninkertaistua hetkessä ja kansa osti sipuleita tietämättä yhtään, minkä näköisiä kukkia niistä kasvoi.
Tulppaanimaniaa kuvataan raadollisesti ja intensiivisesti, ja pörssikeinottelukohtauksissa on kiihkeyttä. Myös Tulppaanikuumeen puvustus ja lavastus ovat komeita, vaikka elokuvaa ei ole tehty Hollannin lähelläkään vaan studiossa Englannissa.
Kirjaa lukematta elokuvasta jää kuitenkin vaikutelma, että siitä jää puuttumaan jotain olennaista. Kenties käsikirjoituksen lukuisat uudelleenkirjoittamiset ovat kadottaneet punaisen langan, kenties se on katkennut viimeistään editointivaiheessa, mutta yhtä kaikki jokin puuttuu. Tarinan kaari jää varsinkin loppupuolella melko torsoksi ja kuvioihin heilahtaa liki tyhjästä henkilöhahmoja, joita ei elokuvan alkupuolella ollut lainkaan.
Päähenkilöiden keskinäisen tarinan kehityksessä olisi ollut ainakin parantamisen varaa. Nuorta porvarirouvaa esittävän Vikanderin ja intohimoiseksi tarkoitetun nuoren maalarin (Dane DeHaan) välillä ei ole ainakaan kotikatsomoon asti välittyvää kemiaa. Draamallinen kerronta lakastuu nuutuneiden tulppaanien lailla aina, kun pääpari astuu kuvioihin. Lisäksi kaksikon piittaamattomat ja henkisesti erittäin raa'at huijaukset jättävät hyvin tympeän sivumaun. Kaikki sympatiat ovat Waltzin ikääntyneen ja vaimonsa pettämän kauppiaan puolella.
Eipä sitä tarvitsekaan pettäjiä ja jättäjiä yhtään kaunistella. Usein niin sanottujen kauniiden ja rohkeiden petoksien vaikutukset osuvat pahiten tavallisiin ihmisiin. Rikkaan eliitin päähänpistojen takia kärsivät Tulppaanikuumeessakin pahiten palvelijatar Maria (Holliday Grainger) ja kalakauppias Willem (Jack O'Donnell). Samalla he kuitenkin pelastavat elokuvan keskinäisellä vetovoimallaan ja sympaattisemmalla samaistuttavuudellaan. Kaksikko ansaitsee elokuvalle sen toisen tähden.
Tulppaanikuume laskee nopeasti ja iho viilenee, mutta tulppaanimanian noususta, uhosta ja tuhosta saisi helposti oman mielenkiintoisen elokuvansa. Mieleen tulee esimerkiksi Alexander Dumas'n kirja Musta Tulppaani, joka sijoittuu muutama vuosikymmen tulppaanimanian jälkeen. Dumas'n kirja on filmatisoitu pari kertaa aiemminkin, viimeksi 1964 Ranskassa Alain Delonin tähdittämänä, mutta siitä saisi varmasti modernimman tulkinnan aikaiseksi.
Toimituskunnan keskiarvo: 2 / 3 henkilöä
Seuraava:
Neropatin päiväkirja 1–4
Suositusta kirjasarjasta tehdyt elokuvat on paketoitu yksiin kansiin koko perheen iloksi.
Edellinen: Brimstone
Brimstone haaskaa mielenkiintoisia teemoja urakalla ja jää ylipitkän yritelmän asteelle.